Riddarhuset 400 år: En saga

OHJELMASTA

Irma Niskanen, ohjelmasuunnittelu

Ritarihuoneen taustainstituution 400-vuotisjuhla jatkuu, kun toukokuun juhlakonsertin 1600-luvun musiikista siirrytään 1800-luvulle, Ritarihuoneen rakentamisen vuosisadalle. Ruotsin Ritarihuone oli perustettu vuonna 1626 eli 400 vuotta sitten. Suomen Ritarihuoneen perustaminen tuli ajankohtaiseksi Venäjän vallan myötä, ja uusgoottilainen Ritarihuone valmistui vuonna 1862.

Mikä suomalaisissa konserttisaleissa soi ennen Sibeliusta? Lukuisista kotimaisista säveltäjistä sekä aikalaisilleen että meille tunnetuin on Uudenkaupungin suuri poika Bernhard Henrik Crusell. Suuriruhtinaskunnassa kuului tietenkin myös keskieurooppalainen repertuaari. FiBOn konsertin kiehtova erikoisuus on nuoren Jean Sibeliuksen En sagan varhaisversion rekonstruktio septetille.

Saksalainen sellovirtuoosi Bernhard Romberg (1767–1841) kiersi ympäri Eurooppaa Venäjän keisarikuntaa myöten. Hänen sinfoniansa soivat myös Helsingissä Akateemisen musiikkiseuran konserteissa. Rombergin Divertimento suomalaisesta sävelmästä (1817) on vuolasta musiikkia klassismin ja romantiikan välimaastosta.

Crusell (1775–1838) teki tärkeimmän elämäntyönsä Tukholmassa, mutta tunnustautui vielä vanhoilla päivillään suomalaiseksi kirjeessä Johan Ludvig Runebergille. Crusell hioi klarinetinsoittoaan kansainvälisten huippunimien johdolla Berliinissä ja Pariisissa. Hän tapasi matkoillaan Meyerbeerin, Weberin ja Mendelssohnin ja soitti Tukholman hovikapellissa vielä, kun Fredrik Pacius aloitti orkesterin viulistina. Klarinettikvartetto op. 2 (1812) on säveltäjän klarinettikvartetoista varhaisin.

Sibeliuksen (1865–1957) En saga (Satu) edustaa säveltäjän varhaista symbolistista kautta. Sibelius kirjoitti kamarimusiikkiteosta vuodesta 1891 alkaen Wienissä. Loppuvuodesta 1892 musiikki sai orkestraalisen asun, josta amerikkalaisklarinetisti Gregory Barrett on rekonstruoinut teoksen septettoversion. Sibelius luonnehti salaperäisen tenhoavaa teosta perin juurin suomalaiseksi.

Kesto: 1 t 45 min (sis. väliajan)

Musiikkitoimittaja Risto Nordell alustaa konsertin Ritarihuoneella kello 18–18.30.

Seinien viestit -kävelykierros Kruununhaassa
Ritarihuoneen juhlavuoden kunniaksi halukkailla on mahdollisuus tutustua ennen konserttia Kruununhakaan kaupunkiopas-tietokirjailija Juhani Styrmanin johdolla. Kello 17 Ritarihuoneen edestä lähtevä musiikkiin johdatteleva kävelyretki tutkii Kruununhaan arkkitehtuurin ja musiikin yhtäläisyyksiä ja tarkastelee samalla kaupunginosan pieniä yksityiskohtia, jotka ovat osa arkkitehtuurin melodiaa ja harmoniaa. (KIERROS ON TÄYNNÄ.)

Seinien viestit -kaupunkikävelyn kesto on noin 50 minuuttia. Reitti on esteetön.

Konserttilipun ostaneille kierros on maksuton, muille hinta on 15 euroa. Kierrokselle mahtuu rajattu määrä osallistujia. Sitovat ilmoittautumiset täällä. Ilman peruutusta poisjääneiltä ilmoittautuneilta veloitamme 15 euroa.

