Haastattelussa Anton Steck
Muusikkohaastattelu 25.11.2020
Erittäin hauska sattuma on se, että nyt marraskuussa FiBOa Die Familie Bach -ohjelmassa liidaava viulisti Anton Steck esiintyi ensimmäisen kerran barokkiviululla Suomessa! Vuosi oli 1989, ja kyseessä oli Steckin opiskeluihin Karlsruhessa liittyvän kamarikokoonpanon vierailu.
Nimi
Anton Steck
Soitin
Viulu
Lyhyt esittely
Olen syntyisin Etelä-Saksasta. Toimin viulunsoiton ja kamarimusiikin professorina Trossingenin musiikkiyliopistossa Saksassa. 30 vuoden ajan olen johtanut yhtyeitä, soittanut solistina ja kamariyhtyeissä. Olen perustanut kaksi yhtyettä: Schuppanzigh-Quartett Köln -nimisen jousikvartetin ja L'Orchestre heroique -orkesterin, joka koostuu pääosin entisistä maisteriopiskelijoistani ja on erikoistunut Beethovenin ajan musiikkiin. Repertuaarini alkaa noin vuodesta 1600 ja ulottuu 1800-luvun puoliväliin.
Kuinka päädyit soittimeesi? Kuka tai mikä tekijä sen valitsi?
Se kävi aika helposti: perheemme ystävä oli viuluopettaja, ja kun isäni kysyi minulta, josko haluaisin soittaa viulua – olin viisivuotias –, sanoin heti kyllä!
Sinulla on pitkä ura barokkimuusikkona. Voitko kertoa jotakin ensimmäisistä vuosistasi, jolloin soitit maineikkaissa barokkiorkestereissa?
Ensimmäinen barokkiviulutuntini oli itse asiassa Carl Philipp Emamuel Bachin juhlavuonna 1988 Reinhard Goebelin johdolla. Ensimmäinen konserttini barokkiviululla oli vuonna 1989 – Suomessa!!
Vuonna 1991 minusta tuli konserttimestari Musica Antiqua Kölnissä, myöhemmin Les Musiciens du Louvressa ja lopuksi Concerto Kölnissä. Ensimmäiset vuodet olivat hyvin vaikeita, minun täytyi oppia satoja kappaleita joskus jopa yön yli, matkustaessa, hotelleissa jne. Mutta toisaalta 26-vuotiaana minulla oli mahdollisuus soittaa maailman parhaimmissa konserttisaleissa, kuten Milanon La Scalassa (olen säästänyt sieltä julisteen, jossa on nimeni!), Wigmore Hallissa, Lincoln Centerissä New Yorkissa ja muissa merkittävissä saleissa ympäri maailmaa. Samaan aikaan minun täytyi viimeistellä opintojani Amsterdamissa. Tuo aika ei siis ollut kovin rentoa, mutta selvisin siitä, koska silloin ei ollut sähköpostia vaan enemmän aikaa keskittyä olennaiseen.
Mikä on inspiroivinta barokkimuusikon elämässä?
Löydän uutta joka päivä, joko uusia teoksia tai uusia tulkinnan tapoja. Se on mielestäni kiinnostavinta. Se vaikuttaa loputtomalta myös siksi, että kun löytää erilaisia näkökulmia joka päivä, on myös vapaus tehdä kokeiluja uuden tiedon pohjalta. En ole koskaan katunut modernin viulun jättämistä ja siirtymistä barokkiviuluun. Tyylien runsaus barokkiajalla on niin fantastista ja rikasta, että niiden ymmärtämiseen tarvitsee koko elinajan. Ja jos laajentaa repertuaaria siihen saakka, jolloin viulu modernisoitiin (1800-luvun puoliväli), on mahdotonta kyllästyä...
Mikä muu taiteenlaji on itsellesi läheisin?
Pidän hyvin paljon arkkitehtuurista, erityisesti barokkiajan talvikasvipuutarhoista (orangeria).
Mikä on suurin musiikillinen unelmasi?
Tämä on aika vaikea kysymys. Toisaalta elän unelmaani, mutta tietenkin on olemassa asioita, joita haluaisin toteuttaa. Olen itse asiassa suuri Gluck-fani ja haluaisin johtaa Gluckin oopperoita. Olen johtanut Jomellin, Mozartin ja Händelin oopperoita, mutta Gluck (oopperareformi!) on hyvin erilainen ja mielestäni yhtä dramaattinen kuin Wagner.
Tällä hetkellä koronaviruksen vaikutukset ovat hyvin laajat kaikkialla kulttuurikentällä. Luuletko, että tämänhetkinen tilanne vaikuttaa kulttuurielämään myös pidemmällä tähtäimellä?
Asiasta keskustellaan myös Saksassa. Ajatelkaa, jos jos kehittynyt sivilisaatiomme kutistuisi bum-ka-ka-bum-ka-rytmiin, joka huutaa kovaäänisistä käytännössä melkein joka kulmassa – olisimme kadotettuja lopun iäksi! Toivon siis todella, että tässä maailmassa on olemassa riittävästi kunnon ihmisiä, joilla on edes jonkinlainen koulutus ymmärtää, että klassinen musiikki ja taide yleisemminkin ovat monien vuosisatojen aina syntyneitä saavutuksia ja niitä ei voi korvata millään muulla!
Millainen on suhteesi Bachin perheen jäseniin, jotka muodostavat Die Familie Bach -konsertin punaisen langan?
Kuten sanoin aiemmin, C. P. E. Bach oli barokkiviulun aloitusvuonnani (1988) täysin uutta minulle. Siihen aikaan tulivat saataville Pinnockin ja Hogwoodin ensimmäiset jousiorkesterilevytykset. Tuona vuonna vietin koko kesän opiskellen C. P. E. Bachin sinfonioita ja J. S. Bachin obligatosonaatteja. Myöhemmin Musica Antiqua Kölnin kanssa teimme monia Bach ja perhe -konsertteja, sekä kamari- että orkesterimusiikkia. Tunnenkin siis aika paljon Bachien teoksia, myös Wilhelm Friedemann, Johann Christian ja Johann Christoph Friedrich Bachilta. He ovat aivan erilaisia kuin isänsä mutta myös uskomattoman inspiroivia! Bach ja poikansa ovat siis olleet ensimmäinen askeleeni barokkimusiikin käytäntöihin.