Maa, vesi, ilma, tuli

OHJELMA

Johann Sebastian Bach (1685–1750)
Orkesterisarja nro 2, h-molli (BWV 1067)

1. Ouverture
2. Rondeau
3. Sarabande
4. Bourrée I–II
5. Polonaise
6. Menuet
7. Badinerie

Antonio Vivaldi (1678–1741)
Konsertto fagotille, jousille ja basso continuolle, G-duuri (RV 493)

1. Allegro ma poco
2. Largo
3. Allegro

Johann Sebastian Bach (1685–1750)
Otteita orkesterisarjasta nro 1, C-duuri (BWV 1066)

2. Courante
5. Menuet I–II–I
6. Bourée I–II–I

VÄLIAIKA

Georg Philipp Telemann (1681–1767)
Alkusoittosarja, C-duuri, ”Hamburger Ebb und Fluth” (TWV 55:C3)

1. Ouverture
2. Sarabande ”Die schlafende Thetis”
3. Bourrée ”Die erwachende Thetis”
4. Loure ”Der verliebte Neptunus”
5. Gavotte ”Die spielenden Najaden”
6. Harlequinade ”Der scherzende Tritonus”
7. Tempête ”Der stürmende Aeolus”
8. Menuet ”Der angenehme Zephir”
9. Gigue ”Ebbe und Fluth”
10. Canarie ”Die lustigen Bootsleute”

Johann Sebastian Bach (1685–1750)
Viulukonsertto, E-duuri (BWV 1042)

1. Allegro
2. Adagio
3. Allegro assai

OHJELMASTA

Anthony Marini, ohjelmasuunnittelu

Suomalaiselta barokkiorkesterilta tilattiin klassikkoteoksia sisältävä ohjelma kahteen paikkaan Saksassa, ja tottahan toki sama konsertti halutaan esittää myös suomalaiselle yleisölle!

Maa, vesi, ilma ja tuli – barokin tunnetuimpien mestareiden orkesterisarjoja ja konserttoja esittelevä konsertti kuuntelee, tunnustelee ja tutkii käsityksiä klassisista alkuaineista. Bachin, Vivaldin ja Telemannin musiikkien tunnelmat vaihtelevat maadoittumisen, tenhoavien virtojen, huurteen ja poltteen välillä.

Ilmaa edustaa Bachin rakastetuista orkesterisarjoista nro 2 h-molli (BWV 1067), jossa huilu saa solistisen roolin. Sarjoista myöhäisin saattaa olla viimeistelty Leipzigin-vuosina. Mukana on esimerkiksi tunnettu Badinerie ja poloneesin paikallisväriä.

Maan pinnalle vie Vivaldin fagottikonsertto G-duuri (RV 493). Vaikka Venetsia seisoi tuettuna meren päällä, "punaiseksi papiksi” kutsutun Pietàn orpokodin musiikinjohtajan musiikki juurtui koko mantereelle. Jalon tumma ja notkea fagotti näyttää teoksessa monet puolensa. Tukea antavat myös osat Bachin varhaisesta orkesterisarjasta nro 1 C-duuri (BWV 1066).

Telemann sävelsi Vesimusiikkinsa (TWV 55: C3) vuonna 1732 Hampurin meripuolustuksesta ja vesireiteistä vastanneen amiraliteetin 100-vuotisjuhlaan. Rakkaalla lapsella on monta nimeä: ranskalaistyyppinen orkesterisarja tunnetaan myös Hamburger Ebb und Fluthina, Musica marittimana ja Vesialkusoittona. Telemannin värikäs musiikki maalailee niin peilityyntä kuin myrskyä ja esittelee sekä kreikkalaisen että roomalaisen mytologian vedenjumalia.

Tulta edustava Bachin viulukonsertto nro 2 E-duuri (BWV 1042) lienee säveltäjän Weimarin-vuosilta. Lämminhenkinen klassikkoteos on täynnä tunteen paloa, virtuositeettia ja hyvää oloa.

Kesto: 1 t 45 min (sis. väliajan)

Ennakkotilaisuudessa Ritarihuoneella 20.3. kello 18–18.30 julkaistaan FiBOn perustajan Anssi Mattilan esseekokoelma Vaelluksella vanhan musiikin maailmassa ja esitellään lyhyesti konsertin ohjelma. Tilaisuus on poikkeuksellisesti konserttitilassa, ei kirjastossa.

Järvenpään-konsertti on osa Suomalaisen barokkiorkesterin, Järvenpään seurakunnan ja Järvenpään kulttuuri- ja tapahtumapalveluiden yhteistyötä.

Järvenpään-ja Frankfurtin-konserteissa on pienempi kokoonpano kuin Helsingissä, Espoossa ja Herrenchiemseessä.