Käsiohjelmateksti

Helsinkiläinen konserttielämä jalkautui jo 1800-luvulla useisiin saleihin. Kauppatorin laidalla sijaitsevan Seurahuoneen, kylpijöitä viihdyttäneen Kaivohuoneen ja teatterien edelle nousi vasta 1800-luvun loppupuolella Helsingin yliopiston juhlasali. Siitä tuli myös Sibeliuksen merkittävien kantaesitysten kehto. Vuonna 1862 valmistunut Ritarihuone toimi sekin alkuajoistaan lähtien satunnaisena konserttipaikkana.

Suomen suuriruhtinaskuntaa ei voi pitää aivan eurooppalaisen konserttikulttuurin takapajulana. Helsinki oli yllättävän monen aikansa tähtimuusikon vierailupaikka, minkä musiikkitieteilijä Seija Lappalainen on tuonut esiin tutkimuksessaan. Reitti Turusta Helsingin ja Tallinnan kautta Pietariin kesti 1830-luvun alussa höyrylaivalla vielä 12 päivää, mutta tarjosi sopivia välipysäkkejä. Pietariin matkaava solisti saattoi rentoutua vaikkapa Kaivohuoneen kylvyissä. Jos rasittuneet korvat kestivät, lepohetkiä säesti saksalaisten ammattimuusikkojen kylpyläyhtye.

Bernhard Romberg (1767–1841) oli saksalainen sellovirtuoosi ja säveltäjä muusikkoperheestä. Hänen uransa sijoittui Bonniin, Hampuriin ja Pariisiin mutta lapsesta asti myös konserttikiertueille, joita Romberg teki isänsä ja serkkunsa Andreaksen kanssa. Matkat veivät Rombergit myös Venäjän keisarikuntaan ja Pietariin. Viulisti-säveltäjä Andreaksen poika Cyprian liittyikin aikanaan Venäjän hoviorkesteriin. Cyprian oli Bernhardin tapaan sellisti ja tämän oppilas. Hän konsertoi Helsingissä useasti 1830–1850-luvuilla.

Helsingin musiikkielämää 1830-luvulta lähtien elävöittäneen Fredrik Paciuksen jäämistössä on huomattava määrä Bernhard Rombergin teoksia. Yliopiston juhlasalissa kuultiinkin muun muassa Rombergin sinfonioita.

Divertimento suomalaisesta sävelmästä oli ilmeisesti Rombergin suuriruhtinaskuntaan suuntautuneen matkan tulos. Se julkaistiin Leipzigissa vuonna 1817 nimellä Divertimento sopra un tema finlandico et sueco. Säveltäjä huomioi näin ruotsinkielisen miljöön ja vasta tapahtuneen Suomen erottamisen Ruotsin kuningaskunnasta. On varsin todennäköistä, että teos kuultiin ennen Turun paloa (1827) Turussa, Suomen entisessä pääkaupungissa.

Rombergin musiikissa suomalaisuus ja ruotsalaisuus ilmenevät aiheistona, joka upotetaan valtavirran klassisromanttiseen sävelkieleen. Keskiössä on huilun virtuositeetti, ja koristelu ajaa kansansävelmien luonteen ohitse. Vireät pyrähdykset, kromaattinen huokailu, päivänpaiste ja elegiset sävyt vaihtelevat.

Bernhard Henrik Crusellin (1775–1838) klarinettikvartetto op. 2 (1812) on säveltäjän klarinettikvartetoista varhaisin. Se edustaa korkealaatuista klassismia. Tuleva venäläismestari Mihail Glinka kuuli kvarteton 10-vuotiaana pian sen julkaisun jälkeen ja kertoi päättäneensä sinä päivänä ”musiikin olevan hänen sielunsa”.

Es-duuri-kvartetto alkaa unisonokulkujen luomassa autiossa maisemassa, johon klarinetti tuo eloa. Soittimen rooli on selvän solistinen. Musiikin sävy on kepeä, mutta kehittelyjaksossa on luonnetta. Toisessa osassa kuljetaan siunatussa rauhassa, ja klarinetisti ja viulisti käyvät duettoon. Klarinetin tunteenpurkaukset johtavat suuriinkin rekisterinvaihtoihin. Kolmannen osan menuetti puolestaan sopisi tanssittavaksi kirkkaassa kesäsäässä. Tärkeintä on rytminen kujeilu. Finaalissa tunnelma on juhlava ja kuviointi vauhdikasta.

