Muusikkoesittely: Hanna Pesonen
7.4.2017
Haastattelun perusteella vaikuttaa todellakin siltä, että viulisti Hanna Pesonen tekee unelmiensa työtä!
Nimi
Hanna Pesonen
Soitin
Barokkiviulu
Lyhyt esittely
Olen freelance-barokkiviulisti ja päätoiminen viulunsoiton opettaja Itä-Helsingin musiikkiopistossa. Olen opettanut myös barokkiviulua Helsingin Metropoliassa.
Kerro itsestäsi
Asuin elämäni 20 ensimmäistä vuotta Helsingin Kruununhaassa. Molemmat vanhempani olivat kirjallisuusalalla, mutta meillä kuunneltiin ahkerasti klassista musiikkia ja käytiin konserteissa. Äidin puolelta sukuni on myös täynnä innokkaita kuorolaisia, ja meillä onkin aina juhlissa laulu raikunut. Yksistäkään sukubileistä ei ole selvitty ilman Satumaa-tangoa! Meillä on pikkusiskoni kanssa kolme tyttöserkkua, joiden kanssa vietimme paljon yhteisiä kesälomia maaseudulla Tuupovaarassa. Siellä peltojen ja metsien ympäröimänä lauloimme aina, matkalla uimarannalle tai jäätelöä hakemaan. Ainoastaan ruokapöydässä ei saanut laulaa. Ehkä nämä maaseudulla vietetyt kesät vaikuttivat siihen, että suostuin Lontoon opiskeluvuosien jälkeen muuttamaan Sipooseen, keskelle peltoja ja metsää. Korpitieltä kiidän nyt kahden pienen lapsen äitinä milloin opettamaan, milloin harjoituksiin ja konsertteihin.
Kuinka päädyit soittimeesi? Kuka tai mikä tekijä sen valitsi?
Piano-opettaja oli käynyt meillä jonkin aikaa kotona, kun Itä-Helsingin musiikkiopiston musiikkileikkikoulua alettiin pitää Tuomiokirkon Tapulissa. Siellä soitin innokkaasti nokkahuilua. Olisin halunnut aloittaa poikkihuilun, mutta kun olin kuulemma vielä liian pieni (8-vuotiaalle ei 1980-luvulla ollut vielä käyriä huiluja!), annettiin minulle käteen viulu. Soittaminen oli minusta ihan kivaa, kunnes kuulin musiikkiopistolla Helsingin Juniorijousia. Silloin tiesin, että tuonne minä haluan ja tuonne minä menen. Orkesterissa sain parhaat ystäväni, ja hauskimmat nuoruusmuistot liittyvät lukuisiin musiikkileireihin ja ulkomaan kiertueisiin.
Viulu ammatinvalintana ei ollut kuitenkaan itsestäänselvyys. Pari vuotta mietiskelin Helsingin yliopistolla ranskan kielen ja musiikkitieteen parissa, mutta sitten lähdin Juniorijousten johtajan Géza Szilvayn suosituksesta opiskelemaan viulunsoittoa Lontooseen. Opintoni rahoitin opettamalla pikkuviulisteja Lontoon Colour strings -kouluissa, ja viulupedagogiikka alkoi kiehtoa minua yhä enemmän. Kun Géza Szilvay sitten kuuden opiskeluvuoden jälkeen soitti ja tarjosi viulunsoiton opettajan sijaisuutta Itä-Helsingin musiikkiopistossa, tuntui se luontavalta paluulta takaisin kotiin. Kotiinpaluuseen vaikutti kuitenkin vahvasti myös se, että olin Suomessa käydessäni kuullut ja tavannut Helsingin barokkiorkesterin ja silloisen Kuudennen kerroksen orkesterin soittajia ja tiesin löytäväni heistä itselleni uuden orkesteriperheen.
Innostus ja kiinnostus barokkimusiikkia kohtaan syttyi minussa hitaasti. Rakastin kyllä Bachin kaksoisviulukonserttoa jo lapsena ja Sibelius-lukiossa soitin osia mm. Bachin jouluoratoriosta Aapo Häkkisen ja Jasu Moision kanssa. Silloin vain en voinut ymmärtää, miksi minun olisi pitänyt pilata viuluni virittämällä se johonkin hassuun järjestelmään; tyynesti kirjoitin kaikki kappaleet mieluummin soitettavaksi vaikeissa sävellajeissa. Lontoossa, Royal Academyllä, oli kuitenkin erinomainen vanhan musiikin osasto. Minua kehotettiin tutustumaan barokkiviuluun, kun tein maisterin tutkielmaani Bachin sooloviulusonaattien ja -partitojen eri editioista. Minulla oli onni saada heti lainaksi hieno soitin, ja ensimmäinen orkesteriperiodini oli Jordi Savalin johdolla. Sitä seurasivat upeat konsertit mm. Roger Norringtonin, Trevor Pinnockin ja Andrew Manzen kanssa, ja oma opettajani Simon Standage innosti sekä soitollaan että valtavalla tietomäärällään. Ja niin barokki vei mukanaan. Suomessa sain vielä jatkaa opintojani Kreeta-Maria Kentalan kanssa ja pääsin heti mukaan HeBon ja FiBOn toimintaan.
