Mikä ihmeen Nordic Baroque Scene?
17.8.2021
Mari Giske (Barokkanerne), Nikolaj de Fine Licht (Concerto Copenhagen ), Olof Larsson (Drottningholmin barokkiyhtye) ja Laura Kajander (Suomalainen barokkiorkesteri) kertovat Nordic Baroque Scene -hankkeesta, jonka ensimmäinen tapahtuma on 25.8.2021 Helsingissä. Blogitekstin lisäksi Nordic Baroque Scene -hankkeeseen voi tutustua sen omilla sivuilla.

Mikä on Nordic Baroque Scene (NBS)?
Kyseessä on neljän pohjoismaisen barokkiorkesterin yhteistyöhanke, joka sai perustamisvaiheessa nimekseen Nordic Baroque Scene (NBS). Yhteistyön tavoitteena on lisätä kansainvälisessä mittakaavassa tietoisuutta pohjoismaisista korkeatasoisista orkestereista ja toteuttaa yhteisiä projekteja eri maissa.
Miten idea laajempaan pohjoismaiseen barokkiorkestereiden yhteistyöhön syntyi?
Idealla on monenlaisia juuria ja pitkä haudutteluaika, kunnes palikat ovat loksahtaneet yhteen: (Laura Kajander vastaa.) Olen itse etsinyt kansainvälisissä musiikkitapahtumissa kumppaneita, joiden kanssa voisi toteuttaa esimerkiksi konserttivaihtoprojekteja. Mielestäni on tärkeää, että suomalaiset saavat kuulla myös muiden maiden orkestereita, ja samalla olen etsinyt Suomalaiselle barokkiorkesterille työtilaisuuksia omien rajojen ulkopuolella. Toinen rinnakkainen kehityskulku liittyi vuosina 2018 ja 2019 toteutettuihin Viking Grosso -projekteihin, joissa saatiin esimakua pohjoismaisesta yhteistyöstä. Neljän orkesterin, opiskelijoiden ja opettajien yhteisprojektin painopiste oli silloin yleisötyötyyppisessä tekemisessä. Erityisen tärkeää on ollut löytää sopivan samanhenkisiä kumppaneita, jotka osaavat kasvattaa toistensa ideoita suuremmiksi kuin mitä yksittäisten ideoiden summalla voidaan saavuttaa.
Mihin yhteistyö tähtää?
NBS:n kautta tehtävällä yhteistyöllä on monenlaisia lähtökohtia. Tarkoitus on mahdollistaa käytännön kokemusten ja parhaiden käytänteiden jakaminen Pohjoismaiden eri orkestereiden välillä, etsiä tapoja esitellä aikakautemme pohjoismaisia säveltäjiä ja tapaa, jolla pohjoismaiset orkesterit soittavat ja tulkitsevat vanhaa musiikkia, mutta ehkäpä tärkeintä on löytää keinoja soittaa yhdessä ja rakentaa yksittäisten orkesterien ainutlaatuista tyyliä ja sointia. Loppujen lopuksi näemme NBS:n alustana, joka voi esitellä pohjoismaisen kultuurin erilaisia puolia kunkin maan ulkopuolella.
Millainen merkitys NBS-yhteistyöllä on yksittäiselle orkesterille?
Barokkanernelle on todella inspiroivaa, opettavaista ja energisoivaa työskennellä niin läheisesti pohjoismaisten kollegoidemme ja ystäviemme kanssa. Me elämme ja sytymme samasta päämäärästä, ja tuntuu mahtavalta kyetä toteuttamaan projekteja, joista voisimme vain haaveilla yksin toimiessamme.
Yhteistyö tuo jokaiselle orkesterille arvoa monella eri tasolla. Yksi on tietenkin se, että vaihdetaan kokemuksia ja tietoa. Toinen on se, että yhteisillä ponnistuksilla ja kommunikaatiolla saamme huomiota hankkeen lisäksi myös yksittäisille orkestereille. Lisäksi yhdessä voimme toteuttaa sellaista, joka ei olisi yksin mahdollista, ja tätä viestiä kaikkien orkestereiden kannattaa nostaa esille.
