Muusikkoesittely: Anna-Maaria Oramo
Muusikkohaastattelu 29.9.2025
Vaikka musiikki on ympäröinyt Anna-Maaria Oramoa lapsuudesta lähtien, ei hänestä välttämättä olisi tullut muusikkoa ilman yhtä pientä "herätyksen" aiheuttanutta sattumaa.
Nimi
Anna-Maaria Oramo
Soitin
Cembalo ja urut
Lyhyt esittely
Olen espoolainen muusikko, musiikkisuvun kasvatti, laulaja, laulunopettaja, cembalisti, musiikinjohtaja, musiikin tohtori, vaimo ja perheenäiti. Minulla on neljä korkeakoulututkintoa, ja puhun kuutta kieltä, kotikielinä meillä on suomen lisäksi englanti ja saksa. Olen ollut mukana FiBOn toiminnassa Kuudennen kerroksen orkesterin ajoilta erilaisissa rooleissa. Ensimmäisen FiBO-konserttini sain soittaa kiirastorstaina 2004 Matteus-passion 2. orkesterin cembalostemmassa. Tänä päivänä toimin pääasiallisesti esiintyjänä ja osa-aikaisesti opettajana, ja minulla on vuosina 2024–2025 Suomen Kulttuurirahaston taiteilija-apuraha.
Kerro itsestäsi.
Musiikkisuvun nuorimpana kasvoin ympäristössä, jossa perheenjäseneni uppoutuivat musiikkiin ja pursusivat sitä koko olemuksellaan pohjalaisen käytännölliseen tyyliin. Tämä ei siis rajoittunut vain omaan perheeseeni vaan ulottui suureen osaan sukulaisia. Oli tyypillistä, että äitini ollessa konserttimatkoilla 1970-luvun lopussa minua hoiti ajan hengen mukaisesti suuri joukko hänen oppilaitaan meillä yöpyen. Kotonamme vieraili jatkuvasti monia taidemusiikkialan vaikuttajia, luotiin uutta musiikkia, ja välillä perunat jäivät keittämättä. Vanhempani olivat valinneet minulle Helsingin ranskalais-suomalaisen koulun, jonka kävin leikkikoulusta abiturientiksi. Soitin lapsena pianoa vaihtelevalla kiinnostuksella, joka kohdistui lähinnä Bachiin ja sitä vanhempaan musiikkiin. Valitettavasti pianistiäitini ei siinä vaiheessa hoksannut ehdottaa minulle cembaloa tai urkuja, koska kyse oli tuolloin erittäin marginaalisesta musiikkigenrestä.
Kuinka päädyit soittimeesi? Kuka tai mikä tekijä sen valitsi?
Noin 17-vuotiaana kirjoitin päiväkirjaani elämäni suuntaviivat: vapaus, rakkaus ja rock n’ roll. Pianonsoittoni kariuduttua kiinnostuksen puutteeseen elämäni sisältö löytyi laajemmalta alueelta. Teinin sydämeni oli omistettu ensin Tupuna-pupulleni ja sittemmin hard rock-, heavy metal- ja grunge-musiikille sekä vilkkaalle nuorisoelämälle. Olin syvästi kiinnostunut myös romaanisista kielistä, historiallisesta arkkitehtuurista ja visuaalisista taiteista, joten lähdin opiskelemaan maalausta ja designia yksityiskouluun Pariisiin täytettyäni juuri 19 vuotta. Tuijottelin rakennuksiin heijastuvia valon sävyjä, prosessoin niitä mieleni maisemissa, piirsin, maalasin, suunittelin ja itkin koti-ikävää. Pariisin nostattavan vaikutuksen ansiosta klassinen alkoi kumminkin kiinnostella.
