Messias
Jättihankkeen aloituskonsertti
Händel
Helsingin kamarikuoro
Suomalainen barokkiorkesteri
Nils Schweckendiek, johtaja
Georg Friedrich Händelin Messias (1741) on maailman rakastetuimpia oratorioita. Säveltäjän kuolemasta 1900-luvun alkuun saakka teos oli pääasiallisesti vastuussa suuren yleisön Händel-kuvasta. Messiaan loistokkaat kuoro-osat ja värikkäät aariat maalaavat ainutlaatuisen kuvan kärsimyksen voittamisesta, profetioiden täyttymisestä ja uskonnollisesta mysteeristä. Se on barokkimusiikin eri tyylien ja laulumusiikin viihdyttävää juhlaa.
Händel sävelsi oratorion Lontoossa ennen matkustamistaan Dubliniin alkuvuodeksi 1742. Italialaiset oopperat olivat nyt taakse jäänyttä elämää, ja oratorioilla Händel saattoi tavoittaa suuria yleisöjä ilman näyttämömusiikin tuotannollisia haasteita. Säveltäjällä oli käytössään Charles Jennensin, taidetta rakastaneen maanomistajan, libretto vuodelta 1739. Libretto ei kerro suoraan Uuden testamentin tapahtumia tai luo dramaattisia kohtauksia, vaan koostuu ihmiseksi syntynyttä vapahtajaa ennustavista ja hänen merkitystään käsittelevistä teksteistä. Valtaosa libretosta pohjautuu Vanhaan testamenttiin.
Dublinissa Messias sai hyvän vastaanoton, mutta Lontoon Covent Gardenissa 1743 yleisö oli varautuneempi. Eräs kriitikoista esimerkiksi pohti, sopiko teatteri todella temppeliksi ja raamatunteksti viihteeksi. Vuodesta 1749 lähtien Messiaasta kuitenkin lopulta tuli lontoolaisyleisön vuosittainen ihastuksen lähde.
Alun perin paastonajaksi tarkoitettu teos korostaa kärsimystarinaa, mutta käsittää koko inhimillisten tunteiden kirjon. Musiikillisten keinojen mestarillisella hallinnalla Händel luo libretosta puuttuvat dramaattiset kohtaukset ja piirtää päähenkilön, joka ei saavu näyttämölle.
Kesto: 3 t (Varkaus, Kajaani, Hämeenlinna ja Kirkkonummi, sis. kaksi väliaikaa), 3 t 30 min (Helsinki, sis. kaksi väliaikaa)
Konsertit ovat osa Suomen Kulttuurirahaston tukemaa Lähelle-hanketta. Siinä Suomalainen barokkiorkesteri (FiBO) ja Helsingin kamarikuoro (HKK) esiintyvät kotikaupunkinsa Helsingin lisäksi hankkeeseen valikoituneissa maakunnissa, joissa tehdään yhteistyötä paikallisten toimijoiden kanssa. Helsinkiä lukuun ottamatta Messias-konserteissa on mukana paikallisia laulajia. Voit lukea lisää Lähelle-hankkeesta FiBOn blogista. Sieltä löytyvät myös ennakkotilaisuudet eri kaupungeissa.
VARKAUS
Vapaa pääsy, käsiohjelma 15 €
KAJAANI
Liput 29,90 € (normaali), 20 € (eläkeläiset), 15 € (työttömät, varusmiehet, opiskelijat ja lapset 10–18 v), 0 € (lapset alle 10 v, paikka täytyy varata lipulla): Lippupisteen myyntipisteet ja lippu.fi
HÄMEENLINNA
Liput 29,90 € (normaali), 20 € (eläkeläiset), 15 € (työttömät, varusmiehet, opiskelijat ja lapset 10–18 v), 1,60 € (lapset alle 10 v): Lippupisteen myyntipisteet ja lippu.fi
KIRKKONUMMI
Liput 30 € (normaali), 20 € (eläkeläiset), 15 € (työttömät, varusmiehet, opiskelijat ja lapset alle 16 v): Ticketmasterin myyntipisteet ja ticketmaster.fi
HELSINKI
Liput 29,50 € (normaali), 20 € (eläkeläiset), 15 € (työttömät, varusmiehet, opiskelijat ja lapset 11–18 v), 0 € (lapset alle 11 v, paikka täytyy varata lipulla): Musiikkitalon lipunmyynti ja musiikkitalo.fi
Ryhmäliput: ryhmat@musiikkitalo.fi, p. 020 707 0426
Lipputiedustelut: lippu@fibo.fi