HUOM. Laajennamme digikäsiohjelman käyttöä Ritarihuoneen residenssisarjassa Helsingissä, mutta emme luovu kokonaan paperisista käsiohjelmista. Digiohjelma löytyy viimeistään konserttiviikolla konsertin omalta sivulta. Jos haluat paperisen ohjelman, sen voi ostaa ennakkoon halvemmalla hinnalla (3 €) lipun ostamisen yhteydessä. Ohjelman saa Ritarihuoneelta nimellä. Paikan päältä ostettuna käsiohjelma maksaa kuusi euroa.

Käsiohjelmateksti

Antiikin filosofi Empedokleen käsitykset neljästä klassisesta alkuaineesta vaikuttivat pitkälle 1700-luvulle asti. Elementeillä tarkoitettiin aineita, joista maailmankaikkeus oli alkujaan muodostunut. Ennen modernia tieteellistä maailmankuvaa eri tutkimusalojen käsityksistä etsittiin usein salattuja vastaavuuksia. Niinpä tuli, maa, ilma ja vesi yhdistettiin myös vuodenaikojen nelijakoon ja humoraalioppiin, jossa neljää ruumiinnestettä vastaavat luonteenpiirteet.

Runoudessa klassisilla elementeillä on kulttuurirajat ylittävää ilmaisuvoimaa. Kielikuvien yhteyden musiikkiin voi havaita ehkä paljaimmillaan myöhäisrenessanssin ja varhaisbarokin madrigaaleissa. Niissä tuli polttaa sisintä ja kyyneleet virtaavat koskina. Myös koko barokkimusiikin aikakautta voi ajatella affektien eli tunnesisällön välittämisessä käytetyn retoriikan kehityskulkuna.

*

Johann Sebastian Bachin (1685–1750) orkesterisarjat edustavat vanhempaa vaikutusta kuin italialainen konsertto ja galantti tunteikkuus. Teosten muoto perustuu alkusoittosarjaan, jonka tanssilajit olivat vakiintuneet ja ylevöityneet ranskalaisen hovioopperan balettikohtauksissa. Bach sävelsi suurimman osan neljästä orkesterisarjastaan todennäköisesti Köthenin hovissa. Siellä hän keskittyi soitinmusiikkiin.

Konsertissa myöhemmin kuultavassa tyynnyttävässä 1. orkesterisarjassa (BWV 1066) Bach käyttää Jean-Baptiste Lullyn oopperoistakin tuttua kahden oboen ja fagotin trioa. 1. sarjaa uudenaikaisempi on 2. sarja (BWV 1067), jossa huilulla on selvästi solistinen rooli. Ranskalaisen alkusoiton jäljittelevässä jaksossa ollaan jo korkealla ilmavirtojen vietävinä.

Toisen sarjan harmonisen sisällön painavuus ja osien vaihtelevuus kielivät ensimmäistä sarjaa myöhäisemmästä sävellysajankohdasta. Sarjan lopullinen muoto on ilmeisesti vasta Leipzigista, mutta käsikirjoituksista on voitu päätellä, että siitä on ollut aikaisempi versio viulusolistille.

Kaikki Bachin orkesterisarjat esitettiin todennäköisesti Leipzigissa Zimmermanin kahvilassa, jossa tuomaskanttori johti virkatyönsä ulkopuolella Collegium Musicum -orkesteria. Köthenissä Bach oli kehittänyt taitojaan orkesterisäveltäjänä ja kohdannut sekä suurta surua että iloa: ensimmäisen vaimonsa Maria Barbara Bachin äkillisen kuoleman ja uuden avioliiton hovilaulaja Anna Magdalena Wilckenin kanssa. Leipzigissa Bachin työnkuva vakiintui vokaalimusiikin ympärille, ja hän sovitti ja järjesti tuotantoaan laajemmiksi kokonaisuuksiksi.

2. orkesterisarjan on joskus arveltu räätälöidyn Saksin hovikapellin huilistille Pierre-Gabriel Buffardinille. Johann Sebastianin veli Johann Jacob Bach oli opiskellut Buffardinin johdolla tuulisissa olosuhteissa Konstantinopolissa. Bachin veli oli astunut Ruotsin kuninkaallisen sotilassoittokunnan palvelukseen vuonna 1704. Niinpä hän seurasi kuningas Kaarle XII:tta vuonna 1709 myös Osmanivaltakuntaan, kun kuningas joutui maanpakoon Pultavan taistelussa Venäjälle kärsityn tappion jälkeen.

*

Yksi monista Antonio Vivaldin (1678–1741) fagottikonsertoista (RV 493) edustaa tässä konsertissa maa-elementtiä. Ei ole varmuutta, miksi Vivaldi sävelsi peräti 39 konserttoa fagotille. Barokkifagotti kehittyi vakiintuneeseen muotoonsa Pariisissa Hotteterren soitinrakentamossa 1660–1670-luvuilla edeltäjänsä dulcianin jo mentyä muodista. Venetsiassa fagotti sai aluksi jalansijaa hitaammin kuin mantereella.

