Muusikon korona-ajan eloa Itävallassa
14.1.2022
Salzburgissa Itävallassa opiskeleva oboisti Piia Maunula kertoo, miten monella tavalla korona on vaikuttanut elämiseen ja olemiseen. Teksti on kirjoitettu joulukuun 2021 puolivälissä.
Opiskelujeni takia olin Itävallan Salzburgissa juuri kun korona pamahti päälle keväällä 2020 – siellä reilusti Suomea aiemmin –, ja Ischglin koronalinko Tirolissa ja rajanaapuri Italian tilanne saivat koko Itävallan menemään täysin kiinni jo varhaisessa vaiheessa. Koulu pysyikin kiinni koko sen kevään, vaikka alunperin ihmisiä yritettiin rauhoitella puhumalla vain parista lockdown-viikosta.
Koko tämän ajan on koko maa ollut Suomea tiukemmin kiinni, vaikka välillä hetkeksi avautuen ja taas täysin kiinni mennen. Ulkonaliikkumiskielto alkoi iltakahdeksalta, vaikkakaan sitä ei sakon uhalla valvottu. Ravintolat ja kahvilat saivat myydä ainoastaan takeawayta, ja sitäkin itse vain kahdeksaan – sen jälkeen ainoastaan lähettipalveluiden kautta sai ostaa ruokaa. Muut kaupat eivät olleet lainkaan auki, ja opiskelijoiden ainoa, kyseenalainen, jatkopaikka oli rautatieaseman huoltoasema, "Tankstelle".
Loppusyksystä 2020 tilanne taas huononi, konsertit peruttiin ja soittotunneilla ei saanut olla mukana edes säestäjää. Rokotuksia ei vielä ollut, joten oli keksittävä muita keinoja valvoa meininkiä, jos ja kun koulun tilat haluttiin pitää auki. Ensimmäinen erikoiselta tuntunut käänne tässä asiassa oli se, kun opiskelijoilta kysyttiin halukkuutta rahaa vastaan valvoa opiskelutovereitaan ja tarkistaa ihmisten paperit koulun ovella. Tämä asetelma tuntui omituiselta ja tuntuu yhä.
Koulun tiloihin päästäkseen, vaikka vain yksin harjoittelemaan, piti osoittaa negatiivinen testitulos, aluksi maks. 72 tuntia vanha, myöhemmin enintään 48 tuntia. Testit olivat kyllä ilmaisia, ja yksi testipaikka aivan koulun vieressä, mutta testiaikojen jatkuva varaaminen ja ajoittaminen alkoi vähitellen itsessään tuntua työltä. Ei myöskään ollut kulunut vielä viikkoakaan, kun väärennettyjä testituloksia alettiin kaupitella mustan pörssin markkinoilla, ja kekseliäimmät tulivat taloon jopa korealaisen ravintolan keittiön kautta.
Yhdessä vaiheessa Sound of Music -elokuvan kuvauspaikkanakin aikanaan käytetty vanhan musiikin palatsimme yhteydessä olleessa asuntolassa esiintyi tartuntoja, ja koko rakennus opetustiloineen joutui käyttökieltoon muutaman tunnin varoitusajalla. Tämä johti siihen, että tunnit ja luokkakonsertit oli siirrettävä pääkoululle. Ja koska sinne vaadittiin negatiivinen testitulos, sinkoili koko porukka taas testien perässä – opettajamme sai ajan varattua lähikylästä muutaman kymmenen kilometrin päästä, osa lähti messukeskukseen jonottamaan kaupungin ainoaan ajanvarauksettomaan pisteeseen tuntikausiksi, ja itseni oli mentävä koululle jo aamukahdeksan aikaan ja pysyttävä siellä iltaan asti, koska uudestaan en olisi enää koululle päässyt testituloksen ollessa menossa vanhaksi – eikä samalle päivälle olisi saanut varattua omasta kaupungista testiaikaa.
Oli suuri helpotus, kun keväällä 2021 rokotusten alettua vähitellen vähän joka puolella Eurooppaa sisäänpääsyyn ei enää tarvittu jatkuvaa testaamista, vaan jo yksikin rokote riitti. Myöskään dokumenteista ei oltu niin tarkkoja, alkuun ennen digipassia pääsin helposti suomenkielisellä HUSin pahvilätyllä. Kerran minulta kyllä kysyttiin, että olenko tehnyt sen itse – paperin tonttukieltä ihmeteltiin useamminkin.
Myös karanteeneja valvottiin tiukasti ja säännökset muuttuivat jatkuvasti – kerran Suomesta juuri saavuttuani (mikä selvisi viranomaisille täyttämästäni pakollisesta matkustuslomakkeesta) sain aamulla aikaisin ovelleni poliisin, joka todellakin huusi ovella "Polizei Polizei" ja tarkasti, että olen kotona kuten asiaan kuului. Onneksi olin, vaikka olin kyllä juuri lähdössä koululle. Minulta myös tivattiin rekisteröitymislomaketta, jota en ikinä ollut täyttänyt – tästä sain huutia – ja minulle näytettiin viiden espanjalaisen ihmisen nimi ja kysyttiin, asuvatko he asunnossani (yksiö), koska he puolestaan olivat sinne rekisteröityneet. Tämä asia jäi kaikin puolin hämärän peittoon.
Tänä syksynä päädyttiin marraskuun lopussa jälleen uuteen lockdowniin ja ulkonaliikkumiskieltoon – tuntui masentavalta huomata, että taas ollaan lähes samassa pisteessä kuin kaiken aikanaan alkaessa. Tällä hetkellä maassa on käynnissä rokottamattomien lockdown, ja helmikuulle kaavaillaan pakkorokotuksia. Kuulostaa rajulta ja onkin sitä, mutta toisaalta maan äärioikeistolainen puolue virallisessa ohjelmassaan suosittelee rokotteista kieltäytymistä, ja maan rokotusluvut ovat Euroopan alhaisimpien joukossa.
Suomessa ei tämän vuoden loppukesästä-alkusyksystä hoidettu lainkaan hyvin kulttuurin avaamista, mutta toisaalta saatamme hyötyä siitä nyt. Suomessa suurin osa kulttuuritapahtumista edelleen pidetään auki ja toteutetaan, Itävallassa kaikki loppui nyt jälleen kuin seinään. Kaiken kaikkiaan kun on paljon puhuttu siitä, että muualla ovat asiat olleet koko ajan paremmin, tästä sallin itseni olla eri mieltä. Ei ole ollut. Kyllä musiikkimaaksi mielellään profiloituva Itävalta on kurittanut kulttuuria näinä ihmeellisinä aikoina – jos mahdollista – vielä paljon Suomeakin enemmän.
Piia Maunula