PUHALLUSKOE
Reicha-Crusell-Berwald
Suomalaisen barokkiorkesterin yhtye
Antti Tikkanen, viulu
Lilli Maijala, viulu ja alttoviulu
Riitta-Liisa Ristiluoma, alttoviulu
Markus Hohti, sello
Anna Rinta-Rahko, basso
Jani Sunnarborg, fagotti
Esa Tapani, käyrätrorvi
Asko Heiskanen, klarinetti
Antti Tikkasen kamarimusiikkisarjassa pilven lento jatkuu. Se jatkuu oikeastaan juuri siitä mistä pari vuotta sitten lähdettiin. Beethovenin septetosta seurasi lukuisa joukko muita kamarimusiikkiteoksia, joissa jouset ja puhaltimet yhdistävät koko henkevyytensä, ja samalla saavat Suomalaisen barokkiorkesterin puhaltajat näyttää todellisen karvansa vielä piirun verran tavallista solistisemmin.
Keskusteluja muusikoiden kanssa:
Antti Tikkanen
Kuinka päädyit muusikoksi?
Siinä nyt vain kävi niin, että kun sain pienenä kokeilla kummitätini tyttären viulua, niin soitinvalinta oli sillä selvä. Muutaman viulunsoittovuoden jälkeen olin jo julistamassa, että soitan tätä vielä arkussakin!
Monipuolisuus on mahtavaa. Mitä mielenkiintoista teet ja missä kaikissa yhtyeissä olet mukana?
Tämä periodisoitinten parissa touhuaminen ja repertuaarin etsiminen on omissa tekemisissäni ottanut yhä suuremman roolin, mikä on mahtavaa. Olkoon vastapainona sitten Meta4, kaikenmoiset freelancekohellukset ja nykymusiikki sekä vanhoilla että moderneilla vehkeillä. Olen sitä mieltä, että mitä kaikkea tahansa tekeekään, pitää se tehdä täysillä. Jatkuvasti. Se on erittäin energisoivaa.
Eri soittimilla on omanlaisensa kehityshistoria. Mikä sai sinut tarttumaan näihin viulun "välimalleihin"?
Soundi. Suolikielet soivat niin mielettömän värikkäästi ja kauniisti että usein näiden proggisten jälkeen teräs-e-kieli viulussa kuulostaa korvissani siltä kuin naapurin kissalla ei ole kaikki olisi kunnossa. Ja lisäksi oma (tekninen) suhtautuminen soittamiseen tuntuu vapautuvan, kun erilaiset kielet ja jousi vaativat vähän erilaista soittotapaa.
Kuinka monta erilaista instrumenttia omistat ja soitatko niitä aktiivisesti?
Omistan muutamia erityyppisiä jousia, joista tänään kädessäni erään meksikolais-englantilais-hollantilaisen ystäväni viime vuonna veistelemä klassis-romanttinen malli.
Lilli Maijala
Kertoisitko muusikonurasi alkutaipaleesta?
Aloitin muusikon urani soittamalla triangelia isäni kansanmusiikkiyhtyeessä. Musiikkiluokan aloittaessani halusin välttämättä soittaa viulua, mutta jo vuoden jälkeen soitin vaihtui alttoon ensimmäisen opettajani innoittamana, hän kun oli itsekin altisti. Sittemmin tie vei Sibelius-Akatemian kautta vuosiksi ulkomaille.
Minkälainen suhde sinulla on barokkimusiikkiin ja minkälaista ohjelmistoa soitat mieluiten?
Murrosiän barokki-innostus uinui vuosia herätäkseen viimeisenä opiskeluvuonna eloon Kreeta-Maria Kentalan ohjauksessa. En koskaan haikaillut viulun perään, kunnes tartuin ja ihastuin barokkiviuluun. Rakastan laskevia sekvenssejä, joten mieluiten soitan musiikkia Beethovenin ajoista taaksepäin Brahmsilla höystettynä. Salainen paheeni on Hoffmeisterin alttoviulukonsertto ja muut katkerasti vihatut teokset.
Millainen työnkuva sinulla on tällä hetkellä?
Leipä koostuu tällä hetkellä rooleista Helsingin Kaupunginorkesterin altistina, Sibelius-Akatemian tuntiopettajana, kamarimuusikkona, erilaisista sooloprojekteista sekä mm. Euroopan kamariorkesterin riveissä soittaessa. Olisi ihanaa pitää työnkuva jatkossakin näin monipuolisena.
