Venetsian unohdettu aarre

OHJELMA

Tomaso Albinoni (1671–1751)
Sinfonia viidelle, op. 2, nro 5

1. Largo

2. Allegro assai

3. Grave

4. Allegro

Antonio Vivaldi (1678–1741)
Konsertto, D-duuri (RV 220)

1. Allegro

2. Largo

3. Allegro

Florido Ubaldi (k. 1746)
Sonaatti salteriolle

1. Allegro

2. Largo

3. Presto

Antonio Vivaldi (1678–1741)
Konsertto, C-duuri (RV 186)

1. Allegro

2. Largo

3. [Allegro molto]

Väliaika

Antonio Vivaldi (1678–1741)
Fantasia aariasta Ho nel petto un cor sí forte (RV 717)

Andante F-duuri-konsertosta (RV 294)

Maddalena Laura Lombardini (1745–1818)
Jousikvartetto nro 2, B-duuri

1. Andantino

2. Allegro

Antonio Vivaldi (1678–1741)
Sonaatti, D-duuri (RV 84)

1. Allegro

2. Andante (cantabile)

3. Allegro

Giuseppe Antonio Brescianello (1690–1758)
Chaconne, A-duuri

Antonio Vivaldi (1678–1741)
Konsertto, e-molli (RV 275)

1. Allegro

2. Adagio

3. Presto/Allegro

OHJELMASTA

Franziska Fleischanderl ja Irma Niskanen, ohjelmasuunnittelu

Franziska Fleischanderl on salterion, barokin harvinaisen kielisoittimen, tämän hetken näkyvin solisti, tutkija ja sanansaattaja. Itävaltalaismuusikon matka salterion kanssa alkoi Venetsiasta, josta hän osti 1700-luvun soittimen ja kuljetti sen gondolikyydillä mantereelle ja yleisön sydämiin.

1700-luvun Venetsiaan matkustetaan nyt myös FiBOn konsertissa Fleischanderlin ja taiteellisen suunnittelijan, viulisti Irma Niskasen liidaamana. Ohjelmassa on valikoima Antonio Vivaldin (1678–1741) rakastettua musiikkia lumoavasti soivalle salteriolle sovitettuna.

Salterio on dulcimer-kielisoittimen italialainen barokkiversio, jota voidaan soittaa sekä pienin vasaroin että sormin tai plektralla näppäillen. Sitä käytettiin sekä soolosoittimena että basso continuossa. Florido Ubaldilta, joka oli 1700-luvun alkupuoliskon kuuluisin soittimen virtuoosi, kuullaan värikäs sinfonia salteriolle ja continuolle.

Ohjelmassa on myös musiikkia jousiyhtyeelle. Venetsialaissuosikki Tomaso Albinonin (1671–1751) lisäksi kuullaan Maddalena Laura Lombardinin (1745–1818) varhainen ja merkittävä jousikvartetto. Säveltäjänä, viulistina ja laulajana toiminut Lombardini tunnettiin nimellä Madame Sirmen. Hän syntyi ja kuoli Venetsiassa, mutta teki uransa myös Lontoossa, Pariisissa ja Katariina Suuren hovissa Pietarissa.

FiBOn Facebook-sivuilla olevalta videolta voit kuunnella näytteen salterion soinnista ja Vivaldin konsertosta (RV 220).

Kesto: 1 t 45 min (sis. väliajan)

FiBOn taiteellinen suunnittelija Irma Niskanen alustaa konsertin 14.2. kello 17–17.30.

HUOM. Laajennamme digikäsiohjelman käyttöä Ritarihuoneen residenssisarjassa Helsingissä, mutta emme luovu kokonaan paperisista käsiohjelmista. Digiohjelma löytyy viimeistään konserttiviikolla konsertin omalta sivulta. Jos haluat paperisen ohjelman, sen voi ostaa ennakkoon halvemmalla hinnalla (3 €) lipun ostamisen yhteydessä. Ohjelman saa Ritarihuoneelta nimellä. Paikan päältä ostettuna käsiohjelma maksaa kuusi euroa.

Käsiohjelmateksti

Salterio on barokkimusiikin pieni suuri tuntematon. 1600-luvun alkupuolella kehittynyt italialainen soitin edustaa dulcimer-soitinperhettä, jonka vastine Lähi-idän musiikkikulttuureissa on santur. Suosionsa huipulla salterio oli 1700-luvun puolivälissä. Se toimi niin sonaattien ja konserttojen soolosoittimena, intiiminä kamari-instrumenttina kuin continuo-soittimena.

