Menuettia, kiitos – Barokkia kaduilla ja kammareissa

Artikkeli 11.3.2020

Jos taiteen tarkoituksena on koskettaa ja virkistää sielua sekä lisätä inhimillistä ymmärtämystä ja hyvää oloa, taiteilijoiden astuminen ulos konserttisaleista tuo kiintoisia elämyksiä sekä uusille kuulijoille että taiteilijoille. Suomalaisen barokkiorkesterin alttoviulisti Laura Kajander kirjoittaa blogissa kokemuksistaan barokkimusiikin soittamisesta erilaisissa paikoissa.

Menuettia, kiitos!

”Menuettia, kiitos”, sanoi Alepan asiakas, kun törmäsi minuun alttoviuluni kanssa hedelmätiskillä. ”Kas tässä”, totesin ja valitsin tanssirytmiä korostavan tulkintamoodin Bachin soolosellosarjan menuetista. Ja niinpä kaappasi herra rouvansa syliin ja pisti tanssiksi kaverin hymyillessä vieressä.

Aluealtisti on titteli, jonka keksin itselleni, kun lähdin tutustumaan Kaarelan alueen asukkaisiin ja toimijoihin. Etsin keinoa kohdata mahdollisimman monta ihmistä. Projekti on osa Suomalaisen barokkiorkesterin Juurilla-hanketta, joka puolestaan on Helsingin mallin toimintaa. Se lisää kaupungin sisällä kulttuuripalvelujen tarjonnan alueellista tasa-arvoa ja monipuolisuutta.

Ensiaskeleet olivat tunnustelevia ja kokeilevia. Osallistuin kevään ja kesän 2019 aikana lukuisiin paikallisten järjestämiin tilaisuuksiin musisoiden ja barokkiorkesterista kertoen. Lyöttäydyimme myös heti yhteen Suomen Kansallisteatterin Kaarella-hankkeen teatteriammattilaisten kanssa ja saimme yhteistyön ansiosta orkesterilaisille uusia ilmaisukeinoja sekä ymmärtämystä esimerkiksi liikekielen tulkintaan.

Päästöttömät maratonkiertueet

Pienimuotoisempien tapahtumien myötä kasvoi ajatus päästöttömän maratonkiertueen järjestämisestä. Sen päätavoite oli kohdata runsain määrin ihmisiä, joilla ei ole tapana käydä konserteissa. Ajelin aamusta iltaan polkupyörällä paikasta toiseen ja välillä soitin. Ennakkoon sovitulla reitillä oli kauppoja, kirpputoreja, kirjasto, asema-aukio, jumppaklubi ja pari baaria! Ajauduin soittamaan hyvinkin eri tavoin eri paikoissa ja hämmennyin siitä, että useampi henkilö kuin odotin pysähtyi kuulemaan ja jopa vieräytti muutaman liikutuskyyneleen. Vaikka päivä oli pitkä, rytmittyi se kevyen pyöräilyn, musiikin ja taukojen ansiosta eräänlaiseksi tiivistetyksi tai ajan suhteellisuutta korostavaksi pyhiinvaelluskokemukseksi. Jaksamista auttoi rennon fokuksen säilyttäminen ja avoimuus vaihteleville tilanteille ja ihmisten kohtaamisille. Matka huipentui Kannel-krouviin: kevyt väsymys poisti viimeisetkin musikaaliset estot ja musiikkienergian virtaus vahvistui, kun yllätyksekseni ihmiset hiljenivät kuuntelemaan tai ryhtyivät juttelemaan kanssani koetusta.

