MORAMORAMOR
Rakastettava yhdistelmä uutta ja vanhaa
Lully–Rameau–Tiensuu
François Fernandez & Antti Tikkanen, orkesterin johto
Topi Lehtipuu, tenori
SUITE 1: Rameau
Ouverture (Naïs, 1749)
Air tendre (Les fêtes d'Hébé, 1739)
Orage (Platée, 1745)
Chaconne (Dardanus, 1739)
Jukka Tiensuu: MORA (2012)
Vaiko
Voiku
Raiku
***
SUITE 2: Lully, vaiko...? / Lully, oder...?
Ouverture (Roland, 1685)
Gigue (Roland)
Jukka Tiensuu: Veto (Musica Ambigua, (1996–1998)
Marche des Assiegeants (Alceste, 1675)
Air pour les matelots (Alceste)
Passacaille (Armide, 1686)
Rameau: Lieux Funestes (Dardanus)
Air (Roland)
Chaconne (Roland)
***
Barokin maailma oli teatteria, ja teattereista suurin oli Aurinkokuninkaan hovi Versailles. Eleitä, kielenkäyttöä ja asuja myöten kaikki oli suurta sosiaalista näytäntöä. Luonnollisesti tällaisessa maailmassa varsinaisesta näyttämötaiteesta tulee poikkeuksellisen monisyistä. Ranskalainen barokkiooppera oli hovispektaakkelin kulminaatio, italialaista aikalaisvastinettaan selvästi moninaisempi kokonaisuus, jossa ranskalaisen klassistisen draamakirjallisuuden henki, ovelasti käsitelty mytologia, vauhdikkaat tanssit ja loistokkaat joukkokohtaukset kuoroineen ja sävelmaisemineen kerrostuvat yhteen.
Ranska on aina ollut kansojen sulatusuuni, ja osuvasti ranskalaisen barokkioopperan isä on firenzeläissyntyinen Jean-Baptiste Lully (1632–1687), syntyjään Giovanni Battista Lulli. Aurinkokuninkaan yksinvaltaisena oopperasäveltäjänä hän loi Ranskan ikioman oopperatyypin, antiikin mytologiasta ammentavan ylevän ja yllätyksellisen lyyrisen tragedian (tragédie en musique). Vasta Lullyn kuoleman jälkeen uudet säveltäjät pääsivät näyttämään kykynsä, ja oopperan tyylipaletti laajeni esimerkiksi koomisen oopperan ja pastoraalin myötä.
Lullyn jälkeen johtoasema lankesi introvertille orkestraation mestarille Jean-Philippe Rameaulle (1683–1764), joka pyhitti elämänsä viimeiset 30 vuotta oopperoille. Tuotannollaan hän synnytti uudenlaisen ranskalaisen oopperan, jonka harmonista rohkeutta ja mielikuvituksellisuutta monet aikalaiset kammoksuivat. Rameaun oopperat loivat vaihtelevuudellaan ja eheydellään kokonaisdraaman ihanteen, joka vaikutti moderniin oopperaan vielä enemmän kuin Gluckin reformiooppera.
Jos italialaisessa barokkioopperassa lavaa hallitsi virtuoosisolisti aarioineen, ranskalainen ooppera on kokonaistaideteos, jossa kaikki palvelee draamaa ja mielikuvitusta. Orkesterinumeroilla on keskeinen rooli, ja ne muodostavat tämänkin konsertin perustan. Teokset ovat täynnä tanssikohtauksia, tunnelmaa rakentavia välisoittoja, kuvaelmia (kuten ”Orage” eli Myrsky Platée-oopperassa) sekä kuoro-osia, trioja ja duoja. Resitatiivit ovat dramaattisen ilmeikkäitä, ja aarioita usein syventää psykologinen latautuneisuus. Esimerkiksi Lullyn Armidessa nimihenkilö, onneton velhotar, kamppailee noidutun ja aidon rakkauden ristipaineessa, ja Rameaun Dardanuksen koskettava ”Lieux funestes” -aaria peilaa nimihenkilön epätoivoa vankeudessa.
