Sävelten metsä – metsän sävel
Stradellan viulusonaatteja ja inkerinsuomalaisia paimensoittuja
Stradella – suomalaisia paimensävelmiä
FiBO Players:
Aira Maria Lehtipuu, viulu ja pitkähuilu
Louna Hosia, sello ja saha
Marianna Henriksson, cembalo ja urut
Eero Palviainen, luuttu ja kantele
Konsertti yhdistää ennakkoluulottomasti 1600-luvun italialaisen taidemusiikin ja suomalaisten paimenten sävelmät. Molempien tyylilajien musiikki sisältää paljon improvisaatiota ja oli aikoinaan suunnattu vain ja ainoastaan omalle, rajatulle kuulijakunnalleen – sen enempää ylimysten palveluksessa toimineen Alessandro Stradellan (1639–1682) kuin paimenten karjalleen ja kylilleen soittamaa musiikkia ei painettu kaiken kansan nähtäville kuin vasta jälkikäteen. Stradellan sinfoniat ovat säilyneet meidän päiviimme käsikirjoituksina Torinon ja Modenan kirjastoissa. Varhaisbarokin lukemattomien tunnevivahteiden ja kesäisten metsien valossa syntyneiden sävelten lisäksi konsertissa kuullaan luonnonläheiseen teemaan sopivaa lyriikkaa Suomesta ja Italiasta.
Italia on ollut musiikin lajirunsauden kehto siinä missä metsät muulle elämälle. 1600-luvun Italiassa versoivat ja kehittyivät soitinmusiikin muodot välillä sangen villiinkiin suuntaan. Teoreetikot koittivat pysyä perässä, ja konsertin otsikko on ideoitu Francesco Rognonin 1620 ilmestyneestä Selva di varii passaggi (Erilaisten sävelkuvioiden metsä) -kirjasta, jossa muusikoille opetettiin oikeanlaisen improvisoinnin taitoa.
Sukupolvea nuorempi Alessandro Stradella tunnetaan rikkaan musiikkinsa lisäksi seikkailuntäyteisestä elämästään. Yhden viulun sinfoniassa – joka tuohon aikaan oli yksinkertaisesti vain yleisnimitys instrumentaalimusiikille –, on hyvin samantyyppisiä ilmaisukeinoja ja sävyjen runsautta kuin hänen laajemmissa sävellysmuodoissaan. Stradellan tuotannon huippukausi sijoittuu mielenkiintoisesti 1670-luvulle, jolloin viuluvirtuoosismi oli jo puhjennut kukkaan, mutta sävellysmuodot olivat vielä vähemmän vakiintuneita kuin Stradellan jälkeen Corelli-huuman vallattua Euroopan 1700-luvulla.
Roomassa Stradellan yhtenä tärkeimmistä mesenaateista toimi pohjoisesta näkökulmastamme kiinnostavasti Ruotsin kuningatar Kristiina (1626–1689), joka paitsi rahoitti myös osittain toimi käsikirjoittajakollegana. Ilmeisen aikaansaavana henkilönä Stradella piti yllä yhteyksiä moneen suuntaan ja päätyi vaihtamaan maisemia skandaalinkäryisissä tunnelmissa useampaan kertaan. Häneen liittyviä legendoja on myös tarkoitushakuisesti paisuteltu, mutta varmaa on, että sekä hänen teksteistään että musiikistaan välittyy inhimillisen elämän kirjo koko suloisenkipeässä värikkyydessään.
Suomalaiset keräsivät inkeriläistä kansanperinnettä muistiin ainakin Elias Lönnrotin ajoista Venäjän vallankumoukseen asti. Inkerissä laulu- ja soittokulttuuri säilyi elävänä pitkään, ja vielä 1950-luvulla Suomessa vaikututtiin ”viimeisen suuren paimenen” Teppo Revon (1886–1962) soitoista ja improvisaatioista. Hänet toi suuren yleisön tietoisuuteen kansanperinteen kerääjä Armas Otto Väisänen (1890–1969), joka lukuisilla kenttätutkimusmatkoillaan keräsi yli 6 000 sävelmää Suomesta ja lähialueilta. Niistä tässä konsertissa kuullaan vuonna 1914 fonografille tallentuneita inkeriläisiä paimensoittuja.
Kesto: 1 t (ei väliaikaa)