Olet ollut monessa mukana. Kertoisitko saamistasi palkinnoista sekä festivaaleista, joilla olet ollut esiintymässä?
Motivoidakseni itseni harjoittelemaan ja kehittymään olen pakottanut itseni osallistumaan kilpailuihin, joista on sivutuotteena tullut muutamia palkintojakin, kuten Pohjoismaisesta alttoviulukilpailusta, Tokion kansainvälisessä alttoviulukilpailusta sekä Münchenin ARD-kilpailusta. Näen kuitenkin alttoviulukilpailut enemmän kohtaus- ja kontaktipaikkana, tunnelma on ollut yleensä festivaalinomainen ja vuorovaikutuksellinen. Solmitaan uusia ystävyssuhteita ja opitaan lisää.
Kesät kierretään festivaaleja ristiin rastiin, tänä kesänä vuorossa Kuhmo, Sysmä, Tuusulanjärvi, Ahvenanmaa, Rauma ja joitain ulkomaankeikkoja - mutta myös ruhtinaallinen kuukauden kesäloma.
Olet myös esiintynyt orkesterien solistina. Missä?
Muiden muassa Oulussa, Lahdessa, Kuopiossa, Mikkelissä sekä kilpailujen ja festivaalien yhteydessä muutaman keskieurooppalaisen orkesterin solistina. Koen olevani hyvin onnekas kun olen saanut hääriä siinä roolissa näinkin harvinaisen sooloinstrumentin varressa. Tosin en haluaisi kuulla miltä varhaiset tulkintani mm. Telemannin alttoviulukonsertosta ovat kuulostaneet, siitä on ollut periodi-oppineisuus kaukana!
Riitta-Liisa Ristiluoma
Miten päädyit soittajaksi?
Kuten varmaan monen muunkin soittoharrastus, myös minun alkoi sisarkateudesta: kaksi vuotta vanhempi sisko sai viulun 4-vuotiaana ja pian myös iski nuorempaan halu soittaa. Harrastus jatkuikin pitkään, eikä siitä edes pitänyt tulla ammattia. Sibelius-lukioonkin menin kun sitä suositeltiin. Ajattelin, että saisin muutaman vuoden lisäaikaa miettiä, mikä minusta tulee isona. Oikeastaan vasta parikymppisenä ammatti tuntui omalta. Sitä ennen homma on soljunut eteenpäin ilman sen kummoisempia, keikkaa kun on riittänyt jo 14-vuotiaasta alkaen.
Mikä olisi ammattisi, jos et olisi soittaja?
Kokkikoulu kiinnosti teininä, ja kiinnostaa yhä. Jos en soittaisi, olisi yksi rakkaimmista harrastuksistani, kokkaaminen, myös luultavasti jollain muotoa ammattini.
Missä soitat pääasiassa nykyisin?
Päivätyöni on Radion sinfoniaorkesterin riveissä. Lisäksi olen esiintynyt kamarimuusikkona mm. Tuusulanjärven kamarimusiikissa, Kuhmon kamarimusiikissa, Viitasaaren Musiikin Ajassa ja Sysmän Suvisoitossa. Soitan myös Quadrion-jousikvartetissa.
Markus Hohti
Miksi ryhdyit muusikoksi ja ketkä ovat erityisesti inspiroineet uravalintaasi?
Huomasin 12-vuotiaana, että soittaminen on kivaa ja päätin ryhtyä muusikoksi. Muusikon elämäntyyli sopii minulle. Opiskeluaikana hienoimpia kokemuksia olivat kamarimusiikkikurssit, joissa sai musisoida yhdessä vanhempien muusikoiden kanssa. Mieleenpainuvimmat tutorit olivat Rainer Schmidt, Jaime Martin, Ana Chumachenko ja Alexander Baillie. Sellonsoiton kannalta tärkeintä aikaa olivat kolme opiskeluvuotta Baselissa Thomas Demengan johdolla. Oli avartavaa nähdä miten muualla soitetaan ja toimitaan.
Lisäksi soitan barokkiselloa, jonka saloihin minua on perehdyttänyt Fibon nykyinen taiteellinen johtaja Markku Luolajan-Mikkola.
Missä yhtyeissä on mielestäsi ollut erityisen hienoa soittaa?
