Earthrisen tekijät äänessä

Muusikkohaastattelu 16.10.2024

KOLLEKTIIVINEN MONTAASI
Työryhmän keskustelu Earthrisesta

Aleksi Barrière: Juha, miten syntyi ajatus lähteä tekemään musiikkiteatteriteosta Johannes Keplerin Uni-kertomuksesta? Ja miksi juuri näiden taiteilijoiden kanssa?

Juha T. Koskinen: Renessanssi on käänteentekevä aikakausi, joka on aina kiinnostanut; ensin kuvataiteiden kautta, mutta erityisesti on kiehtonut, miten sen hahmot saattoivat liikkua taiteiden (ja tieteiden) välissä. Esimerkiksi Leonardo da Vincin ja Giordano Brunon kiinnostus kosmokseen ja nimenomaan Kuuhun on aikaisemminkin toiminut teosteni innoituksena. Sen ajan monista teksteistä juuri Keplerin Uni (Somnium) avaa fantasiadimension, joka mahdollistaa näyttämöteoksen.

On tärkeää tuoda se meidän aikakautemme kontekstiin, jossa maapallon tutkiminen ei vain lintuperspektiivistä vaan suorastaan kuuperspektiivistä avaa uusia merkityksiä. Oli selvää, että siihen tarvitaan mahdollisimman monipuolinen työryhmä.

Olimme suunnittelemassa yhteistyötä Marianna Henrikssonin kanssa, joka on Keplerin ajan musiikin ekspertti. Olimme tehneet yhdessä vuonna 2017 Superborea-projektia, jossa minun musiikkini jo keskusteli barokkimusiikin (siinä tapauksessa Jean-Philippe Rameaun) kanssa, ja päätimme jatkaa samoilla linjoilla.

Librettoon oli oleellista kysyä sinua, Aleksi, koska meillä on yhteinen kiinnostus näihin renessanssin hahmoihin. Edellinen yhteinen teoksemme Ophelia/Tiefsee oli myös monikielinen ja -tasoinen ja kirjoitettu näyttelijä Thomas Kellnerille, joka esiintyy Earthrisessakin. Edellisen teoksen muodollisia ideoita oli kiehtovaa laajentaa säveltäjien monilukuisuuden kautta ja mittavammilla lauluosuuksilla. Jotta muoto kehittyisi edellistä projektia laajemmaksi, oli luontevaa pyytää mukaan Anni Elif Egecioglu, Anni kun on vokaalitaiteilijana eräänlainen renessanssihahmo.

Miten sinä lähestyit näitä ehdottamiani elementtejä kutoaksesi niistä libreton?

Aleksi Barrière: Lähtökohtana on Keplerin havainto, että jos tiettyä asiaa on vaikeaa ratkoa (esimerkiksi hankala pulma tai meitä tai maailmaa koskeva totuus, jota emme halua katsoa silmiin), uni saattaa ehdottaa siihen toisenlaisen ja mahdollisesti ratkaisevan näkemyksen. Rakensimme siis teoksen, joka muodostuu monesta unesta/ siirtymästä – keskiössä Keplerin oma Uni-kertomus kuuhun matkustavasta tähtitie- teilijästä ja hänen noitaäidistään. Uni muuttui painajaiseksi, kun Keplerin todellista äitiä Katharinaa syytettiin noituudesta.

Keplerissä kiehtoo kiinnostus poikkitieteelliseen ja -taiteelliseen työskentelytapaan: hän tiesi, että asioita täytyy lähestyä monesta kulmasta. Esimerkiksi planeettojen kiertoratoja Kepler pyrki selittämään aritmeettisesti, geometrisesti ja lopulta musiikinteorian avulla. Hänen kielensä on tieteellisessäkin kontekstissa hyvin metaforista, ja hän hankki kirjoihinsa aina hyvin harkitut kuvitukset.

