Muusikkoesittely: Visa Jämsä

Musician interview 20.1.2017

FiBOn fagotisteista pääsee ensimmäisenä ääneen Visa Jämsä, jonka päätyö on Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterissa.

Nimi
Visa Jämsä

Soitin   
Fagotti

Kerro itsestäsi.
Soitan Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterissa ja toimin siellä myös orkesterin nuotistonhoitajana. Lisäksi opetan fagottioppilaita.

Kuinka päädyit soittimeesi? Kuka tai mikä tekijä sen valitsi?
Olen kotoisin Oulusta. Lapsuudenperheessäni kaikki harrastimme musiikkia. Soitimme useana vuonna Bachin Matteus-passiota kotikirkossamme kahden vanhimman veljeni johtamana. Muun muassa tästä syntyi rakkaus barokkimusiikkiin. Jo nuorena pääsin töihin Kokkolaan, jossa Juha Kangas koulutti meitä barokkimusiikin esityskäytäntöihin. Tällaisen taustan jälkeen tuntui luontevalta alkaa harrastaa periodifagotteja. Olenkin ollut jo 1990-luvun alusta alkaen mukana barokkiyhtyeissä ja -orkestereissa.

Soitin lapsena ensin viulua. 9-vuotiaana halusin kuitenkin vaihtaa soitinta, koska perheessämme oli jo viulisteja. Vanhin veljeni ehdotti fagottia, ja innostuin siitä heti.

Mikä sinua inspiroi muusikkona ja muutenkin?
Muusikkona koen olevani nimenomaan orkesterimuusikko. Puupuhallinryhmässä kakkosfagotistin tehtävä hoitaa sointujen pohjaääniä on inspiroivaa. Fagotin saundin sulauttaminen sellojen ja bassojen kanssa yhtenäiseksi on myös mieluinen haaste.

Mikä muu taiteenlaji on itsellesi läheisin?
Arkkitehtuuri. Haaveilin arkkitehdin ammatista ennen kuin päädyin muusikon uralle.

Mikä on lempimatkakohteesi ja miksi?
Lempimatkakohteeni on Alpit. Nautin vuorten rinteillä juoksemisesta.

Millaisessa paikassa sielusi lepää?
Sieluni lepää, kun näen kauas ja paljon taivasta. Meri on minulle tärkeä.

Miksi koet mielekkääksi soittaa yli 300 vuotta vanhaa  musiikkia?
Koen barokkimusiikin "valmiiksi". Varsinkaan Bachin musiikista en löydä kohtia, joita voisi kuvitella sävellettävän paremmin.

Onko sinulla jokin ”salainen” erityistaito?
"Salainen" erikoistaitoni on pitkänmatkanjuoksu. Olen kilpaillut jopa sadan kilometrin juoksussa.

Send your comment

×
This website is using cookies to provide a good browsing experience

These include essential cookies that are necessary for the operation of the site, as well as others that are used only for anonymous statistical purposes, for comfort settings or to display personalized content. You can decide for yourself which categories you want to allow. Please note that based on your settings, not all functions of the website may be available.

This website is using cookies to provide a good browsing experience

These include essential cookies that are necessary for the operation of the site, as well as others that are used only for anonymous statistical purposes, for comfort settings or to display personalized content. You can decide for yourself which categories you want to allow. Please note that based on your settings, not all functions of the website may be available.

Your cookie preferences have been saved.