SEUTUSELLISTIN SEIKKAILUT KAARELASSA
Suomalaisen barokkiorkesterin Juurilla-hanke Kaarelassa sisältää monenlaista toimintaa. Tällä sivulla esitellään seutusellistin tekemisiä. Seutusellisti Louna Hosia on sellonsoittaja, joka liikkuu joskus yksin, joskus soittajaystäviensä kanssa Kaarelan alueella aistit avoinna altistuen alueen ominaispiirteille. Samalla Kaarelan alueen asukkaat altistuvat barokkimusiikille ja eläville esityksille musiikki- ja juttutuokioiden muodossa. Seutusellisti on mukana myös Kansallisteatterin kanssa toteutettavissa Hetki Aikaa- ja Pesula -tapahtumissa.
Seutusellistin kaikista liikkeistä ei kerrota etukäteen koronaturvallisuuden vuoksi. Muutenkin on mukavaa yllättää ohikulkijoita: Jos kuulet kauniin melodian Vivaldin vuodenajoista sahalla soitettuna, kyseessä on seutusellisti, joka on myös sahansoiton Suomen mestari!
Seutusellismiä 4.6.2021 - haastattelu
Malminkartanon puisto Mätäjoen vieressä, Puustellinaukio, Malminkartanon asema-aukio
Mitä ajatuksia sinulle nousi seutusellistin ensimmäisestä päivästä, joka oli 4.6.2021?
Yllätykseksemme oli tosi kiva ilma! Ja kiva päästä matkaan rekvisiittasetin kanssa ilmapalloineen! Auton takakontti toimi liikuteltavana lavana ja istuimena ja se herätti kovasti hilpeyttä ohikulkijoissa.
Kertoisitko kohtaamisista Mätäjoen reunamilla?
Oli antoisaa kun pyöräilijät, koiran ulkoiluttajat, mummot ja muut pysähtyivät kuulemaan. Alussa ystäväni aluealtisti käveli puistossa tervehtien ihmisiä soittamalla, mikä oli hyvä aloitus. Jäin pohtimaan, kuinka sellistinä voisin kävellä ja soittaa samanaikaisesti, jotta pääsisin kokeilemaan vastaavia kohtaamisia. Kenties konsultoin sirkustaiteilija-ystävääni.
Malminkartanossa on elämyspolku, jonka päätepisteenä on Puustellinaukio. Soititte siellä puolen päivän aikaan.
Aivan! Jotkut olivat saaneet vihiä Puustellinaukion soittohetkestä ja tulivat varta vasten paikalle. Ihmiset kyselivät soitosta ja musiikista. Ravintola Willihanhen terassiväkikin tykkäsi.
Malminkartanon aukiolla syntyi useita kohtaamisia. Kertoisitko niistä.
Aukiolla tapahtui paljon hienoja asioita! Koskettavin kohtaaminen toteutui miehen kanssa, joka kertoi karvojen nousseen pystyyn kauniista soitosta. Hän otti myös jälkikäteen yhteyttä ja kertoi koskettavan musiikkiinkin liittyvän tarinansa. Kuinka onkaan korona aiheuttanut monenlaista surua! tämän koskettavan tarinan ohella tapahtui paljon muutakin: junasta tulevat ihmiset hymyilivät, aukiolla hengaavat jäivät kuuntelemaan ja jotkut tulivat juttelemaan.
Asema-aukio ja klassinen musiikki - mitä mietteitä tämä herättää?
Klassinen musiikki tuntuu jonkinlaiselta suojalta. Se puhuttelee sielun eri kohtia. Tuntuu, että klassisen musiikin soidessa ympäristö tuntuu turvalliselta ja rauhalliselta. Tämä tunnelma on minulle hyvin merkityksellinen!
Seutusellistin päiväkirja 5.6.2021 - seutusellisti & aluealtisti
Asukkaiden grillipiste, Mätäjoen laituri, Puustellinaukio, Kannelmäen asema, Sitratori, muraaliseinä Kannelmäessä
Lauantain luonteena oli erityisesti Kaarelan alueen kauneuden huomaaminen erilaisissa paikoissa. Ääni kantaa hyvin veden päällä ja puistossa ja moni pääsikin kuulemaan sellonsoittoa leikin, jalkapallopelin, lukemisen, piknikretken tai kävelylenkin lomassa. Ennalta ilmoitettu soittohetki Puustellinaukiolla puolen päivän aikaan toi paikalle vanhoja ja uusia musiikin ystäviä. Aukion parvekkeilta pääsi niinikään kuulemaan soittoa.
Seutusellistin päiväkirja 6.6.2021 - seutusellisti & aluealtisti
Pikkukosken retkeilymaja, tammimaisema, Malminkartanon aukio, Puustellinaukio, Honkasuo
Sunnuntaita leimasivat hyvin monenlaisten ihmisten kohtaamiset. Pitkäkosken retkeilymajalla kohtasimme herraseurueen, joka on pitänyt yhtä lapsuudesta lähtien. "Tähän päivään kuului kolme aurinkoa: yksi taivaalla ja te kaksi: seutusellisti ja aluealtisti", sanoi eräs herroista. Musiikista nautittiin täysin sydämin pitkän korona-ajan jälkeen. Seuraavaksi piipahdimme katsomaan Pitkäkosken retkeilymajan lähellä olevaa vanhaa tammea.
Vanhan tarinan mukaan Ruotsin kuningas Kustaa III istutti tämän tammen 1700-luvun lopulla. Hän vieraili siihen aikaan joitakin kertoja Helsingissä Venäjää vastaan sotiessaan. Vanhojen sotilaskarttojen (Rekognosointikartat 1776-1805) mukaan tammi on saattanut hyvinkin sijaita Vantaankoskelta (Suurelta Rantatieltä) Helsinkiin johtaneen tien varrella. Kustaa III oli monessa suhteessa sangen erikoinen persoona ja voi olla mahdollista, että hän on seudulla liikkuessaan pysähtynyt tälle paikalle, mutta se mistä syystä hän olisi silloin tammen istuttanut on täysi arvoitus. / Lue lisää: https://retkipaikka.fi/kuninkaantammi-ja-kynnepaita/
Matka jatkui Malminkartanon aukiolle. Siellä kohtasimme vanhoja, eilisiä ja uusia tuttuja sekä Keravalta asti varta vasten paikalle saapuneen entisen sello-oppilaan. Tässä vaiheessa olikin aika kaivaa saha takakontista ja soittaa silläkin tovi. Keskustelimme lisäksi ihmisille tärkeistä lauluista ohikulkijoiden kanssa.
Puustellinaukiolla kuulijoina oli tuttua ja uutta väkeä ja myös parvekkeelta kuunneltiin ja sitten suuntasimme Malminkartanon omenapuutarhaan. Mikä yllättävä hetki rakentuikaan irakilaisnaisten kanssa! Välitöntä ja iloista kommunikointia piknikpöydän ääressä tanssituokiota unohtamatta!
Päivä päättyi Honkasuon alueella. Siellä erikoisohjelmanumerona oli aluealtistin kävelysoitto. Samalla oli mahdollista haastatella ohikulkijoita, joista yksi osoittautuikin orkesterimme konserteissa käyneeksi henkilöksi.