Tärkeää oli, että muoto sallii materiaalin heterogeenisuuden. Esityksen musiikki on monipuolista, eri yhteyksiin tarkoitettua. Samoin kuului tekstinkin toimia ikään kuin se sisältäisi monenlaisia tekstiobjekteja: dramatisoituja monologeja mutta myös lauluja ja dokumentteja, jotka on melkein suoraan nostettu arkistoista. Suuri muoto asettaa kaiken tietylle ”radalle”, mutta minulle on äärimmäisen tärkeää, että yleisö osallistuu aktiivisesti palikoiden yhdistämiseen kypsentämättä sisältöä valmiiksi puuroksi. Toisin kuin oopperassa musiikkiteatterissa jokaisessa kohtauksessa voidaan tutkia asioita täysin erilaisen muodon välityksellä.

Marianna, suunnitteluvaiheessa oli luontevaa lähteä liikkeelle vanhan musiikin valikoimisessa itse Johannes Keplerin elämästä eli saksalaisesta varhaisbarokista. Voisitko avata valikoimaa?

Marianna Henriksson: Etsimme tosiaan ensimmäiseksi musiikkia Keplerin elämän ajanjaksolta, maantieteellisiltä alueilta ja Keplerin työpaikan Prahan hovin ympäristöstä. Kappaleet asettuivat kokonaisuuteen lopulta enemmänkin sen perusteella, että ne tuntuivat musiikkina teokseen sopivilta kuin ehdottoman ajallisen ja/tai maantieteellisen yhteensopivuuden kautta. Ovathan ajan eri kerrokset muutenkin esityksessämme läsnä.

Säveltäjistä Kryštof Harantilla ja Philippe de Montella oli suhde Prahan hoviin. Böömiläisen muusikko-sotilas Harantin Sanctuksen ensiesitys (Missa quinis vocibus super Dolorosi martir -messusta 1602) olisi voinut kaikua Keplerin korvissa Prahassa. Flaamilaislähtöinen Philippe de Monte työskenteli Prahassa 1583–1603, joten Kepler saattoi kohdata hänet. Samuel Scheidt taas edustaa pohjoissaksalaista varhaisbarokkia, jossa, kuten toki kaikessa saksalaisen kielialueen 1600-luvun musiikissa, kuuluu usein italialainen vaikutus. Scheidtin syvät jousikappaleet Ludi musici -kokoelmasta (1612) tekivät meihin vaikutuksen. Juha kirjoitti Messengerissä helmikuussa: ”Olen jo aivan hullaantunut Scheidtin Ludi musici -kappaleisiin, voisin kuunnella loputtomiin...” Niiden aineksia päätyi sitten Juhan musiikkiin. Myös Michael Praetoriuksen 2-ääninen koraali (1610) sulautuu Juhan versioon samasta virsimelodiasta. Tunnetut Lutherin virret olivat aikansa hittejä protestanttisilla alueilla.

Romanus Weichlein, joka eli nykyisen Itävallan alueella eli Keplerille tutuilla seuduilla, kurkottaa jo reilusti Keplerin jälkeiseen aikaan. Hänen planetaarisen kokoinen passacagliansa (sonaatista 3, 1695) löysi paikkansa esityksessämme.

Aleksi Barrière: Weichleinin passacaglia muodostaakin teoksemme huipentumisen, ja se on Keplerin näkökulmasta futuristista. Siinä koetaan täysimittaista barokkia kaikessa kompleksisuudessaan. Kepler kuuluu ajattelijoihin, jotka tekivät sen estetiikan mahdolliseksi toteamalla: katsokaa, universumi ei ole symmetrinen eikä seuraa tasaviritystä, se on monimutkainen, kerrosrakenteinen, planeetatkin liikkuvat ellipseinä eivätkä täydellisinä ympyröinä... Tehdäänpä taidetta, joka peilaa sitä.

