Matkalla suden seurassa
Artikkeli 1.10.2021
Kaarelalainen Riika J. Virtanen päätyi mukaan syksyllä 2020 toteutuneen Räpätätiivin esiintyjäporukkaan. Räpätätiivin toteuttivat Kaarelassa Helsinki-mallin mukaista aluetyötä tekevät FiBOn Juurilla- ja Kansallisteatterin Kaarella-projektit, joissa alueen asukkaat pääsevät kokemaan ja tekemään kulttuuria uudella tavalla. Tänä syksynä Kaarelan asukkaat voivat osallistua Kohtaamisia barokkitorilla -tapahtumaan.
Matkalla suden seurassa: Kokemuksia Räpätätiiviin osallistumisesta
Kuulin Räpätätiivistä sen idean luoneelta alttoviulutaiteilija Laura Kajanderilta hänen esiintyessään Kuparituvalla performanssi- ja sirkustaiteilija Vesa Purokurun kanssa kesällä 2020. Innostuin ilmoittautumaan mukaan ja sain mahdollisuuden osallistua tähän kiehtovaan sanataidetta ja musiikkia yhdistävään Suomalaisen barokkiorkesterin ja Kansallisteatterin aluetyön projektiin viime syksynä. Pidän kirjoittamisesta ja olen pitkään haaveillut siitä, että onnistuisin löytämään enemmän aikaa arjessani kirjoittaa erilaisia omia luovia tekstejä kuten runoja ja tarinoita. Räpätätiivi antoi minulle tavallaan väliaikaisen "luvan" käyttää kaiken vain liikenevän ajan omien tekstien parissa ja erityisesti mahdollisuuden kokeilla, miltä tuntuu yhdistää tekstejä musiikkiin.
Useampiakin runojani tai niiden osia oli lopulta mukana Räpätätiivin esityskokonaisuuksissa. Esityksissä huomasin odottelevani erityisesti teoksen "Susi" esittämistä yhdessä Kansallisteatterin näyttelijän Anni Pellikan ja muusikoiden kanssa. Ehkä olin tyytyväisin lopulta juuri tämän tekstin ja musiikin esittämisen lopputulokseen senkin takia, että teos kokonaisuutena luotiin oikeasti yhdessä luovana prosessina muusikoiden ja näyttelijän kanssa vuorovaikutuksessa, sain itse lyhentää ja muokata tekstiäni ilman ulkopuolisen toimittajan korjauksia ja muusikot – FiBOsta Laura Kajander, Eero Palviainen ja Petri Ainali sekä Kansallisteatterista Joel Bonsdorff – loivat tekstin ympärille aivan oman äänimaailmansa ottaen huomioon tekstin sisällön ja kuunnellen toiveitani.
Miten vuorovaikutus ja yhteistyö sitten käytännössä toimi? Alun inspiraatiosessiossa olin kuullut, kuinka Laura Kajander ja Kansallisteatterin aluehankkeen taiteilija Mirjami Heikkinen demosivat, miten puhe ja musiikki voisivat yhdistyä vuoropuheluksi Telemannin Pimpinonen resitatiiveihin. Laura ohjeisti kirjoittamaan sanat myös alttoviululle, mikä kuulosti mielestäni haastavalta. Kotona kuuntelin barokkisäveltäjien resitatiiveja Spotifyista ja pohdin, että pitäisi luoda teksti, joka kuulostaisi hyvältä sekä kokonaan luettuna että "puoliksi" puhuttuna ja "puoliksi" soitettuna. Mietin myös inspiraatiosessiossa nousseita teemoja uni, matka, kaipaus ja eskapismi, kävin läpi vanhoja runojani, erilaisia tekstiluonnoksiani ja muistiinpanojani. Näistä teemoista inspiroituneena, nousivat minulle mieleen shamaanimatkat (ja myös eräs rumpurentoutus-sessio), joita olen saanut tehdä muutamia shamaani Roy Rolamon johdolla ja joilla kokemaani olen myös kirjannut muistiin. Rupesin luomaan tekstiä, jossa oli elementtejä sekä omista kokemuksistani näistä matkoista sekä omasta elämästäni ja minua askarruttavista aiheista.