Olen vakiojäsenenä Uusinta-yhtyeessä, elektroakustisen musiikin yhtye defunensemblessa, kansainvälinen uuden musiikin yhtye Ensemble Laboratoriumissa, Nix-pianokvartetissa ja tietysti Fibossa eli Suomalaisessa barokkiorkesterissa.
Erityisen hienoa oli vierailu Ensemble Intercontemporainissa
Minkälainen työnkuvasi on tällä hetkellä?
Olen vapaa muusikko. Soitan paljon kamarimusiikkia ja uutta musiikkia. Valtion säveltaidetoimikunta ja Suomen Kulttuurirahasto ovat ystävällisesti ja merkittävästi tukeneet taiteellista toimintaani.
Miete musiikin merkityksestä?
Muusikkona pidän äärimmäisyyksistä. Kauneus on fantastista, mutta musiikissa usein yliarvostettua. Etsin myös muita ulottuvuuksia.
Anna Rinta-Rahko
Kerrotko taustoistasi basistina?
Aloitin bassonsoiton Vaasan Kuula-opistossa Timo Turjan oppilaana ja valmistuin musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta. Opiskelin myös Tukholman kuninkaallisessa musiikkikorkeakoulussa.
Taidat olla innokas orkesterimuusikko. Mistä tämä on saanut alkunsa?
Halusin ryhtyä orkesterimuusikoksi kuultuani Vaasan kaupunginorkesterin soittamana Bachin Brandenburgilaiset konsertot. Olin tuolloin ehkä 11-vuotias ja konsertit tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Ajattelin että muusikot ovat maailman onnekkaimpia ihmisiä. Soitan nykyisin Sinfonia Lahdessa.
Miksi soitat juuri kontrabassoa?
Olin päässyt musiikkiluokalle ja kaikki parhaat kaverini olivat päässeet musiikkiopistoon soittamaan jotain soitinta, vain minä en. Niinpä vuosien yrittämisen jälkeen merkitsin hakukaavakkeen soitintoivekohtaan, että mikä tahansa soitin käy. Pääsin soittamaan kontrabassoa! Bassoa roudatessani olen lukemattomat kerrat kuullut vitsin että eikö huilu olisi helpompi kuljettaa. Harvapa tietää, että lähellä oli, etten nyt kulkisi nokkahuilun kanssa. Perustimme nimittäin kouluaikana Waasan Wanhan Musiikin Yhtyeen, jossa soitimme keskiajan ja renessanssin ajan musiikkia lähinnä erilaisilla puhaltimilla. Rakkauteni "vanhaan musiikkiin" onkin musiikillinen ensirakkauteni. Sen pariin palaaminen tuntuu aina kotiinpaluulta, vaikka soitin on vaihtunut nokkahuilusta kontrabassoon.
Mitä muuta?
Ja tiedoksi vaan että lähden kyllä mielelläni krumhorn-keikallekin!
Asko Heiskanen
Kertoisitko jotain soitinvalinnastasi ja opinnoistasi?
Halusin pienenä aloittaa pasuunan soiton, mutta vanhempieni pienestä painostuksesta aloitinkin klarinetin soiton. Epäilen, että soittimen halpa hinta on ollut kaiken takana.
Opettajinani ovat olleet Kari Kriikku, Osmo Linkola, Charles Neidich ja Thomas Friedli. Olen täydentänyt opintojani professori Ralf Gothónin kamarimusiikkikursseilla sekä Lorenzo Coppolan historiallisen klarinetin mestarikursseilla.
Mikä on ollut ratkaisevaa uravalintasi kannalta?
Sibelius-Akatemian opiskelujen alussa kuulin Tapiola Sinfoniettaa ja olin itsekin joissakin konserteissa mukana soittamassa. Innostuin energisestä ja taidokkaasta soitosta ja aloin haaveilla työpaikasta orkesterin riveissä. Toiveeni toteutui vuonna 1996, kun sain orkesterista klarinetin varaäänenjohtajan paikan.
Sinulla on myös kilpailumenestystä. Kerrotko siitä?
Voitin Crusell-klarinettikilpailun 1995.
Entä Suomalainen barokkiorkesteri?
Muutama vuosi sitten aloitin uuden harrastuksen, historiallisen klarinetinsoiton. Harrastus on vienyt mukanaan, ja siitä on tullut jokapäiväinen ilo ja nautinto. Fibon lisäksi esiinnyn Ensemble Schratissa.
Jani Sunnarborg
Kertoisitko opinnoistasi?