Yksi fagottikonsertoista on omistettu venetsialaisfagotistille Gioseppino Bancardille ja toinen ylellistä orkesteria pitäneelle böömiläiskreiville Morzinille. Nämä omistukset eivät kuitenkaan selitä konserttojen määrää. Joka tapauksessa Vivaldilla oli Pietà-orpokodin viulunsoitonopettajana ja säveltäjänä käytössään myös soittimiltaan monipuolinen orkesteri. Siinä soitti jopa 60 tyttöä ja naista.

Vivaldi sai pappisvihkimyksen 25-vuotiaana, mutta keuhkovaivat ehkä estivät vakituisen puhe- ja laulutyön. Toinen este oli muusikkous, joka veti Vivaldia puoleensa painovoiman lailla. Nuorena Pyhän Markuksen kirkossa soittaneesta muusikosta tuli tähtiviulisti, näkyvä oopperasäveltäjä ja konserttomuodon merkittävä kehittäjä. G-duuri-konserton melankolinen hidas osa on aaria fagotille. Se kuvastaa Vivaldin perinnön vaikeimmin mitattavaa perustaa: sävelmaalailun vapautta ja affektin yksilöllistä ilmaisutapaa.

*

Kuudentena huhtikuuta vuonna 1723 Hampurissa vietettiin juhla-ateriaa. Hampurin amiraliteetin 100-vuotista taivalta kunnioittivat pihalla seisova sotilasvartio, mereltä kaikuvat kunnialaukaukset ja värikkäisiin viireihin puetut laivat. Juhla-aterialle osallistui 37 vierasta, joihin kuului kaupungin päättäjiä, kauppiaita ja merikapteeneita. Amiraliteetti oli edustuksellinen poliittinen instituutio, joka vastasi muun muassa vesireittien merkitsemisestä, meripuolustuksesta ja merenkulun vakuutuksista. Juhla-aterian päänumeroita olivat Georg Philipp Telemannin (1681–1767) maallinen oratorio Amiraliteettimusiikki ja alkusoittosarja Hamburger Ebb und Fluth eli Vesimusiikki.

Telemann kertoi itse säveltäneensä peräti 200 alkusoittosarjaa. Säveltäjä omaksui sävellystyypin jo nuorena työskennellessään Soraussa ranskalaista musiikkia ihailleen kreivi Promnitzin alaisuudessa. Telemann antoi sarjoilleen myös ohjelmallisia sisältöjä ranskalaiseen tapaan. Hän oli kiinnostunut Ranskasta vielä Hampurin-musiikinjohtajakaudellaankin ja vieraili Pariisissa Rameaun oopperan Castor ja Pollux (1737) kantaesityksessä. Samalla järjestyi kuninkaallinen privilegio sävellysten julkaisemiseen.

Telemannin vesimusiikissa kuvataan veden liikkeitä hitaasti liikkuvista massoista rajuun myrskyyn. Affekteja määrittävät myös kreikkalaisen ja roomalaisen mytologian monet vedenjumaluudet. Uneliaat triolit esimerkiksi kuvaavat vesinymfi Thetiin unta ja korkealle kohoavat sävelaallot hänen heräämistään. Lopuksi Ebbe und Fluth -osan (suom. aallokko ja virta) vimmattua kiertoa seuraa saapuminen satamaan laivan miehistön seurassa.

*

Ennen Köthenin-vuosiaan (1717–1723) Bach työskenteli Weimarin hovissa (1708–1717). Halu päästä parempaan virkaan äityi lopulta niin kovaksi, että Bach antoi tulisen temperamenttinsa näkyä ja kuulua. Seurauksena irtisanomisvaatimuksistaan 32-vuotias muusikko vietti virkansa viimeiset neljä viikkoa Weimarissa oikeustaloon suljettuna.

Tuleen yhdistetty koleerinen temperamentti käsitettiin kunnianhimoiseksi ja lyhytjännitteiseksi. Ajatus sopii myös ilmeisesti Weimarissa sävellettyyn E-duuri-viulukonserttoon (BWV 1042). Mukana on kuitenkin aimo annos iloista ja tyydyttävää lämpöä.

Aloitusosa etenee Bachin konserttotyylille tyypillisen tiiviinä. Teeman toistavat orkesterivälikkeet ovat lyhyitä välähdyksiä ja keskiössä on materiaalin harmonisten mahdollisuuksien tutkiminen. Lopun da capo -toisto on puolestaan vanhahtava piirre. Hitaan osan vastustamaton basso-ostinato antaa taustan koristeelliselle melodiikalle. Välillä basso tosin vaikenee kokonaan. Konserton päättävä rondo on vapautunutta solistista näytöstä.

Justus Pitkänen

Sulje