Crusell oli itse klarinettitaituri. Hän teki uransa Tukholmassa, mutta tunnustautui vielä vanhoilla päivillään suomalaiseksi kirjeessä Johan Ludvig Runebergille. Uudessakaupungissa syntynyt säveltäjä lähti nuorena Nurmijärveltä vapaaehtoiseksi Viaporin linnoitukseen Helsingin edustalle. Sieltä Crusell jatkoi sotilassoittokuntaan Tukholmassa. Hänet otettiin hovikapellin jäseneksi jo vuonna 1793. Crusell toimi hoviorkesterissa vuoteen 1834 asti, siis vielä silloin, kun 19-vuotias Fredrik Pacius liittyi kapellin viulusektioon.

Crusellin elämässä korostuu suomalaisen itseymmärryksen lisäksi kansainvälisyys. Säveltäjää opetti Tukholmassa pitkään Wienissä oleskellut Abbé Vogler. Vuonna 1798 Crusell teki opintomatkan Berliiniin klarinetisti Franz Tauschin luokse, ja vuonna 1803 hän kehitti itseään edelleen Pariisissa klarinetisti Jean-Xavier Lefèvren ja säveltäjä François-Joseph Gossecin kanssa. Lefèvren kollegana Pariisin konservatoriossa opetti myös muuan Bernhard Romberg. Suomessa Crusell konsertoi julkisesti enää kerran. Hän esiintyi Helsingissä ja Turussa heinäkuussa 1801 palatessaan Pietarista Tukholmaan.

Jean Sibeliuksen (1865–1957) kansallinen läpimurtoteos oli Kullervo (1892). Helsingin orkesteriyhdistys, laulusolistit Emmy Achté ja Abraham Ojanperä sekä koottu mieskuoro aiheuttivat järistyksen säveltäjän johdolla. Kapellimestari Robert Kajanus ja kriitikko Oskar Merikanto tiivistivät monien tunnot, kun he totesivat säveltaiteen ottaneen aidosti suomalaisen edistysaskeleen. Tämä ei tietenkään tarkoita, että teos olisi ilmestynyt tyhjiöön. Esimerkiksi säveltäjänimet Filip von Schantz, Kajanus, Agnes Tschetschulin, Merikanto ja Armas Järnefelt olivat elävän ja aktiivisen musiikkikulttuurin edustajia. Martin Wegeliuksen johtaman Helsingin musiikkiopiston perustaminen vuonna 1882 oli ollut merkittävä institutionaalinen kehitysaskel.

Kajanus pyysi Sibeliukselta Kullervon jälkeen yksinkertaisempaa orkesteriteosta, jota ei kuitenkaan saanut. Sibelius oli opiskellut Wienissä vuosina 1890–1891 ja viihtynyt kaupungissa hyvin. Kirjeenvaihdosta ilmenee, että hän luonnosteli Wienissä Kullervon lisäksi myös septetoksi tai oktetoksi ajateltua soitinteosta. Häämatkalla Aino Järnefeltin kanssa Lieksassa kesällä 1892 ja syksyllä Helsingissä kamarimusiikkiteoksen aihioista saattoi kehittyä sinfoninen runo En saga (Satu, 1893). Kamarimusiikkiluonnoksia ei ole koskaan löydetty. Amerikkalaisklarinetisti Gregory Barrett kuitenkin valmisti Sadun kantaesitysversiosta septeton vuonna 2003.

”Kotoinen on siinä maaperä”, totesi Sibelius Sadusta kansanmusiikin tutkija A. O. Väisäselle. Sihteerilleen ja elämäkerturilleen Santeri Levakselle Sibelius puolestaan kertoi teokseen ”sisältyvän koko nuoruuteni”. Sävellysaikaan hän sanoi ”saaneensa kokea paljon järkyttävää”. Levoton yksilöpsykologinen tuntu, niukat suomalaiset sävelaiheet ja uudenaikainen tekstuuri tekevät Sadusta vangitsevan teoksen. Arvoituksellinen otsikko antaa musiikille symbolistisen sävyn.

Justus Pitkänen

Sulje