Opiskelin modernin fagotin soittoa Sibelius-Akatemiassa sekä historiallisten fagottien soittoa ja vanhaa musiikkia Hollannissa ja Ranskassa Donna Agrellin ja Marc Vallonin johdolla.
Missä on päätoimipaikkasi tällä hetkellä?
Tällä hetkellä elän sekä Pariisissa että Helsingissä. Toimin orkesteri- ja yhtyemuusikkona sekä solistina ympäri Euroopan.
Minkä yhtyeiden toiminnassa olet mukana?
Les Musiciens du Louvre, Cercle de l'Harmonie, Anima Eterna, Halcyon-kvintetti, Freiburgin barokkiorkesteri sekä Suomalainen barokkiorkesteri.
Minkälaista ohjelmistoa soitat ja minkälaisia soittimia käytät?
Soitan musiikkia aina 1500-luvun dulciansoolomusiikista 1900-luvun alun orkesterimusiikkiin. Soitinkokoelmistani löytyy fagotteja, sekä uusia kopioita että upeita, vuosisatoja vanhoja alkuperäissoittimia. Tavoitteenani on löytää kulloinkin soitettavaan musiikkiin mahdollisimman hyvin soinnillisesti, ajallisesti sekä maantieteellisesti sopiva soitin.
Esa Tapani
Kerrotko taustoistasi muusikon uran kannalta?
Aloitin käyrätorven soiton Lappeenrannan musiikkiopistossa 1979. Opiskelin Helsingin konservatoriossa ja Sibelius-Akatemiassa. Opettajinani ovat olleet Leena Heikkilä, Timo Ronkainen, Michael Höltzel, Dale Clevenger ja Hermann Baumann. Voitin ensimmäisen palkinnon pohjoismaisessa käyrätorvikilpailussa 1989, minkä jälkeen olen toiminut aktiivisesti kamarimuusikkona ja solistina.
Olet soittanut lukuisissa orkestereissa. Missä? Mikä on nykyinen päätyösi?
Olen soittanut Helsingin kaupunginorkesterissa, Ruotsin radion sinfoniaorkesterissa ja Suomen radion sinfoniaorkesterissa sekä Avanti! -kamariorkesterissa.
Nykyisin toimin professorina Frankfurtin musiikkikorkeakoulussa.
Mitä muuta haluaisit kertoa muusikkoudestasi ja soittamastasi ohjelmistosta?
Soittamani ohjelmisto käsittää koko keskeisen käyrätorvikirjallisuuden. Olen erityisesti kiinnostunut aikamme musiikista. Olen tehnyt läheistä yhteistyötä useiden suomalaisten säveltäjien kanssa. Elävä keskustelu säveltäjän ja esittäjän välillä on tärkeä osa taiteilijapersoonaani.
Soitan myös niin sanottuja periodisoittimia, luonnonkäyrätorvea ja barokkikäyrätorvea. Mahdollisuus soittaa säveltäjän ajan soittimella tuo esittäjän lähemmäksi säveltäjän sointimaailmaa. Lähtökohtana musiikin tulkitsemiselle on kuitenkin esittäjän oma persoonallisuus. Pelkkä autenttisuus tai säveltäjän tarkoitusten mahdollisimman tarkka toteuttaminen ei riitä aikaansaamaan elävää esitystä.
Puhalluskoe
Anton Reichan elämä on musiikinhistorian positiivisimpia tuhkimotarinoita. Anton syntyi Prahassa köyhään perheeseen ja jäi isästään orvoksi jo vuoden vanhana. Hänen onnekseen hänet otti huostaansa isän veli, arvostettu sellisti. Anton pääsi kisälliksi hänen töihinsä ja sai oppia sekä kieliä että monipuolisia muusikon taitoja. Hän oppi soittamaan ainakin viulua, huilua ja pianoa. Hovikapellissa oli useita erinomaisia muusikoita, ja sen erikoisuudeksi oli muodostunut puhallinpainotteinen kamarimusiikki. Huilusta tuli Antoninkin pääsoitin.
