Concerto Grosso

 

Kuuntele!

SUURI SOITTO

Concerto Grosso eli Suuri Soitto on FiBO Collegiumin luoma barokkispektaakkelikonsepti, jossa mestarit ja kisällit musisoivat yhdessä ja erikseen! Vuoden 2014  Concerto Grossoa maustaa sirkus; riemullista musiikillista temppuilua ja taituruutta. ”Kertojana” on Steven Player, joka tanssien kutoo yhteen päivän tapahtumia eri tiloissa. Tila on myös mielentila, rohkeus, kokeilu, ihmettely ja uteliaisuus…mitä tällä joukolla syntyykään! 

CONCERTO GROSSO 22.11.2014

Helsingin Musiikkitalo: Konserttisali ja aulatilat

Teema: SUURI SIRKUS ja Fibo 25 vuotta!

Klo 15.00 Lastenkonsertti (Konserttisali)
Klo 16-18 Suuri aulatapahtuma ja työpajat 
Klo 18.00 Iltakonsertti (Konserttisali)

Vastaava järjestäjä: Suomalainen barokkiorkesteri

TAPAHTUMAESITTELY

*********

ENSIMMÄINEN GROSSO NÄIN:

25.11.2012 MUSIIKKITALO
Konserttisali ja aulatilat

15.00 (>PLAY) SUURI LEIKKI -Lastenkonsertti
16-18 Aulatapahtuma
18.00 CONCERTO GROSSO - Suuri soitto

Suomalainen barokkiorkesteri, Sibelius-Akatemia, Metropolia sekä Itä- ja Länsi-Helsingin Musiikkiopistot yhdistävät voimansa Musiikkitalon suuressa barokkispektaakkelissa. Isot ja pienet, mestarit ja kisällit musisoivat yhdessä ja erikseen kuin Corellin jättiorkesterissa Roomassa.

Suunnittelu: Fibo Collegium, Suomalaisen barokkiorkesterin koulutustyöryhmä
Taiteellinen johto: Minna Kangas ja Annamari Pölhö
Lastenkonsertin suunnittelu ja juonto: Anni Elonen ja Hanna Haapamäki
Tanssit: La Porte du Temps 
Aulamusiikki: Osallistujien omia ohjelmanumeroita, live-elektroniikkaa,  kokeile itse (cembaloa, tanssiaskelia, historiallista miekkailua...)jne
Mukana myös: Oulunsalo Ensemble/Oulunsalon Kulttuuri-instituutti sekä Vivante-orkesteri sekä Tanto-orkesterin soittajia Keravan Musiikkiopistolta, Sibelius-lukion laulajia....

Historiallista taustaa

Muffat kertoo Corellin innoittamista concerto grossoistaan ja siitä, miten kuuli Roomassa Corellin orkesteria: ”…beautifully performed with the utmost accuracy by a great number of instrumental players". Kardinaali Ottobonin palkkalistoilta on selvinnyt, että Corellin orkesterissa oli 1600-luvun lopussa normaalitilanteessa 23 viulua, 7 alttoa, 8 selloa, 5 bassoa, 2 arkkiluuta ja 2 cembaloa. Urkuri kuului vakiopalkallisiin. Erityistilanteissa muusikoita oli ollut 70–80, tarinan mukaan jopa 150!

JÄTTIORKESTERI SÄTEILI ENERGIAA (HS/Lampila)

YLE KLASSINEN

KUVIA

LUE LISÄÄ

CONCERTO GROSSO YHDISTÄÄ TAITURIT JA OPPILAAT

Kaikki tiet veivät Roomaan jo barokin aikaan. Sinne vaelsi 1680-luvun alussa myös Salzburgin tuomiokirkon urkuri Georg Muffat. Hän sai kuulla ”taitavan Arcangelo Corellin suurella soitinkokoonpanolla erittäin täsmällisesti esittämää musiikkia”, jota hän kuunteli ”suurella ilolla ja ihmetyksellä”.