Italiasta soitin kulki Espanjan kautta kolonisoituun Etelä-Amerikkaan. Salterio soi Nicola Porporan, Christoph Willibald von Gluckin ja Antonio Vivaldin oopperoissa, ja kirjallisuudessa sen voi kohdata Goethen matkakertomuksessa Veronan kaduilta.

Franziska Fleischanderl on salterion tämän hetken näkyvin solisti, tutkija ja sanansaattaja. Itävaltalaismuusikko löysi periodisoittimensa Venetsiasta, kuljetti sen gondolikyydillä mantereelle ja on siitä lähtien tehnyt työtä salterio-ohjelmiston laajentamiseksi käsikirjoituksia etsimällä ja omin sovituksin. Fleischanderl löysi Alankomaista myös soittimen malletit eli pienet vasarat barokkiajalta. Niiden pohjalta hän teetätti soitinrakentajan modernin rekonstruktion. Soitinta voi soittaa sekä malletein (battuto) että näppäillen sormin tai plektralla (pizzicato).

*

Venetsialainen Tomaso Albinoni (1671–1751) tunnetaan ennen kaikkea soolokonserton kehittämisestä. Sinfonia viidelle (op. 2, nro 5, 1700) edustaa kuitenkin varhaisempaa tyylilajia. Se vastaa kirkkomusiikkiin liittynyttä da chiesa -sonaattia. Viisiäänisyys viittaa toisaalta vanhempaan 1600-luvun polyfoniseen soitinmusiikkiin. Vanhanaikainen kehikko on kuitenkin venytetty laajalle. Jäljittelevä tekstuuri on sävelletty tiheäksi, ja melodiikassa on uudenaikaista runsautta.

*

Antonio Vivaldi (1678–1741) toimi urallaan pitkään Venetsian Ospedale della Pietàn tyttö- ja naismuusikoiden viulunsoitonopettajana. Maineikkaan musiikkikoulun ja orpokodin orkesterissa soitti parhaimmillaan jopa 60 muusikkoa. Vuosina 1706 ja 1709 Pietàn laajaan soittimistoon hankittiin myös salteriot, ja koulusta tunnetaan salterio-nuottikokoelma. Soitin kuuluikin pysyvästi venetsialaiseen musiikkielämään: myös Pyhän Markuksen kirkkoon hankittiin Claudio Monteverdin kapellimestarikaudella vuonna 1624 salterio.

1700-luvun alun Venetsia oli menettänyt poliittista merkitystään kamppailuissa Osmanien valtakuntaa ja Itävaltaa vastaan. Se oli kuitenkin edelleen taiteen, viihteen ja musiikin ehdoton keskus. Soolokonsertoillaan Vivaldi vastasi uuden, julkisemman konserttielämän tarpeisiin.

Konsertto D-duuri (RV 220) esittelee salterion sooloviulun paikalla. Vivaldi varioi päällepäin yksinkertaisia keinoja yksilöllisesti, ja soolojaksot ovat laajoja. Hitaassa osassa käytetty pizzicato-soittotekniikka esittelee salterion melodisia avuja.

*

Salterio oli ylimystön suosiossa ympäri Italian. Ei siis yllätä, että instrumentti soi myös paavin ja kardinaalien palatseissa Roomassa. 1700-luvun alkupuolella toimineesta säveltäjä-papista Florido Ubaldista ei tiedetä juuri mitään, mutta jesuiittaoppinut Filippo Bonnanni on kuvannut Ubaldin ihailtua soittotaitoa kirjoituksissaan. Fleischanderl ja musiikkitieteilijä Theresa Chirico ovatkin nostaneet Ubaldin nimen jälleen esiin. Sinfonia salteriolle ja bassolle on viehkeää ja tasapainoista kamarimusiikkia. Se kertoo tavasta, jolla salteriolle sävellettiin.

*

Vivaldin konsertto C-duuri (RV 186) on sovitus viulukonsertosta. Sen aloitusosassa kuullaan toistuvia orkesterivälikkeitä käyttävän ritornello-muodon uudenaikaisia piirteitä. Sekä ritornellon aiheet että solistijaksot ovat nimittäin keskenään vastakkaisia. Keskiosassa vallitsee siciliano-rytmien ja paikallaan pysyvän harmonian luoma pastoraalitunnelma.