Kun Anton oli 15-vuotias, hänen setänsä sai kapellimestarin paikan Bonnista. Täällä Anton oppi tuntemaan Ludwig van Beethoven -nimisen nuoren muusikon ja ystävystyi hänen kanssaan. Beethoven soitti orkesterissa alttoviulua. Ikätoverukset matkustivat yhdessä Wieniin opiskelemaan sävellystä Salierin ja Albrechtsbergerin johdolla. Beethoven jäi sille tielleen, mutta Reicha päätyi mutkien kautta Pariisiin. Siellä hänestä tuli lopulta arvostettu opettaja. Hänen oppilaisiinsa lukeutuivat Liszt, Gounod ja Berlioz. Reicha jätti jälkeensä myös arvokkaan kirjallisen perinnön. Hänen pedagogiset ja musiikinteoreettiset julkaisunsa ovat edelleen tärkeä tietolähde 1800-luvun musiikillisesta ajattelusta.
Reichan rikas kamarimusiikkituotanto käsittää 20 jousikvartettoa, 6 jousikvintettoa, peräti 25 puhallinkvintettoa sekä suuren joukon muita teoksia erilaisille kokoonpanoille, joissa puhaltimet ovat useimmiten pääosassa.
Nyt kuultavan muunnelmateoksen pohjana on sangen yksinkertainen, jopa lapsenomainen teema. Kappale alkaa hitaalla johdannolla, jonka jälkeen fagotti esittelee teeman. Seuraa kuusi erityyppistä muunnelmaa, joista joka toinen on nopea ja virtuoosinen, joka toinen hidas ja mietiskelevä. Fagotin solistiasema on koko ajan kiistaton, sillä jousikvartetti tyytyy vain kommentoimaan soittoa pienillä muunnelmien väliin sijoitetuilla säkeillä.
”Muunnelmien erityinen haaste on saada esiin niiden hyvin erilaiset karakterit”, kertoo Jani Sunnarborg. Hän muistuttaa, että Reicha oli Hector Berliozin opettaja ja sävelsi tämän teoksen vuonna 1826. ”Berliozin Fantastinen sinfonia syntyi 1830 – mikä tyylihyppy neljässä vuodessa!
Muunnelmat on sävelletty klassiselle fagotille, jossa oli 7−8 läppää. Itse Sunnarborg soittaa ne kevyellä saksalaisella 9-läppäisellä soittimella.
* * * * *
Bernhard Henrik Crusellin kansalaisuudesta vallitsee ikiaikainen Suomi-Ruotsi-maaottelu. Ehkä reiluinta olisi tuomita se tasapeliksi, sillä Crusell syntyi Uudessakaupungissa ja sai peruskoulutuksensa Suomi-Ruotsin nykyisin Suomeen kuuluvassa osassa. Pääasiallisen elämäntyönsä hän teki kuitenkin Tukholmassa, josta käsin myös matkusteli Keski-Eurooppaan. Oman aikansa mittapuulla Crusell oli erittäin kosmopoliittinen muusikko.
1800-luvun alussa hän pääsi puolen vuoden opinto- ja tutustumismatkalle Pariisiin. Hän sai sävellyksenopetusta sen ajan guruilta Henri-Montan Bertonilta ja Francois-Joseph Gossecilta, mutta ennen kaikkea hänen mieltään rikastutti maailmankaupungin monipuolinen musiikkielämä. Pariisissa toimi kolme oopperataloa, ja siellä oli kaikenlaisten kokoonpanojen konsertteja sekä konservatorion oppilaiden julkisia tutkintoja.
”Ranskalaiset vaikutteet kuuluvat heti ensimmäisen klarinettikvarteton alussa, sillä teos alkaa hitaalla ranskalaistyylisellä johdannolla”, kertoo Asko Heiskanen. ”Mutta Crusell sai paljon vaikutteita myös Haydnilta – ja kukapa ei olisi saanut; Haydn oli tuohon aikaan se säveltäjä, jonka teokset tunnettiin kaikkialla. Ne nimittäin painettiin kaikki jo hänen elinaikanaan, toisin kuin esimerkiksi Mozartin tai Beethovenin sävellykset, joita saatiin odottaa pitkäänkin. Crusellin ensimmäisesestä kvartetosta tulee erityisesti mieleen Haydnin jousikvartetto, joka tunnetaan lisänimellä Auringonnousu. ”
Asko Heiskasta kiehtoo Crusellissa se valtavan hieno taito, jolla teokset on rakennettu. Toki hän ihailee myös soittimen käyttöä, jollaiseen yltää vain erittäin korkealle kehittynyt virtuoosi − sitähän Crusell oli. ”Crusell on aikansa musiikin peili”, Heiskanen kiteyttää.