Marianna Henriksson: Monta herkullista Keplerin elämää sivuavaa vanhaa musiikkipalasta jäi toisaalta myös pöytälaatikkoon. Lopulta emme esimerkiksi päätyneet käyttämään jo monia nykysäveltäjiä inspiroineita Keplerin omia intervallimateriaaleja hänen Harmonices mundi -teoksestaan (joiden mukaan jokaisen planeetan kulkurataa vastaa omaa intervalli). Ehkäpä esityksemme musiikkikokonaisuuden läpi tihkuu Keplerin ajassa eläneiden ihmisten musisoinnin väläyksiä sekoittuen meidän nyt-hetkessä tapahtuvaan, aikamme äänten läpäisemään musisointiimme, ja muodostuu jokin omanlaisensa maailma, planeetta, tai kuu.

Juha T. Koskinen, Aleksi Barrière, Lucia Schmidt, Marianna Henriksson, Thomas Kellner, Anni Elif Egeciouglu. Kuva: Juhana Salminen

Aleksi Barrière: Anni, sinun roolisi rakentuu säveltämiesi laulujen ympärille, mutta sinulta kuullaan myös toisenlaista äänenkäyttöä. Osuutesi yhdistyy naispuolisiin roolihahmoihin, jotka eivät kuulu viralliseen historialliseen perinteeseen, josta Keplerkin on tuttu. Miten kuvailisit sitä?

Anni Elif Egecioglu: Kyllä, sanoisin, että Earthrisen naishahmojen ydin on lauluissa ja improvisaatioissa, jotka ilmestyvät ensin taustalle ja sitten kasvavat tekstin myötä. Vokalisaatiot toimivat pieninä tähdenlentoina siellä täällä läpi teoksen. Esittämiäni hahmoja läpäisee äitiys, syvä itsetuntemus ja jonkinlainen kehon ulkopuolinen tietoisuus, joka liittyy laajempaan ymmärrykseen siitä, miten maapallo ja siten kaikki elävä on yhteydessä maailmankaikkeuteen. Johannes Keplerin tosielämän tarinassa on koskettavaa, että hänet kasvatti nainen, joka uskoi näihin asioihin ja eli niiden mukaan, mutta Kepler hylkäsi ne osittain, kun Kepleristä tuli matemaatikko, joka liikkui tieteellisissä sfääreissä ja oli mukana modernin tieteen perustamisessa. Myöhemmin Kepler kuitenkin integroi tämän muinaisen viisauden työhönsä takaisin, kuten käy ilmi viimeisessä laulussamme, joka sai inspiraationsa hänen myöhäisistä kirjoituksistaan.

Katharina Keplerin kaltaisilla naisilla oli tietoa luonnonlääkityksestä, ja koska he olivat eristäytyneitä leskiä, heitä oli helpompi nälviä ja syyttää noituudesta. Heidän kauttaan kulki suuri määrä kansantietoa ja musiikkiperinnettä, joka kaikki on kadonnut ajan saatossa, koska se oli enimmäkseen kirjoittamatonta. Osuuteni teoksessa pyrkivät herättämään nuo kadonneet äänet henkiin.

Aleksi Barrière: Teoksessa yritämme myös kokea, miten nämä eri maailmat saattoivat olla yhteyksissä toisiinsa Keplerin aikana ja Keplerinkin tapauksessa. Tämä on parhaiten hahmotettavissa musiikissa: barokkisäveltäjät hyödynsivät myös kansanmusiikkia...

Marianna Henriksson: 1600-luvulla ei ollut samanlaista erottelua ”kansanmusiikin” ja ”taidemusiikin” välillä kuin vaikka 1900-luvulla. Vain osa musiikista tuli ylipäätään nuottikirjoituksen alueelle ja säilyi meille: improvisoituja tai nuotintamattomia praktiikoita oli paljon. Välillä vanhat melodiat, kuten psalmimelodiat tai kansanomaiset laulusävelmät, päätyivät säveltäjien materiaaleiksi ja niistä jäi nuottijälkiä, joissa näitä melodia-aineksia on kehitelty.