Kotiin palattuani tapahtui jatkoni kannalta olennainen käänne. Kuuntelin Musica Antiqua Kölnin levytystä Die Kunst der Fugesta vuodelta 1984, ja viimeistään silloin elämäntauluni rock-sanaan liittyi ba-etuliite. Reinhard Goebelin, Phoebe Carrain ja Andreas Steierin muovailemana barokkijousten ja cembalon sävymaailma painoi sieluuni pysyvän barock-tatuoinnin. Sain jonkinlaisen herätyksen, hylkäsin opiskelupaikat biologian ja kuvataiteen aloilla ja heittäydyin tyhjän päälle. Minun oli tutustuttava cembaloon, olinhan löytänyt totuuden. Samoihin aikoihin työskentelin kesäapulaisena Kamariorkesteri Avantin toimistossa. Kohtasin niissä piireissä Sirkka-Liisa Kaakisen, jonka ehdotuksesta hakeuduin Elina Mustosen cembalotunneille. Tämä tie on tuonut elämääni aarreaitan, johtanut ehjänä nykypäiviin saakka ja tehnyt minusta aktiivisesti esiintyvän cembalistin ja musiikin tohtorin. Palasin Pariisiin vielä kahteen otteeseen, vuonna 2002 cembalonsoiton opiskelijaksi ja vuonna 2012 cembalistiksi ranskalaiseeen barokkiorkesteriin.
Mikä sinua inspiroi muusikkona ja muutenkin?
Vanha musiikki sopii esteetikolle hyvin, sillä kauneusfinessejä ja karaktereja korostava, tutkiva soittotyyli kuuluvat siihen olennaisesti. Nautin valtavasti, kun saan jakaa musiikin ihmeen kollegoiden kanssa, musiikkia johtamalla ja opettamisen muodossa. Muusikot usein kasvavat instrumenttiensa mukana, joten identiteetti voi kietoutua soittimen ympärille. Oma identiteettini irtautui cembalosta, kun mukaan tuli laulunopiskelu, ja tämä oli äärimmäisen vapauttavaa. Nykyään en tee eroa pääinstrumenttieni välillä tärkeysjärjestyksessä.
Mikä muu taiteenlaji on itsellesi läheisin?
Kuvataiteet ja arkkitehtuuri tulivatkin jo mainittua, sillä ne ovat vaikuttaneet elämääni eniten. Nautin niistä eritoten nykyään, kun en itse tuota kuvataidetta.
Mikä on suurin musiikillinen unelmasi?
Minusta tuntuu siltä, että arkeeni ei mahtuisi sitä itseään isompia unelmia. Tällä hetkellä pidän jalat tiukasti maassa kehittyäkseni musiikinjohtajana ja laulajana. On joitain teoksia, jotka haluaisin johtaa, kuten Pellegrina-intermediot, ranskalaista barokkioopperaa, muutamia kirkkomusiikin suurteoksia, soittaa Frank Martinin ja Francis Poulencin cembalokonsertot ja laulaa säännöllisesti keskiajan ja renessanssin vokaalimusiikkia. Eniten kuitenkin haaveilen siitä, että jonain päivänä tuotantotyötä olisi vähemmän ja saisin keskittyä vain taiteeseen. Mahdollisia eläkepäiviäni varten ajattelin hankkia vielä yhden cembalon ja uppoutua cembalomusiikin äänittämiseen jossain esteettisessä ympäristössä.
Mikä on lempimatkakohteesi ja miksi?
Jo nuorena tyttönä ajattelin, että haluan koskettaa kauniin maapallomme jokaisen maanosan maaperää ja kastaa jalkani kaikissa valtamerissä. Matkailun ympäristövaikutukset ovat kuitenkin hillinneet tätä ajatusta. Olen silti päässyt tutustumaan paikalliseen elämään Länsi-Afrikassa, matkaillut Kaakkois- ja Etelä-Aasiassa ja vaeltanut USAn kansallispuistoissa. Ranskassa ja Italiassa viihdyn parhaiten, koska niissä koen olevani kokonainen oma itseni. Puolisoni kotimaa Itävalta on minulle myös tärkeä. Konserttimatkat ovat oma lukunsa, sillä niissä seura ja kohteet ovat yleensä priimaa. Olen nähnyt Kiinaa ja Pohjois-Amerikkaa ja kiertänyt Euroopan merkittäviä konserttisaleja ja mitä erityisempiä pikkupaikkoja. Kohta pääsen FiBOn kanssa Sveitsiin, ja suunnitelmissa on pian suunnata Japaniin esittämään suomalaista nykymusiikkia keskiaikaisilla soittimilla.
Millaisessa paikassa sielusi lepää?
