Su 2.4.2023 klo 17 Hämeenlinnan kirkko, Hämeenlinna

Matteus-passio

Suurin pääsiäisen passio

J. S. Bach

Jani Laaksonen, Jeesus
Mati Turi, evankelista
Helianna Herkkola, sopraano
Juho Punkeri, tenori
Katariina Heikkilä, altto
Jussi Merikanto, basso
Vanajan kamarikuoro, Vox Cantorum ja Vanajaveden nuorisokuoro (valmennus Ismo Savimäki)
Suomalainen barokkiorkesteri
Sonja Seppänen ja Heikki Seppänen, johtajat

×

Bachin Matteus-passio paiskaa kuulijansa keskelle kahden vuosituhannen takaista veristä draamaa. Kohtaukset vaihtuvat tiuhaan: teoksen kertoja, evankelista, kuljettaa juonta; kuoro vuoroin pelkää, vuoroin sylkee ja röhönauraa opetuslasten, kansanjoukkojen ja ylipappien roolissa; solistit peilaavat aarioissaan omaa sieluaan tapahtumien äärellä; kuoron koraalit antavat äänen seurakunnan reaktioille; orkesteri maalaa tapahtumia harmonioillaan ja soitinnuksillaan värejä säästämättä. Joka vieroksuu teoksen vereslihaista kristillisyyttä ja omankin kuoleman tuijottamista suoraan silmiin, jääköön kotiinsa. Joka taas uskaltautuu paikalle ja jaksaa istua kirkossa koko kolmituntisen, tulee imaistuksi sekä kristinuskon että sitä myötä koko länsimaisen kulttuurihistoriamme ytimeen.

Alkusysäys nyt kuultavalle Matteus-passion esitykselle oli Topi Linjaman virtuaaliluento, jonka Vanajan kamarikuoro tilasi koronataukonsa elävöittämiseksi. Topin ihmissielun pohjakerroksiin ja nykyajan ilmiöihin ulottuva rauhallinen jutustelu upposi kuorolaisiin niin syvälle, että he päättivät samoin tein lähteä tutkimaan, miten heidän kävisi tämän musiikillisen monumentin äärellä. Videoyhteyden välityksellä alettiin urakoida passion kuoro-osien stemmoja yksi kerrallaan. Yhteisen musisoinnin iloa ei ollut, mutta maali siinsi näköpiirissä, joskin hyvin kaukana.

Kun amatöörikuoro ottaa suunnakseen Matteus-passion, maasto on niin ryteikköistä ja matka niin uuvuttava, että se tuntuu itsessään kärsimyshistorialta. Kun maasto alkaa seljetä ja määränpää olla näkyvissä, yhdessä rämmitty matka paljastaa arvonsa. Kun mikään ei ole koulutuksen tai kokemuksen kautta itsestään selvää vaan uurastuksen tulos, musiikki tuntuu esittäjänsä jokaisessa solussa.

Hyvä kuulija: Kolme tuntia kirkon kovalla penkillä on koettelemus. Sen kautta tulet kuitenkin itsekin osaksi passiota. Ei ole niin suurta väliä, kuka näyttää tahdin, kuka laulaa tai soittaa tai kuuntelee: samoja tapahtumia olemme todistamassa.

Soli Deo Gloria.

Kesto: 3 t (sis. väliajan)

×
Tämä sivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen saavuttamiseksi.

Välttämättömät  ja toiminnalliset evästeet vaaditaan sivuston toimimiseksi. Tilastollisia evästeitä käytetään anonyymin käyttötilaston keräämiseksi.  Markkinoinnillisilla evästeillä tehostetaan konserttien näkyvyyttä sivustoilla. Voit päättää itse mitä evästeitä sallit käytettäväksi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen saavuttamiseksi.

Välttämättömät  ja toiminnalliset evästeet vaaditaan sivuston toimimiseksi. Tilastollisia evästeitä käytetään anonyymin käyttötilaston keräämiseksi.  Markkinoinnillisilla evästeillä tehostetaan konserttien näkyvyyttä sivustoilla. Voit päättää itse mitä evästeitä sallit käytettäväksi.

Evästeasetuksesi on tallennettu.