Projektissamme erilaiset nykypraktiikat asettuvat hauskasti dialogiin, koska meille vanhan musiikin ammattilaisille improvisointi ja suhtautuminen nuottiin lähtökohtana tai materiaalina on luontevaa, kuten myös Annin musiikissa. Juhankin musiikissa on tilaa vanhan musiikin soittamisen käytänteille, kuten eräänlaiselle continuosoitolle.

On myös hauskaa, että projektissamme säveltäjyyden rajoja koetellaan: musiikit valuvat toisiinsa, Annin musiikki muuntuu Juhan sovituksiksi, Juhan musiikki sisältää 1600-luvun aineksia, 1600-luvun musiikki muuntuu materiaaliksi äänisuunnittelulliselle improvisaatiolle, joka syntyy ja kehittyy esiintyjien työssä...

Aleksi Barrière: Juha, sinun musiikkisi keskeisiä haasteita oli jatkumon rakentaminen näistä kaikista aineksista...

Juha T. Koskinen: Pääpanokseni on tosiaan ollut materiaalien välisten siltojen säveltäminen, joita kutsuttiin interpolaatioiksi. Suuri osa oli myös orkestrointia sekä Annin lauluista että vanhasta musiikista. Kun on kyse toisen materiaalista, säveltäjyyden rajat täytyy barokinomaisesti purkaa, liudentaa, jotta uskaltautuu omaksumaan toisten työn ja tekemään siitä jotain omaperäistä. Kyseessä on myös oman identiteetin laajentaminen ja transformaatio, joka vaatii aikaa ja paneutumista.

Lopulta jatkumo rakentuu oikeasti workshopeissa, joissa kaikki palikat yhdistetään. Työskentelytapaamme ei kuulu, että yksi ihminen ottaisi musiikista kokonaiskontrollin. Esimerkiksi barokkiorkesterin asenteessa on aktiivinen suhde stemmoihin, mikä ei kuulu sinfoniseen kulttuuriin. Samoin tekstit ja musiikit loksahtavat paikoilleen vasta harjoituksissa.

Aleksi Barrière: Thomas, tämä on toinen Alminsaliin laadittu yhteistyösi Juhan kanssa. Miten kuvailisit sitä suhteessa Violences-esitykseen (2019)?

Thomas Kellner: Violences-yhteistyössä tunsin kirjallisen materiaalin erittäin hyvin. Siinä yhdistettiin Juhan Hamlet ja Ofelia -tarinan variaatioihin perustuva teos Katharina Blumiin, Heinrich Böllin hyvin tunnettuun saksalaiseen romaaniin, säveltäjä H. W. Henzen sovittamana. Olin myös kielellisesti turvallisemmalla maaperällä: näyttelin saksaksi, englanniksi ja ranskaksi, jotka ovat minulle hyvin tuttuja kieliä.

Kuten edellisen teoksen kehitysvaiheessa, Juhalle oli tärkeää kuulla minun puhuvan tekstin monologeja ja dialogeja yhdessä Annin kanssa inspiraationa sävellystyöhönsä. Ensimmäisenä askeleena järjestimme Aleksin ja Juhan kanssa Berliinissä lyhyen workshopin, jonka tarkoituksena oli muuttaa Aleksin ja Keplerin tekstit eläväksi kieleksi, mikä on vaikeampaa kuin tuttujen klassikoiden kanssa.

Tärkeä keskimmäinen osa puhutaan kokonaan latinaksi; se on saanut innoituksensa Keplerin Unesta, joka on kirjoitettu latinaksi. Ensimmäisessä harjoitusvaiheessa haaste oli käyttää ”kuollutta kieltä” kommunikaation, tunteiden ja huumorin kielenä, niin kuin se oli Keplerille.