Ensimmäisestä maratonkiertueesta inspiroituneena toteutan niitä nyt kuukausittain. Jokainen paikka on erilainen ja jokaisessa paikassa tulee tarve erilaiselle eläytymiselle, soittotavalle ja ohjelmalle. Jooga- tai pilatestunnin osallistujille tarjoilen ääniä, jotka ohjaavat hitaaseen hengitykseen, baarin asiakkaiden kanssa puolestaan rakentuu letkeä suhde musiikin, runojen ja muun höpötyksen kautta, ja ruokakaupassa on kiva yllättää päivittäisostoksien tekijöitä soittaen käytävillä kävellen. Hienoja avoimia inhimillisiä vuorovaikutuskokemuksia on tullut vastaan myös päiväkodin lasten ja vanhempien, koululaisten, asema-aukiolla kesää viettävien, D-aseman asiakkaiden ja muistisairaiden kanssa. Varuste-Lekan henkilökunta ja asiakkaat nousevat tähänastisten kokemusten kärkeen ystävällisen, iloisen, tehokkaan ja ennakkoluulottoman meiningin tähden. Hyvinkin erilaisiin yrityksiin ja toimijoihin tutustuminen on opettavaista myös oman organisaation kehitystyössä.

”Uskomattoman sävykäs ääni, kuin olisi koko orkesteri ollut paikalla.”
”Kuin terapia-aika, musiikki vei, mieli tyhjentyi kaikesta muusta.”
"Onko tämä helppoa, kuinka voi oppia noin pitkiä pätkiä noin monimutkaista musiikkia ulkoa?”
”Enpä olisi koskaan uskonut nauttivani Bachista Alepassa ruokaostoksia tehdessäni, päivän tunnelma nousi arjesta.”
”Aivan upeaa toimintaa mennä sinne missä ihmiset luontaisesti ovat. Tämä saa varmasti monet huomaamamaan, kuinka letkeää ja mukaansatempaavaa vanhakin musiikki voi olla. Tässä tulee vähän pelimannihenkeä mukaan.”

Saatujen kommenttien ja kokemusten perusteella olen entistäkin vakuuttuneempi siitä, että koskettava musiikki, kuten Bach, vetoaa eri-ikäisten ihmisten tunteisiin ja älyyn, olipa musiikki entuudestaan tuttua tai ei. Helsingin kaupunkia on kiittäminen tästä ainutlaatuisesta kokemusmatkasta, joka onneksi jatkuu ainakin vuoden 2021 loppuun.

Päiväkirja

Aluealtismiin kuuluu paljon muutakin tekemistä kuin maratonkiertueet. Kerron päiväkirjassa mitä moninaisimmista kohtaamisista.

https://fibo.fi/piu/juurilla-kaarelassa/aluealtistin-merkintoja-kaarelasta/

Räpättämistä ja muita konsepteja

Suomalaisen barokkiorkesterin moninaisesta perinteisen konsertoinnin rinnalla toteutettavasta työstä löytyy lisää tietoja Più-sivustolta. Siellä kerrotaan muun muassa Räpätätiivistä eli kaarelalaisten ja Suomen Kansallisteatterin puheammattilaisten kanssa tehtävästä puhelauluprojektista. Julkiset esitykset ovat lokakuussa Helsinki Early Music Festivalilla.

https://fibo.fi/piu/

 

Lähetä kommenttisi

×
Tämä sivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen saavuttamiseksi.

Välttämättömät  ja toiminnalliset evästeet vaaditaan sivuston toimimiseksi. Tilastollisia evästeitä käytetään anonyymin käyttötilaston keräämiseksi.  Markkinoinnillisilla evästeillä tehostetaan konserttien näkyvyyttä sivustoilla. Voit päättää itse mitä evästeitä sallit käytettäväksi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen saavuttamiseksi.

Välttämättömät  ja toiminnalliset evästeet vaaditaan sivuston toimimiseksi. Tilastollisia evästeitä käytetään anonyymin käyttötilaston keräämiseksi.  Markkinoinnillisilla evästeillä tehostetaan konserttien näkyvyyttä sivustoilla. Voit päättää itse mitä evästeitä sallit käytettäväksi.

Evästeasetuksesi on tallennettu.