Muffat innostui saman tien itsekin kokeilemaan uutta säveltämisen tapaa, concerto grossoa, ja julkaisemansa kokoelman esipuheessa hän antaa soitinnukseen seuraavat ohjeet:

”Näitä kappaleita voi soittaa vaikka kolmisin, kahdella viululla ja yhdellä violoncinolla (kontrabassolla) tai bassogamballa. Mikäli käytettävissäsi on suurempi määrä muusikoita, voit miehittää suuren kuoron eli concerto grosson soitinryhmistä ensimmäisen ja toisen viulun, alttoviulun ja sellon sekä harkintasi mukaan basson useammalla soittajalla. Pikku kuoroon eli tertsettiin, jollaiseksi concertino on ehdottomasti ymmärrettävä, valitse sen sijaan vain kolme parasta viulistia, ja he pääsevät parhaiten oikeuksiinsa vain urkurin tai teorbistin säestäminä. Mikäli sinulla vielä on muusikoita, jotka puhaltavat kauniisti ranskalaista oboeta tai skalmeijaa, voit valita heistäkin mukaan kaksi parasta, samoin hyvän fagotistin, mikäli käytät sellaisia sävellajeja tai transponoit sävellajeihin, joissa mainitut soittimet toimivat hyvin.”

Concerto grosson käsite esiintyy kirjallisuudessa jo vuonna 1591, jolloin säveltäjä ja urkuri Cristofano Malvezzi käytti sitä kokoelmansa ”Intermedii et concerti” esipuheessa. Concerto grosso tarkoittaa alun perin samaa kuin tutti (kaikki), ja kahden orkesterin tapauksessa sitä isompaa, josta myöhemmin alettiin käyttää nimitystä ripieno (täysi).

Muffatin selostus antaa havainnollisen kuvan siitä, miten concerto grosso kasvoi orgaanisesti esiin varhaisbarokin musiikin muodoista ja esityskäytännöistä. Muffat käyttää kahdesta vastakkain asetetusta orkesterista nimitystä ”kuoro”. Concerto grosson synty ja konserttomuodon kehitys laajemminkin toisti oikeastaan saman kehityskulun, joka musiikissa oli noin sata vuotta aikaisemmin koettu vokaalimusiikin puolella. Esikuvana olivat Andrea ja Giovanni Gabrielin monikuoroiset teokset, joissa soi mukana Venetsian Markuksenkirkon stereofonia. Soitinmusiikin muodoista lähtökohtana oli kahden viulun ja basso continuon esittämä triosonaatti.

Concerto grosso sulatti itseensä koko ranskalaisen oopperan balettikohtauksineen, mutta se nieli myös orastavan soitinmusiikin kaavat: kirkollisen sonata da chiesan ja maallisen sonata da cameran tanssiosineen. Ranskassa jo Ludvig XIII:lla oli palveluksessaan kuuluisat ”kuninkaan 24 jousta” – hyvä lähtökohta orkesteritoiminnan kilpavarustelulle.

Corelli oli Rooman musiikkielämän johtohahmo 1600-luvun viimeisinä vuosikymmeninä, niin organisaattorina kuin kapellimestarina ja säveltäjänäkin. Sen minkä Lully kuninkaallisine jousineen teki Versailles’ssa, Corelli teki Roomassa. Hänen orkesterissaan saattoi olla yli sata muusikkoa. Viulut olivat hallitsevassa asemassa; niitä oli noin puolet kaikista soittimista. Matalia jousia oli neljännes tai vähän enemmän. Puhaltimet tulivat concerto grossoon vasta vähitellen 1700-luvun puolella.

Koska Corelli oli itse suuren luokan viuluvirtuoosi, hänen concertinonsa viulustemmat olivat erityisen loisteliaita. Corelli oli myös ensimmäinen, joka jakoi viulun osuuden orkesterissa kahteen stemmaan: ensimmäiseen ja toiseen viuluun.

Concerto grossossa kiehtoi sekä massiivisen jousiston sointihurmio että kahden muusikkoryhmän vuoropuhelu, jossa oli niin keskustelevia, matkivia kuin kiusoittelevia, jopa kinastelevia aineksia. Suuren orkesterin stemmat oli alusta pitäen kirjoitettu vähemmän vaativiksi kuin concertinon. Concertinossa soittivat huippuammattilaiset, concerto grossossa oli tilaa myös oppilaille ja edistyneille harrastajille.

Concerto grosson veivät viimein täydellisyyteen Georg Friedrich Händel ja Johann Sebastian Bach. Händelin kahdentoista konserton sarja, samalla tavalla organisoitu kuin Corellin, ennakoi melodisessa ja harmonisessa monipuolisuudessaan jo Beethovenin sinfonioita. Bach taas väritti concertino-ryhmänsä joka kerta erilaiseksi käyttämällä monipuolisesti sekä jousia ja puhaltimia että niiden yhdistelmiä.

Haastattelu

Anu Karlson