Olen hyvin innoissani Annin live-improvisaatioista, jotka kietoutuvat barokkimusiikkiin ja Juhan sävellykseen. Violencesissa improvisaatioelementit, myös lauluosuudet, tulivat yksinomaan minulta, sillä orkesteri ja sooloalttoviulisti olivat sidoksissa Juhan ja Henzen sävellyksiin. Tämä vapaa komponentti vetoaa minuun todella paljon. Ujostelen vähän Katharinan laulua, joka tässä versiossa esitetään Johann Hermann Scheinin melodialla; laulan sen barokkisäestyksellä. Kabaree- ja chansonlaulajana minulle ei ole vierasta vapaa suhde lauluun, mutta en ole millään tasolla klassisesti koulutettu laulaja. Näiden praktiikkojen yhdistäminen on jännittävää.

Olen myös utelias näkemään, miten herätämme henkiin monimutkaisen kerronnan rakenteen, joka perustuu muun muassa kielenvaihdoksiin. Näin oli myös Ophelia/ Tiefseessä ja monessa Aleksin teoksessa, mutta siinä tarina oli minulle tuttu, kun taas Earthrisessa yleisöllä on paljon sulateltavaa Kepleristä, hänen mielikuvituksestaan ja filosofiastaan sekä hänen nykyisestä merkityksestään. Sen salaisuudet piilevät monitasoisessa polyfoniassa ja sen aiheuttamassa hämmennyksessä ja nautinnossa.

Anni Elif Egecioglu: Ilmeisin syy monikielisyyteen on yksinkertaisesti se, että eri hahmot käyttävät kyseisiä kieliä tai että tietty tapahtuma tapahtui kyseisessä paikassa maapallolla, mutta minulle se luo myös tunteen syvemmästä universaalista ymmärryksestä ja ajattomuudesta. Ihmisen käytökset ja tarpeet ovat pohjimmiltaan melko samanlaisia kaikkialla maailmassa, ja kieli on tavallaan vain yksi kommunikaation muoto. Se, että kieli vaihtuu niin paljon tässä teoksessa, poistaa kielten ja kulttuurien rajat. On ollut hyvin inspiroivaa ja myös haastavaa kirjoittaa ja laulaa lauluja minulle täysin vierailla kielillä. Odotan innolla tämän monipuolisen teoksen syntyä näin mielenkiintoisen ja lahjakkaan taiteilijaryhmän kanssa.

Aleksi Barrière: Lucia, mitä voimme odottaa visuaalisen kerronnan elementeistä tässä esityksessä?

Lucia Schmidt: Koska teksti ja musiikki koostuvat monista tasoista ja heterogeenisistä lähdemateriaaleista, tuntui tärkeältä löytää yhtenäinen kieli video-osuudelle, joka veistää ja transformoi tilaa koko teoksen ajan. Keplerin aika oli puupiirrosten teollistumisen myötä kuvien massatuotantoa: maailma tulvi halvalla tuotettuja kuvia enemmän kuin koskaan ennen poliittisiin ja uskonnollisiin tarkoituksiin, kuten nykyäänkin, sekä faktojen että liioittelujen ja taikauskon levittämiseen. Se oli indoktrinaation väline, mutta Kepler koki sen myös uskomattomaksi mahdollisuudeksi jakaa tietoa ja tehdä tieteestä konkreettisempaa laajemmalle yleisölle. Hän oli itse innokas puupiirroskuluttaja, häntä kiinnostivat esimerkiksi modernit maailmankartat, ja hän pyrki omassa työssään tuottamaan vahvaa visuaalisuutta. Käytämme esityksessä paljon historiallista lähdemateriaalia tuodaksemme hänen maailmansa lähemmäs meitä, mutta löydämme myös vapaampaa inspiraatiota luodaksemme omaperäisen visuaalisen kielen, joka tuntuisi teoksen itsensä kaltaiselta: se ei ole museo, vaan elävä kollaasi, joka mahdollistaa uusien assosiaatioiden syntymisen.

Syyskuussa 2024

Aleksi Barrière, Lucia Schmidt, Thomas Kellner, Marianna Henriksson, Juha T. Koskinen, Anni Elif Egeciouglu. Kuva: Juhana Salminen

Earthrisen tekijät äänessä

Lähetä kommenttisi