Väliajan jälkeen kuullaan Fleischanderlin sovitus Vivaldin oopperasta Giustino (RV 717, 1724). Oopperassa salteriota kuullaan aariassa, jonka materiaalista fantasia on sovitettu. Nyt soitin vapautuu säestävästä osasta koko komeuteensa. Oopperan Bysanttiin sijoittuva kertomus selittää osaltaan salterion läsnäolon. Santurin sukulaissoitin nimittäin sopi teoksen orientalistiseen viritykseen. Venetsiassa oopperaa esitettiin pääasiassa talvisin karnevaaliaikaan. Kaupungissa toimi 1700-luvun alussa ainakin kuusi oopperanäyttämöä, ja myös Vivaldi tunnettiin tuotteliaana oopperasäveltäjänä.

Hiukan myöhemmin kuultavassa Vivaldin kamarikonsertossa eli sonaatissa D-duuri (RV 84) salterio esiintyy välillä säestävänä soittimena. Konsertin päättävä konsertto e-molli (RV 275) on puolestaan jälleen viulukonserton sovitus. Keskiosassa korvat herkistää basso continuon katoaminen. Aution soitinnuksen yllä solisti vangitsee huomion joka sekunniksi.

*

Maddalena Laura Lombardini (1745–1818) sai ensimmäisen musiikkikoulutuksensa Venetsian Ospedale di San Lazaro e dei Mendicantissa. Laitos oli Pietàn ohella yksi Venetsian neljästä musiikillisesti merkittävästä orpokodista. Lombardini ei tosin ollut orpo vaan varattomien aatelisten tytär. 14-vuotiaana hän jatkoi opintojaan Padovassa tähtiviulisti Giuseppe Tartinin johdolla. Avioiduttuaan viulistikollega Ludovico Sirmenin kanssa Lombardini aloitti konserttikiertueet. Pariisiin asetuttuaan hänet alettiin tuntea nimellä Madame Sirmen.

Sirmenien tiet erosivat, mutta avioliitto oli tarjonnut Lombardinille tien Venetsiasta kohti kansainvälistä muusikonuraa. 1760-luvulla Lombardini julkaisi Pariisissa kuusi historiallisesti merkittävää varhaista jousikvartettoa ja muun muassa konserttoja. Sitten hän jatkoi uraansa Lontoossa ja esiintyi myös laulajana. Konserttimatkoja Lombardini teki aina Pietariin Katariina Suuren hoviin asti.

Jousikvarteton nro 2 B-duuri (1769) aloitusosa on hyvä esimerkki temaattisesti tiiviin materiaalin vastakkaisuudesta ja kehittelystä. Se johti pian sonaattimuodon kehittymiseen. Kaksiosaisen teoksen päätöksen jäljittely on kujeilevaa. Sekä ensimmäisen että toisen osan taitekohdissa kohdataan hidas, huokaileva aihe.

*

Vivaldin aikalainen Giuseppe Antonio Brescianello (1690–1758) syntyi kenties Bolognassa mutta nousi tunnettuuteen Venetsiassa. Siellä hän toimi maanpaossa olevan Baijerin vaaliruhtinatar Theresa Kunegunda Sobieskan palveluksessa viulistina. Espanjan perimyssodan seurauksena Theresa oli erotettu Baijerin vaaliruhtinaasta. Hän oli ensin hallinnut Baijeria muodollisesti, mutta pakotettu sitten luopumaan asemastaan. Kun sota vihdoin päättyi vuonna 1714 ja vaaliruhtinas Maximilian II Emanuel palasi Müncheniin, Brescianello seurasi Theresan mukana. Ruhtinatar oli tosin ensin yrittänyt saada mukaansa Vivaldia, joka osoittautui liian kalliiksi.

Brescianello jatkoi jo vuonna 1716 matkaansa Württembergin hoviin. Siellä hän kohosi hovikapellimestariksi kilpailtuaan paikasta oopperoistaan tunnetun Reinhard Keiserin kanssa. Chaconne A-duurissa on toiveikas ja pirskahteleva soitinnuksen ja varioinnin näyte. Tyylillisesti sen voisi kuvitella olevan yhtä lailla venetsialaista kuin pariisilaistakin musiikkia.

Justus Pitkänen

Sulje