MEISSL, MOZART, MENDELSSOHN
Kahden ihmelapsen kohtaaminen
Mozart–Mendelssohn
Johannes Meissl, johtaja
Antti Tikkanen, viulu
Mozart: Sinfonia nro 1 Es-duuri K.16
Mendelssohn: Viulukonsertto e-molli Op. 64
*********
Mendelssohn: Jousisinfonia nro 1 C-duuri
Mozart: Sinfonia nro 41C-duuri K. 551 "Jupiter"
Nyt kohtaavat Mozart ja Mendelssohn, nuo musiikinhistorian kuuluisimmat ihmelapset ja nuorena nukkuneet nerot. Molemmat säveltäjät menehtyivät sairauteen jo alle 40-vuotiaana, Mozart 35 ja Mendelssohn 38 vuoden iässä. 1700-1800-luvuilla tämä ei toki ollut tavatonta, mutta herättää silti kysymyksen: mitä miehet olisivat säveltäneet, jos heille olisi suotu enemmän elinvuosia? Mihin suuntaan he olisivat lähteneet?
Kahden suuren M:n elinkaarta tutkitaan tässä konsertissa asettamalla vastakkain säveltäjien varhaisimpia ja myöhäisimpiä teoksia. Varhaiskypsien lapsilahjakkuuksien ensimmäisistä tuotoksista kuljetaan pitkä ja muuntuva tie testamenttiteoksiin, mutta pohjimmiltaan molempien säveltäjien ainutlaatuinen ja omaleimainen kädenjälki pysyy samankaltaisena halki tuotannon. Kuvaavasti Jupiter-sinfonian finaalin teema on iduillaan jo Mozartin ensimmäisessä sinfoniassa.
***
Pieni Mozart ja hänen isosiskonsa Maria Anna eli Nannerl olivat esiintyviä lapsitähtiä, jotka tunnettiin koko Euroopassa. Wolfgangin lapsuutta hallitsivat perheen tekemät esiintymismatkat, jotka kuljettivat musiikkiperheen Euroopan suuriin keskuksiin ja hoveihin. Samalla säveltäjänalku tapasi aikansa huomattavia musiikkinimiä. Erityisen vaikutuksen Mozartiin teki Johann Christian Bach, jonka hän tapasi Lontoossa vuonna 1764. Lontoon-kesällä syntyi myös Mozartin ensimmäinen sinfonia. Kiertue-elämä oli kuitenkin ylellisyydestä kaukana: perhe kärsi sairastelusta ja oli taloudellisesti täysin riippuvainen aatelisten suopeudesta.
Kesällä 1788, noin kolme vuotta ennen kuolemaansa, Mozart sävelsi vain kuudessa viikossa kolme sinfoniaa, jotka jäivät hänen viimeisikseen ja veivät klassistisen sinfonian uusiin ulottuvuuksiin. Oletettavasti ne oli tarkoitettu kokonaisuudeksi. Sinfoniapaketin kruunu tunnetaan yleisesti numerona 41 ja lisänimellä Jupiter, vaikkei Mozart tätä nimeä keksinytkään. Säveltäjä eli vaikeita aikoja: rahapula oli jatkuva, Don Giovanni oli saanut Wienissä nihkeän vastaanoton. Kesäkuun lopulla seurasi iskuista pahin, puolivuotiaan Theresia-vauvan kuolema. Mozart uppoutui säveltämiseen: testamenttimaisen sinfoniakolmikon ohella hän kirjoitti myös kaksi pianotrioa ja pianosonaatin.
Jupiter kurkottaa kauas maisten kärsimysten tuolle puolen ja räjäyttää wieniläisklassisen sinfoniamuodon potentiaaliset keinovarat. Sinfonialla on valtavasti sanottavaa, mutta Mozart onnistuu muovaamaan maailmaasyleilevän leveästä ja jännitteisestäkin aineksesta hänelle leimallisen, näennäisen keveän ja vaivattomasti kohoavan rakennelman. Jupiterin loistokkaasti fugeeraavassa finaalissa arkisen oloiset pikkumotiivit – myös ensimmäisen sinfonian alusta tuttu aihe – kasvavat kosmisiin korkeuksiin. Näin Mozart kai koki elämän: pienestä tulee suurta.
***
Monet aikalaiset pitivät Mendelssohnia vanhanaikaisena ja varovaisena: hän vierasti radikaaliromantiikkaa ja uusimpia villityksiä, halveksi pariisilaista operettielämää ja syventyi mieluummin menneiden säveltäjien tutkimiseen – näin sai alkunsa myös Bach-renessanssi, kun Mendelssohn johti sovittamansa version Matteus-passiosta Berliinissä 1829. Mendelssohnin musiikkia voisi kuvata sopuisaksi ja tasapainoiseksi, mutta persoonana säveltäjä oli koleerinen, kiihkeä ja levoton. Ankkuroituminen Bachiin ja klassismin säveltäjiin pienestä pitäen tuntuu tietoiselta, henkilökohtaiselta valinnalta. Mozartin vaikutus kuuluu selvänä varhaisissa jousisinfonioissa, joita Felix sävelsi yhteensä kaksitoista ollessaan 12–14-vuotias. Samalta ajalta on peräisin myös säveltäjän ensimmäinen viulukonsertto d-mollissa.
Mendelssohnin viimeinen suuri orkesteriteos, viulukonsertto e-mollissa on nykyään tämän suosituimpia teoksia, ja siinä klassistisen tien valinnut säveltäjä osoittaa pesunkestävän mutta omaperäisen romantikkoutensa. Jos Mozart pyöräytti suurimmat sinfoniansa muutamissa viikoissa, viulukonsertto työllisti Mendelssohnia ainakin kuusi vuotta. Alkusysäys oli viulisti Ferdinand David, Mendelssohnin johtaman Leipzigin Gewandhaus-orkesterin konserttimestari ja säveltäjän lapsuudenystävä, jonka kanssa Mendelssohn teki sävellysurakan aikana tiivistä yhteistyötä. Tuolloin tämäntyyppinen vuorovaikutus oli ainutlaatuista. Viulukonsertto kantaesitettiin lopulta maaliskuussa 1845.
Konsertto on nimenomaan romantiikan aikakauden lajityyppi, jossa solisti saa puhkua sankaruutta, tunteikkuutta ja suuruutta. Mendelssohn täyttää kuuliaisesti nämä piirteet, mutta omimmillaan tämä viulu on haikea hyräilijä: monet teemoista ovat kuin sanattomia lauluja, joita Mendelssohn kirjoittikin pianolle peräti kahdeksan kirjaa. Konserton suosion salaisuus taitaakin piillä intiimien mielenmaisemien ja viulististen voimannäyttöjen sekä klassisuuden ja romanttisuuden onnistuneessa tasapainottamisessa.
Auli Särkiö
Konsertin kesto on noin kaksi tuntia.