Jousisoittimet

 

Barokkiviulu- ja -alttoviulu ja -sello

1600- ja 1700-luvun legendaariset viulunrakentajat kuten Stainer, Stradivari ja Guarneri del Gesù rakensivat kaikki niin kutsuttuja barokkisoittimia. Lähes kaikki heidän ja heidän aikalaistensa soittimet kävivät 1700-luvun loppupuolella tai 1800-luvun alkupuolella läpi uudistusprosessin, jossa niihin asennettiin välikaula, joka alkuperäisestä poiketen muodosti kulman soittimen koppaan nähden kun taas alkuperäiset kaulat olivat jokseenkin suorassa koppaan nähden. Lisäksi soittimen kannen alla olevaa bassopalkkia suurennettiin merkittävästi. Otelautojen, tallojen ja kielenpitimien mallit muuttuivat myös merkittävästi. Yleisesti ottaen uudet osat ovat massiivisempia kuin vanhat.

Syyt rakenteellissin muutoksiin ovat soinnillisia ja soittoteknisiä. Uusilla kauloilla oli helpompi soittaa yläasemissa ja viulun sointi oli uusien osien ansiosta tasaisempi ala- keski- ja ylärekisterin välillä ja siinä oli enemmän "suoraa voimaa", ei ehkä niinkään enempää volyymia. Vanhan mallisissa barokkiviuluissa ja -altoissa, joita Suomalainen barokkiorkesteri pääasiassa käyttää, on puolestaan enemmän soinnillista rikkautta runsaitten yläsävelien ja valtavan sointiväriasteikon ansiosta. Metallikielten käyttö orkestereissa yleistyi vasta maailmansotien välissä, joten Suomalaisen barokkiorkesterin soittajilla on luonnollisesti suolikielet, jotka myös vaikuttavat soinnin värikkyyteen.

Barokki- ja klassisten jousten käyttö helpottaa puheenomaista, joustavaa artikulaatiota jota orkesterin esittämä ohjelmisto vaatii. Toisin kuin modernit jouset, jotka on suunniteltu antamaan tasainen ääni työnnöllä ja vedolla ja joka kohdassa jousta, varhaisemmat jouset antavat erityyppisen ja vahvuisen äänen eri osassa jousta. Tämä rikastaa osaltaan ilmaisuvalikoimaa.

Kirjoittaja: Antto Vanhala

Viola d´amore

Viola d'amoren äärimmäisen viehättävä sointi perustuu ennen kaikkea sen violadagambamaiseen muotoon. Sen suhteellisen matalat sarjat ja lyhyt kaula viittaavat siihen, että sitä on tarkoitus pitää soitettaessa käsivarrella. Viola d’amoren kaikukopan muodolle ei ole mitään tiukkaa standardia, ei liioin viritykselle, ei soitettavien sen enempää kuin resonanssikieltenkään. Edelleen kielten määrä vaihtelee: soitettavia kieliä voi olla viisi, kuusi tai seitsemän ja resonanssikieliä yhtä monta. Tai sitten resonanssikieliä on vähemmän, tai niitä jopa ei ole ollenkaan.

Mitoiltaan kaikukoppa sijoittuu jonnekin ison viulun ja pienen alttoviulun välille. Resonanssikielet ovat metallia, ja soittokielet voivat olla kokonaan tai osittain metallia, mutta ne voivat olla myös suolta.

Viola d'amoren ulkoisia tuntomerkkejä voivat olla liekkimäiset tai sirpinmuotoiset ääniaukot, kannen rusetit sekä veistetyt päät, joiden silmät ovat usein sidotut, koska niiden on määrä esittää lemmenjumala Amoria.

Kirjoittaja: Anu Karlson

Viola da gambasta ja sellosta lyhyesti

Viola da gamba oli yleisesti käytössä eri puolilla Eurooppaa 1500-luvulta 1700-luvun alkuun, jolloin sen suosio alkoi hiipua. Gamboja rakennettiin monen kokoisina ja mallisina viulua pienemmistä soittimista kontrabassoihin. Soolosoittimena käytetään yleensä selloa hieman pienempää bassogambaa. Gamboissa on otenauhat ja 6-7 kieltä, jotka on viritetty luutun tai kitaran tapaan kvartteihin ja terssiin. Useimmiten gambojen pohja on tasainen ja kannessa on C-aukot, mutta myös F- ja liekki-aukkoja esiintyy.

Selloja rakennettiin jo 1500-luvun loppupuolella, mutta se oli pitkään lähinnä säestys- ja orkesterisoitin. 1700-luvulla konserttisalien yleistymisen myötä alkoi voimakasäänisen sellon valtakausi matalana soolojousisoittimena, ja se syrjäytti viola da gamban. Sello on viritetty kvintteihin, ja siinä on aina F-aukot sekä pyöreä pohja. 1600- ja 1700-luvuilla tehtiin jonkin verran myös 5-kielisiä selloja. Markku Luolajan-Mikkola. 

Suolikielet

Jousisoittimissa käytetyistä suolikielistä löytyy tietoa kieliä myyvistä liikkeistä. Perustellinen selostus löytyy seuraavasta linkistä:

gamutmusic.squarespace.com/making-gut-strings/

Lisätietoja löytyy myös: damianstrings.com -sivustolta (String History FAQ´s)