Sieluni lepopaikkoja ovat vesistöjen, vuoristojen ja metsien koskemattomat pyhäköt. Lisäksi Sastamalan Pyhän Marian kirkko, Rooman Santa Maria sopra Minerva, Pariisin Sacré Coeur ja Pyhän Herman Alaskalaisen kirkko Tapiolassa.
Miten koet oman taiteesi parissa työskentelysi vaikuttavan laajemmin yhteiskuntaan?
Yhteiskunta on osoittanut monin toimin, että taiteilijan ammatti ei ole tärkeä, vaan meidän pitäisi työllistyä tuottavasti, siirtyä kortistoon tai lakata olemasta. Minun tehtäväni on kuitenkin toimia taiteen lähettiläänä ja tarjota monenlaisille ihmisille mahdollisuus pysähtyä ja löytää uudenlainen yhteys itseensä. Taidetta voi käyttää yhteiskunnallisten asioiden esiin tuomiseen erinomaisella tavalla, mutta tämä ei ole minun henkilökohtainen missioni. Kun yksikin ihminen liikuttuu esityksestäni, olen jo suorittanut kansanterveydellisen teon. Tästä olen usein vakuuttunut kohdatessani kyynelten läpi kiittäviä kuulijoitani. Taiteella on itseisarvo, ja minä olen sen palvelija, välittäjä. Jos yhteiskunta ei tätä ymmärrä, niin se ei ole minun päänvaivani. Jatkan työtäni muodossa tai toisessa niin kauan kuin elän, ja parhaassa tapauksessa sen jälkeenkin.
Miksi koet mielekkääksi soittaa yli 300 vuotta vanhaa musiikkia?
Vanhaan eurooppalaisen musiikkiin kietoutuu yhteinen muistimme, historiamme, tarinamme, juuremme ja yhteisöllisyytemme. Musiikki, joka on luotu aikana ennen järkiperäistä valistusaikaa, perustuu universumin matemaattisiin lukusuhteisiin, mahdollisimman puhtaaseen harmoniaan ja itsenäisten äänten säännönmukaiseen leikkiin, polyfoniaan. Vanha musiikki ei toimi ja soi ilman tiettyjä akustisia ja fysikaalisia lainalaisuuksia, jotka samalla muodostavat sen estetiikan perustan ja vaikuttavat syvällisesti ihmisen psykofyysiseen kokonaisuuteen. Vanhin esittämäni musiikki on 1 000 vuotta vanhaa, mutta se tehoaa yhtä lailla nykyajan ihmiseen. Menen usein kananlihalle välittäessäni joitain 1300-luvun tekstejä tai barokin hienoimpia musiikillisia fraaseja. Silloin koen yhteyttä johonkin suurempaan. Ihminen ei muutu, mutta koneet ja elektroniikka valtaavat jossain vaiheessa ruumiimme ja aivomme. Siksi on entistä tärkeämpää muistaa, keitä olemme.
Valitse suosikkisi FiBOn syksyn 2025 konserttitarjonnasta ja perustele valintasi.
Haydnin Vuodenajat Musiikkitalossa 5.10. Konsertin voi kuulla myös Bernissä tai Zürichissa seuraavalla viikolla. Luvassa on hieno projekti, sillä siinä kuullaan harvemmin esitetty suurteos periodisoittimin. FiBOn lisäksi lavalla kuullaan aivan fantastista Zürcher Sing-Akademie -kuoroa, joka on muuten lempparikuoroni, ja taatusti hienoja solisteja.
Onko sinulla jokin ”salainen” erikoistaito?
Käytän silmääni, aikaa ja rahaa sisustamiseen, mutta muutoin pajatsoni on aika lailla auki. Siivouksessa ja järjestämisessä olen myös hyvä.
Jos sinun pitäisi juosta Cooperin testi tai leipoa tarjottavat 30 hengen kesteille, kumman tehtävä valitsisit?
Kyllä luulen, että ottaisin Cooperin testin. Sitähän ei oikeastaan voi reputtaa, ja tulos voisi myös toimia kimmokkeena paremmille elämäntavoille. Leipomista kohtaan minulla on niin vähän kiinnostusta, että en suosittele tuotoksiani tarjottaviksi aivan lähipiiriä lukuun ottamatta. Rakkaimpani ovat kyllä yleensä hienotunteisia sanoissaan.