Ranskalaisen barokkioopperan valtava hahmogalleria käsittää sekä varsinaiset sankarit ja sankarittaret että suuren määrän allegorisia hahmoja, ruumiillistumia, mytologisia jumalhahmoja ja yliluonnollisia olentoja. Aiheet nousevat antiikista – lukuun ottamatta mm. Lullyn Rolandia ja Armidea, jotka perustuvat renessanssieepoksiin ja ritariromantiikkaan. Mytologisen, etäännytetyn maailman epätodellisuus antoi mahdollisuuden leikittelevään fantasiaan, symbolistisuuteen ja hämmästyttävän itsetietoiseen kehystämiseen. Lyyriset tragediat alkavat säännönmukaisesti allegorisella johdannolla, joissa usein viitataan ajankohtaisiin aiheisiin – esimerkiksi Lullyn Alcesten johdannossa vedenneidot odottavat Ranskan kuningasta palaavaksi taistelusta Franche-Comtén aluetta vastaan. Koomisemmissa lajityypeissä prologi toimii tyypillisesti kehyskertomuksena, joka luo varsinaisesta oopperasta eräänlaisen teoksen teoksessa. Rameaun koominen Platée, kertomus rumasta vedenhengettärestä (korkean tenorin hamerooli), käynnistyy komedian synnystä kertovalla johdannolla, jossa jumalhahmot päättävät esittää Platéen tarinan.
Opéra-ballet eli balettiooppera oli kevyempi lajityyppi, joka koostui mielikuvituksellisista, kehyskertomuksen sisään asetetuista episodeista. Tätä genreä edustaa esimerkiksi Rameaun Les fêtes d'Hébé, ”Nuoruuden jumalattaren juhlamenot”, jossa henkilöt pääsevät seuraamaan taiteita ylistäviä juhlakuvaelmia.
Tähän konserttiin on Suomalaisen barokkiorkesterin taiteellinen johtaja Antti Tikkanen koonnut oopperafantasian, joka muodostaa assosiatiivisen ketjun Lullyn ja Rameaun teoksista sekä Jukka Tiensuun musiikista. Tiensuu (s. 1948) tunnetaan salaperäisyydestään: hän kieltäytyy avaamasta kappaleitaan sanallisesti, mutta antaa niille moniselitteiset nimet, joissa yhdistyy useita kielellisiä mielikuvia ja jotka usein herkuttelevat suomen kielen ominaisuuksilla: näin myös Mora ja sen osat ”Vaiko”, ”Voiku” ja ”Raiku”.
Vuonna 2012 valmistunut Mora on Suomen ensimmäinen barokkiorkesteriteos, mikä ei yllätä, sillä cembalistinakin tunnettu Tiensuu on ollut barokkisoittimille kirjoitetun nykymusiikin pioneereja Suomessa. Jo 1990-luvun puolivälissä hän sävelsi barokkisoittimille kuusiosaisen Musica ambigua -sarjan, joka nimensä mukaisesti asettuu hämärälle rajaseudulle: se kyselee, miten nykysäveltäjä voisi lähestyä historiallisia soittotapoja ja luoda musiikkia, joka ei ole uusvanhaa muttei liioin vailla juuria.
Mora on Tiensuulle erityisen tärkeä etappi, sillä se on myös säveltäjän ensimmäinen lauluääntä käyttävä teos. Mora piirtää osuvan kuvan Tiensuun kekseliäästä ja leikkisästä tyylistä, joka silloin tällöin ammentaa vaikutteita barokista tai käsittelee sen maneereita parodisesti. Tiettyä itsetietoisuutta henkii myös orkestraalinen tilankäyttö: Morassakin Tiensuu kuljettaa näkyviä aaltoja orkesterin päästä päähän.
Moralla ja pian sen jälkeen kantaesitetyllä, Anu Komsille sävelletyllä koloratuurikonsertto Voice Verserillä on paljon yhteistä. Kummassakaan solisti ei ole vokaalinen laulaja, vaan inhimillisesti ääntelevä olento, joka leikittelee barokin retorisilla keinoilla. Mora onkin sävelletty paitsi barokkiorkesterille myös barokkiestetiikalle. Puhuvuus, tunneaffekteihin perustuva tunneilmaisu ja ihmisäänen ja soittimen toisiaan jäljittelevä yhteys ovat Moran perustana. Tenori ei ole solisti vaan teoksen musiikillinen akseli, joka innoittaa soittimia nauraen, huokaillen ja huudahdellen sekä imitoi pöhisten ja mutisten soitinten ääniä. Toisen osan alku on itseironisen leikkisää teatteria, jossa virityshetki sulautuu osaksi sävellystä. Kun periodisoittimet luovat nykyaikaisin vaihtoehtoisin soittotavoin uudenlaista sointia, vanha ja uusi kohtaavat yllättävällä tavalla.
Auli Särkiö
Konsertti sisältää väliajan ja loppuu noin kello 20.45. Tämän jälkeen Helsingin konsertissa on taiteilijatapaaminen, jossa ovat paikalla François Fernandez, Antti Tikkanen ja Topi Lehtipuu.
Liput Porvoon konserttiin 25 € + palvelumaksu 2,50 € Lippupisteestä
Liput Helsingin konserttiin alkaen 25 € + palvelumaksut Lippupalvelusta