Mikä sinua inspiroi muusikkona ja muutenkin?
Muusikkona minua inspiroi ennen kaikkea yhdessä soittamisen ilo. Nautin siitä, kun saan itse soittaa yhdessä toisten kanssa, ja nautin myös siitä, kun saan oppilaani innostumaan yhteismusisoinnista. Minusta muusikoiden välinen vuorovaikutus on äärimmäisen kiinnostavaa, ja tarkkailen mieluusti kollegoitani harjoituksissa. Innostun myös, kun saan oppilaan ymmärtämään ja kiinnostumaan jostakin uudesta musiikillisesta asiasta.
Parasta elämässä tällä hetkellä on kuitenkin hämmästellä ja kummastella maailmaa yhdessä pienten lasteni kanssa.
Mikä muu taiteenlaji on itsellesi läheisin?
Lapsuudenkodissani oli kirjoja kaikkialla. Olin itsekin varsinainen lukutoukka. Kirjastoissa en silti osaa käydä, koska kirjat löytyivät aina kotoa. Nyt on ihanaa, kun alan pikkuhiljaa päästä lasteni kanssa kuvakirjoista Astrid Lindgrenin ja satujen maailmaan!
Mikä on suurin musiikillinen unelmasi?
Se, että saan tehdä sitä mitä nyt eli soittaa barokkiorkestereissa ja kamarimusiikkikokoonpanoissa, opettaa viulunsoittoa ja käännyttää uusia sieluja barokkiviulun pariin.
Mikä on lempimatkakohteesi ja miksi?
Espanja. Minulla on siellä paljon hyviä ystäviä. Espanjan kieli ja kulttuuri kiinnostavat. Ja ennen kaikkea: siellä on hyvää ruokaa, aurinkoa, vuoria ja meri.
Millaisessa paikassa sielusi lepää?
Kotona parvekkeella auringon nousua ja laskua katsellessa.
Miten koet oman taiteen parissa työskentelysi vaikuttavan laajemmin yhteiskuntaan?
Minulla on monia oppilaita vaikeista kotioloista. Musiikki tuo heidän elämäänsä lohtua ja järjestystä, iloa ja osaamisen riemua. Musiikki antaa näille lapsille paremmat mahdollisuudet elämässä. Musiikin kieli on myös kaikille yhteinen kieli. Meidän soittajien tehtävä on myös saada konserttielämys mahdolliseksi ihan kaikille.
Miksi koet mielekkääksi soittaa yli 300 vuotta vanhaa musiikkia?
Se on perusta kaikelle muulle musiikille. Barokkimusiikki on selkeää, sen tanssillisuus on helppoa tavoittaa. En ole vielä tavannut ketään, joka olisi tullut barokkimusiikista huonolle tuulelle!
Valitse suosikkisi FiBOn kevätkauden 2017 konserttitarjonnasta ja kerro perustelut valinnallesi.
Minulle pääsiäistä ei ole ilman Matteus-passiota. Vanhempani veivät minut aina sitä kuuntelemaan äidin vanha kuoropartituuri mukana. Ukkoskuoro teki jo lapsena vaikutuksen. Yllätyin itse sitä soittaessani siitä, että se on kestoltaan muuten niin piiitkässä teoksessa lyhyt. Soitinpa Matteus-passiossa mitä tahansa viulustemmaa, opin siitä aina jotakin uutta, ja aina se stemma, jota soitan, tuntuu parhaalta. Tänä pääsiäisenä odotan myös, että pääsen soittamaan Monteverdin Maria-vesperiä. En ole pitkään aikaan soittanut niin varhaista musiikkia, ja uskon sen avaavan korvia taas ihan uudella tavalla.
Kerro jokin paheesi.
Pehmeät hedelmäkarkit. Niiden kanssa harjoittelu maistuu paljon paremmalta.
Jos sinun pitäisi juosta Cooperin testi tai leipoa tarjottavat 30 hengen kesteille, kumman tehtävän valitsisit?
Nuorena pidin juoksemisesta ja olisin ilman muuta silloin vastannut Cooperin testi. Nykyään olen kai kuitenkin enemmän pullantuoksuinen äiti. Mutta olen yllytyshullu, ja minut saa mukaan kumpaan vaan, jos fibolaiset tulevat kaveriksi!