Crusellin aikana klarinetti oli kehitysvaiheessa, jossa siihen pikku hiljaa lisättiin läppiä. Hänen ensimmäisessä klarinetissaan oli viisi läppää, ja kun hän oli uransa ehtoopuolella, läppiä oli jo yksitoista.
”Läppien tarkoituksena oli ensi sijassa vapauttaa klarinetin ääntä ja tehdä se siten suuremmaksi”, selittää Asko Heiskanen. ”Vasta toissijaisesti ne suunniteltiin helpottamaan soittamista, vaikka kyllä ne etenkin nopeissa kuvioissa sitäkin auttavat. Toisaalta läppiä ei haluttu lisätä ylen määrin, koska moniläppäinen soitin oli alttiimpi menemään epäkuntoon.”
Heiskanen on tutkinut soittimensa muuntumista 1800-luvun alussa ja todennut sellaisenkin seikan, että eri soittajilla oli soittimissaan läppiä eri paikoissa. Esimerkiksi Weberin klarinetistin Baermannin klarinettiin läpät tulivat eri järjestyksessä kuin Crusellin. Itse Heiskanen soittaa tässä konsertissa 11-läppäisellä klarinetilla.
* * * * *
Franz Berwald kuuluu Ruotsin musiikin historian merkkihenkilöihin. Häntä voisi kutsua Ruotsin Paciukseksikin, sillä hänen sukuaan siirtyi Kööpenhaminan kautta Pohjois-Saksasta Tukholmaan. Franzista tuli suvun päämuusikko: viulisti ja säveltäjä. Silti hänkään ei elinaikanaan menestynyt ja joutui viettämään elämänsä ehtoon lasitehtaan isännöitsijänä. Musiikin ohella hän oli intohimoisen kiinnostunut lääketieteestä. Saatuaan vuonna 1829 stipendin Berliiniin hän käytti aikansa paitsi musiikin myös lääketieteen opiskeluun ja avasi jopa oman ortopedisen instituutin. Se menestyi paremmin kuin hänen musikaaliset yrityksensä, mutta 1841 hän päätti kuitenkin myydä sen ja siirtyi Wieniin. Siellä hän saavutti sen verran mainetta, että rohkaistui palaamaan Ruotsiin ja sävelsi kypsässä iässä kypsät mestariteoksensa.
”Beethovenin supersuosittu Septetto aiheutti aikanaan oikean septettobuumin ja toimi eittämättä Berwaldinkin esikuvana”, kertoo Suomalaisen barokkiorkesterin kamarimusiikkisarjan suunnittelija, konserttimestari Antti Tikkanen.
”Oikeastaan Berwaldin septeton oletettu ensimmäinen versio on jo vuodelta 1818, jolloin vastaanotto oli ymmärtäväisen kriittinen. Nuoren säveltäjän lahjat tunnustettiin, mutta taidot muodon ja harmonian parissa joutuivat arvostelun kohteeksi. Seuraava yritys teoksen parissa tapahtui vuonna 1828, jolloin finaali oli kirjoitettu uusiksi. Tämä esitys sai paljon myönteisemmän vastaanoton, joskin yleisöä oli kaikkien pettymykseksi vain kourallinen.”
Tikkanen arvioi, että kritiikin nuiva suhtautuminen nuoreen Berwaldiin johtui hänen usein uutta ilmaisua hakevista kokeiluistaan. ”Siksi poistuminen kotimaasta oli varmasti paikallaan. Hän toimi kuitenkin tienraivaajana tuleville säveltäjäsukupolville Ruotsissa, ja hänen tuotantoaan onkin tutkittu kovasti.”
Berwaldin tie hoviviulistista säveltäjämestariksi ei ollut helppo, mutta jotain hänen luonteestaan kertoo hänen nimiinsä 17.8.1838 kirjattu motto: ”Ainoastaan iloisen mielen kautta taide voi tulla eläväksi. Heikkotahtoiset pysykööt siitä erossa. Huokaileva taiteilija voi olla jonkin aikaa kiinnostava, mutta ennen pitkää hän ikävystyttää kuulijansa kuoliaiksi. Taide olkoon eloisuutta ja energiaa; tunnetta ja järkeä.”
Liput 27.2. konserttiin 10 €
Lisätietoja Kapsäkin Café Barock-sarjasta: www.kapsakki.fi
Liput 28.2. konserttiin 12/8 € Piletistä ja ovelta www.piletti.fi
Lisätietoja: www.kauniainen.fi/uusipaviljonki