Olennainen osa tekstin muokkausprosessia olivat erilaiset versiot siitä, joita syntyi sen jälkeen, kun olin saanut testata tekstin toimivuutta yhdessä Räpätätiivin tiimin kanssa. Testatessamme ensimmäistä tekstiversiota Huopalahden asemalla Lauran kanssa teksti tuntui liian pitkältä esitettäväksi ja Laura ehdotti, että yrittäisin lyhentää sitä. Syntyikin uusi versio tekstistä ("Susi II – Keskustelu suden kanssa"), jota pääsin testaamaan koko Räpätätiivi-tiimin kanssa. Eräs muusikoista, kontrabasisti Petri Ainali, esitti idean, että teksti toimisi paremmin kokonaan puhuttuna ja tämä johti siihen, että kokeilimme lukea dialogia yhdessä Annin kanssa. Usean lyhennyksen, muokkauksen ja harjoituksen jälkeen muotoutui teos, joka tiimin ehdotuksesta alkoi hiljaisuudesta ja musiikki tuli vähitellen mukaan äänimaailman muuttuessa värikylläisemmäksi lopun ihanaa "sävelkylpyä" kohti. Vaikka olinkin aloittanut kirjoittamaan runodialogia ajatellen alkudemon Telemannin resitatiiveja, lopullinen musiikki oli kuitenkin aivan muuta: muusikot kirjaimellisesti loihtivat musiikkia sanojeni ympärille ja Joelin rummutus cajon-rummulla loi erityisen shamaanimatkamaisen tunnelman teokseen. Teoksessa on keskeisellä sijalla sen esittäminen, miten musiikki tuo lohdutusta vaikeuksien keskelle. Sain kokea ihanan musiikkielämyksen käydessäni välillä Musiikkitalossa kolmen orkesterin konsertissa, jossa FiBO esitti Max Richterin teoksen "Four Seasons Recomposed". Nautin teoksen kuuntelusta ja saatoin todella tuntea jonkinlaisen musiikin lohduttavan voiman kehossani. Mielestäni tämä konserttielämys auttoi minua myös muokatessani lyhennettyä versiota omasta runostani. Työstäessäni tekstiä kuuntelin myös Spotifyista Wychazelin musiikkia albumeilta "Shaman – The Healing Drum", jota löytyi "Shamanic Drumming" -soittolistalta.
"Susi"-tekstin syntyprosessi oli monivaiheisin teksteistäni Räpätätiivin aikana ja myös haastavin sekä sen aiheeseen liittyvien kysymysten että tekstin muokkaamisen vaiheiden kannalta. Vaikka pitkään epäröinkin, mahtaakohan tällainen dialogi toimia näyttämöllä ja esityksenä, alkoi vähitellen kuitenkin tuntua, että juuri tämä runo olikin minulle erityisen läheinen projektin aikana kirjoittamistani teksteistä. Tekstien muokkausprosessit erosivat paljonkin eri teoskokonaisuuksien kohdalla ja osassa Räpätätiivin teoskokonaisuuksista ohjaajat muokkasivat tekstejä ottaen huomioon musiikin niille asettamia vaatimuksia. Eräs nuorempana Intiassa kirjoittamani runo ("Heijastuksia IV: Sateenkaaria") sopi sellaisenaan esitettäväksi Händelin musiikin kanssa Joel Bonsdorffin ohjaamassa teoskokonaisuudessa "Suuri vaellus", joka alkoi Merja Tiivolan vaellusaiheisella runolla ja jatkui omalla tekstilläni päättyen sähkökitaran soundeihin.
Valmistauduin esityksiin vielä Mirjami Heikkisen neuvomana yksilöharjoituksessa: teimme erilaisia äänenkäyttöön ja artikulaatioon liittyviä harjoitteita, jotka auttoivat tekstien lausumisen harjoittelussa ennen esityksiä. Mieleeni jäi erityisesti, kuinka yksilöharjoituksen aikana toistin "Susi"-runon ensimmäistä riviä tuijottaen Mirren silmiin kuvitellen katsovani suden silmiin. Esityksissä jännitystä helpottikin ajatus suden silmiin tuijottamisesta – saatoin siis keskittyä dialogin kommunikaatioon esitystilanteen sijasta. Tekstin esittäminen tuntui myös jotenkin eheyttävänä kokemuksena: lavalla ja yleisön edessä esiintyessämme saatoin oikeasti aistia musiikin lohduttavan voiman ja valtavan kauneuden. Lämmin kiitos Lauralle, koko Räpätätiivi-tiimille ja muille osallistujille tästä mahtavasta projektista ja taiteen tekemisestä yhdessä! Tajuan nyt jälkeenpäin, että yhteiset harjoituksemme ja esitykset (joita ei onneksi jouduttu perumaan), toivat kaivattua väriä ja kohtaamisia tämän muuten monin tavoin synkeän korona-ajan keskelle.
Riika J. Virtanen