Myös Drottningholmin barokkiyhtyeelle mahdollisuus osallistua suurempiin muihin Pohjoismaihin tai niiden ulkopuolellekin ulottuviin projekteihin on todella inspiroivaa. Ensimmäinen isompi projektimme, kansainvälinen Aria Borealis -laulukilpailu tulee olemaan ehdottoman mielenkiintoinen, ja lisää projekteja on luvassa.
Suomalaisen barokkiorkesterin näkökulmasta tärkeitä asioita ovat esimerkiksi muusikoiden laajempi mahdollisuus saada töitä ja päästä verkostoitumaan, mukana oleville organisaatioille tarjoutuva mahdollisuus oppia toisilta ja toteuttaa jotakin, mikä ei olisi yksittäisenä orkesterina mahdollista, ja uudet ulottuvuudet taiteellisille ideoille. Lisäksi orkestereiden toiminnanjohtajat saavat eräänlaisen vertaistukiryhmän!
Mitä erityistä oma orkesterisi tuo yhteistyöhön?
Olemme kaikki ainutlaatuisia tavallamme, joten uskon, että myös Barokkanerne tuo pöytään hyödyllisiä resursseja. Muut sopivat ehkä paremmin vastaamaan siihen, mitä se tarkalleen ottaen voisi olla.
Meillä on kullakin erilainen kokemuksen taso, erikoistumiset, kansalliset painopisteet ja "tarkastusleimamme". Sen takia tuomme erilaisia ominaisuuksia yhteistyöhön. Me Concerto Copenhagenissa esimerkiksi olemme edistäneet viime aikoina paljon digitaalista kommunikaatiota ja olemme myös työskennelleet pohjoismaisten romantiikan ajan säveltäjien parissa, ja nämä molemmat painopisteet tuomme mukanamme. Taiteellinen johtajamme Lars Ulrik Mortensen on yksi huomattavimmista persoonista ja johtajista nykypäivän vanhan musiikin kentällä.
Tosiaan kaikki orkesterit, niin myös Drottningholmin barokkiyhtye, tuo erityisen sointinsa ja tyylinsä jaettavaksi muiden orkesterien kanssa, jotta siitä voi inspiroitua, ja totta kai haluamme myös saada inspiraatiota muilta.
Pohjoismaisen tradition mukaan kaikki orkesterit ovat mukana tasa-arvoisina, mutta FiBOlla on näin alkuvaiheessa ollut ”liidaava” rooli puheenjohtajuuden kautta. Lisäksi ensimmäinen yhteistapahtuma järjestetään Helsingissä!
Miten NBS konkreettisesti näkyy pohjoismaisen barokin kentällä?
NBS tulee rikastamaan pohjoismaista ja eurooppalaista musiikkikenttää luomalla uusia projekteja, jotka eivät muuten näkisi päivänvaloa, esimerkkinä laulukilpailu vanhan musiikin laulajille. Lisäksi jokaisen orkesterin omat yleisöt pääsevät nauttimaan kumppaniorkesteiden soitosta, kun vierailemme toistemme luona ja teemme musiikkia yhdessä. Muista eurooppalaisista yhtyeistä on myös osoitettu kiinnostusta meitä kohtaan, koska yhtyeet pitävät ideastamme ja ovat ajatelleet tehdä jotakin samanlaista.
Mikä on yhteistyön paras saavutus tähän mennessä?
Yhteistyö Bodøssä Norjassa sijaitsevan Stormen-konserttisalin kanssa on erittäin tärkeä saavutus. Se tuo yhteistyön ja laulukilpailun kokonaan uudelle tasolle. Olemme myös ottamassa ensiaskelia mahdollisessa yhteistyössä NBS:n ja Freiburgin barokkiorkesterin kanssa. Toteutuessaan sekin on mahtava saavutus.