Dominante. Kuva: Titus Verhe.
Su 25.10.2015 klo 18 Johanneksenkirkko, Helsinki

Fanfarium

Dominanten 40-vuotisjuhlintaa

Bach–Chydenius–Händel–Mäntyjärvi

Dominante
Seppo Murto, johtaja

×

Fanfarium-konsertin suunnittelu aloitettiin vuonna 2013, jolloin Dominante ja Suomalainen barokkiorkesteri päättivät juhlavuosiin liittyvästä yhteistyöstä. Viime vuonna FiBO juhlisti 25-vuotista taivaltaan ja tuolloin järjestettiin C. H. Graunin Der Tod Jesu -passiokonsertit Turussa ja Helsingissä. Dominanten juhlavuoden konsertin teemaksi päätettiin uuden sekakuorolle ja barokkiorkesterille sävelletyn musiikin kantaesittäminen. Sopimukset tehtiin muusikko-säveltäjä Jussi Chydeniuksen sekä säveltäjä-kapellimestari Ville Matvejeffin kanssa. Konsertissa kuullaan kuitenkin vain Chydeniuksen tuore teos, sillä Matvejeffin sävellys ei valmistunut määräaikaan mennessä. 

Chydenius on säveltänyt teoksen De profundis, jonka tekstinä on psalmi 130 (Syvyydestä minä huudan sinua, Herra | lat. De profundis clamavi ad te, Domine). Psalmi on yksi jo vanhan kirkon ajalla tunnetuista katumuspsalmeista. 

Tuoreen tilaussävellyksen vastapainoksi konsertissa kuullaan yhteisesityksinä kaksi G. F. Händelin anthemia, Zadok the Priest ja The King Shall Rejoice, jotka sävellettiin Ison-Britannian kuningas Yrjö II:n kruunajaisiin vuonna 1727. Händel sävelsi kruunajaisiin yhteensä neljä anthemia, ja näistä Zadok the Priest on esitetty kaikissa kruunajaisissa siitä lähtien. FiBOn omana numerona konsertissa kuullaan J. S. Bachin Orkesterisarja nro. 3, D-duuri. Tämä sarja on säveltäjän neljästä orkesterisarjasta todennäköisesti suosituin kuuluisan Air-osan vuoksi. Dominante esittää konsertissa lisäksi a cappella Jaakko Mäntyjärven teokset CCCX ja Alleluia delle pietre dure.

Ohjelmassa on myös maailmassa suuressa nosteessa olevan amerikkalaisen säveltäjän ja sovittajan, Nico Muhlyn, teos Preservation, joka käsittelee Raamatun Toisen Mooseksen kirjan tekstiä. Tekstissä kerrotaan Jaakobin lukuisista jälkeläisistä israelilaisten Egyptin orjuuden aikaan. Muhly on lisännyt teokseen myös vanhojen rukouskirjojen litanioita, joissa ylistetään hedelmällisyyden runsautta.

×
Tämä sivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen saavuttamiseksi.

Välttämättömät  ja toiminnalliset evästeet vaaditaan sivuston toimimiseksi. Tilastollisia evästeitä käytetään anonyymin käyttötilaston keräämiseksi.  Markkinoinnillisilla evästeillä tehostetaan konserttien näkyvyyttä sivustoilla. Voit päättää itse mitä evästeitä sallit käytettäväksi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen saavuttamiseksi.

Välttämättömät  ja toiminnalliset evästeet vaaditaan sivuston toimimiseksi. Tilastollisia evästeitä käytetään anonyymin käyttötilaston keräämiseksi.  Markkinoinnillisilla evästeillä tehostetaan konserttien näkyvyyttä sivustoilla. Voit päättää itse mitä evästeitä sallit käytettäväksi.

Evästeasetuksesi on tallennettu.