Blogi

Ammatikseen barokkimusiikin kanssa työskentelevälle tuottaa silloin tällöin ylimääräistä tuskaa se onneton sattuma, että barokkimusiikkia kutsutaan  - barokkimusiikiksi. Kammottava sana, joka herättää aivan vääriä mielleyhtymiä ja joka samalla yrittää tunkea ahtaaseen tallelokeroon sataviisikymmentä vuotta värikästä aate-, taide- ja yleistä historiaa, monenlaisia kansallisia ja ylikansallisia tyylejä sekä suorastaan vastakohtaisia sosiaalisia ja esteettisiä arvoja.

Munkkikuoron meditaatiota, sfäärien harmoniaa kirkon holvistossa, sulosointuja ja siroja eleitä silkkipuvussa ja peruukissa, omituisia epävireisiä soittimia, sääntökokoelmia  - kaikilla on varmaan oma mielikuvansa vanhasta musiikista.

Niall Chorell tuumaili:

Mozartin Requiemin asema kirkkomusiikin kuolemattomana peruskivenä on ainakin osittain yhteydessä siihen, että teos on musiikinhistorian makoisimpien legendojen syntypesäke: murhattiinko Mozart, ajatteliko hän kirjoittavansa sielunmessua itselleen, oliko teos alusta alkaen kirottu...?