Dixit Dominus ja Te Deum

Ludvig XIII:n valtakaudesta lähtien ranskalaiset barokkisäveltäjät kirjoittivat loistokkaita sävellyksiä Te Deum -tekstiin. Syynä olivat kuningasperheen elämäntapahtumat ja sotavoitot mutta myös paikalliset juhlallisuudet, esimerkiksi virkaanastujaiset. Marc-Antoine Charpentier’n (1643–1704) kuuluisin Te Deum (H. 146, 1692) liittyy ilmeisesti Steenkerquen taistelussa hollantilaisia ja englantilaisia vastaan saavutettuun torjuntavoittoon. Te Deum esitettiin Saint-Paul-Saint Louis’n jesuiittakirkossa, jossa Charpentier johti musiikkia vuosina 1688–1698.

Charpentier-tutkija Catherine Cessac on kuvaillut jesuiittojen hengellisen ja akateemisen elämän taiteellista ja kulttuurista vaikutusta. Saint-Paul-Saint-Louis’n kirkossa esiintyivät oopperalaulajat ja puitteet vastasivat ylellistä teatteria:

          Arkkitehtuurin, kuvanveiston, maalaustaiteen ja sisustuksen sulot; suitsukkeen läpitunkeva tuoksu, valojen hehku ja kyntteliköiden loimu; pappien runsaat sametti-,
          silkki- ja pitsikoreudet; saarnaajan puheen pauhu milloin uhkaavana, milloin tyynnyttävänä; ja viimein musiikki, täyttäen soinnuillaan koko hartauden ja loistokkuuden
          ilmapiirin – kaikki nämä yhdessä muuttivat juhlalliset toimitukset hienostuneiksi ja lumoaviksi näytöksiksi ”Jumalan suuremmaksi kunniaksi”.

Jesuiitat näkivät teatteritaiteen vastareformaation tärkeänä työkaluna. Niinpä Charpentier’kin sävelsi ensimmäisen lyyrisen tragediansa David et Jonathas (1688) Pariisin jesuiittakollegiolle.

Charpentier ei koskaan saanut virkaa kuninkaallisesta kapellista, vaikka sävelsikin kruununprinssille ja kuninkaallisiin jumalanpalveluksiin. Aurinkokuningas Ludvig XIV:n hovioopperan yksinoikeutta pitäneen Jean-Baptiste Lullyn kuoltua kuninkaallisessa teatterissa esitettiin myös Charpentier’n tragedia Médée (1693). Ooppera ei saanut suursuosiota, mutta Charpentier’tä ei voi pitää aliarvostettuna muusikkona, kuten välillä väitetään. Hän loi menestyksekkään uran ruhtinatar De Guisen säveltäjänä, jesuiittojen kapellimestarina ja Sainte-Chapellen musiikinjohtajana.

Syy Charpentier’n kohdalla toistuvaan perspektiiviharhaan voi olla, ettei peräti 500 hengellisestä teoksesta julkaistu säveltäjän elinaikana tai heti hänen kuolemansa jälkeen juuri mitään. Unohdus oli tyypillinen kohtalo 1600-luvun säveltäjien tuotannolle. Myös myöhempi historiankirjoitus on korostanut tarinaa Lullyn itsevaltaisesta asemasta muiden säveltäjien kustannuksella. 1970-luvulta lähtien Charpentier’n musiikki on joka tapauksessa löydetty perusteellisesti uudelleen.

Te Deum alkaa alkuvoimaisten patarumpujen ja voitokkaasti säihkyvien trumpettien sävelin. Alkusoitto päätyi Euroopan yleisradiounionin ja Euroviisujen tunnukseksi heti teoksen uudelleenlöytämisen jälkeen vuonna 1954. Herkästi muotoillut aariat ja ensemblet vuorottelevat sotaisia patoja ja trumpetteja käyttävien tutti-osien kanssa. Kuoro-osuudet vaihtelevat homofonisesta ylistyksestä kiivaaseen jäljittelyyn.

Te aeternum Patremissa käytetty puupuhaltimien ja laulajien konsertoiva vuorottelu on ranskalaiselle oopperallekin tyypillinen piirre. Välillä, kuten Te per orbem terrarumissa, musiikissa ei ole jälkeäkään sodasta. Pitkä laskeva tekstuuri kuvaa Kristuksen syntymistä maan päälle Neitsyen kohdussa. Te ergo quesumus viittaa palvelijuuteen ja Kristuksen veren kautta pelastumiseen. Henkilökohtaista sävyä korostaa sopraanon ylevä melodiikka ja huilujen herkkä kommentaari.

*

Antonio Vivaldin (1678–1741) Pariisilaiset konsertot ovat kokoelma jousikonserttoja, joiden käsikirjoitukset on talletettu Pariisiin. Konsertto C-duuri (RV 114) saattoi olla omistettu Ranskan Venetsian-lähettiläälle. Fanfaarimaisesti käynnistyvää aloitusosaa hallitsevat ranskalaisen alkusoiton pisteelliset rytmit. Päätösosan chaconne viittaa sekin ranskalaiseen oopperaan ja hovitansseihin. Yksinkertaista bassokuviota rikastaa taitava soitinnus ja kromaattinen sivupolku.

*

21-vuotias Georg Friedrich Händel (1685–1759) lähti Italiaan kotikaupungistaan Hallesta todennäköisesti kesällä 1706. Päätös oli firenzeläiseen ruhtinassukuun kuuluneen Gian Gastone de’ Medicin sinnikkään houkuttelun tulosta. Händel tapasi Medicin Hampurissa, jossa oli astunut esiin oopperasäveltäjänä. Nuori saksilainen matkusti todennäköisesti ensin Venetsiaan, kävi sitten Firenzessä ja saapui viimeistään joulukuussa 1706 Roomaan. Venetsiassa hän kohtasi Manchesterin herttuan Charles Montagun, joka tuki myöhemmin italialaisen oopperan jalkautumista Englantiin.

Roomassa Händelin suojelijoita olivat merkittävät kirkonmiehet ja markiisi Ruspoli. Kardinaali Benedetto Pamphili kuului Accademia degli Arcadiin, joka kunnioitti vuonna 1689 edesmenneen kuningatar Kristiinan sivistyksellistä perintöä. Händel sävelsi Pamphilin teksteihin ja tapasi akatemiassa kollegansa Corellin ja Scarlattin sekä seuraavan suojelijansa kardinaali Colonnan. Markiisi Ruspolin leivissä Händel tutustui esimerkiksi sopraano Margherita Durastantiin, josta tuli hänen pitkäaikaisin yhteistyökumppaninsa.

Dixit Dominus valmistui 17.7.1707 vietettyyn Karmelvuoren Neitsyen juhlaan ilmeisesti kardinaali Colonnan tilauksesta. Karmeliittasääntökunnan juhla perustuu Neitsyt Marian ilmestymiseen ristiretkien aikana Karmelvuorelle asettuneille erakoille. Karmelvuori on myös Vanhan testamentin profeetta Eliaan liittyvä paikka. Siellä profeetta kukisti ja surmautti Baalia palvoneet uskonnolliset johtajat.

Psalmin 110 teksti on ankara Jumalan vallan ja voitokkuuden kuvaus, joka on kristillisessä perinteessä tulkittu tekstinä Kristuksesta. Se on katolisen vesperin eli iltajumalanpalveluksen vakiotekstejä.

Händelin sävellys alkaa voimallisesti taistelevalla musiikilla, joka etenee järkähtämättä, mutta viipyy jännitteisillä vähennetyillä soinnuilla. Uskon voimaa ja jumalallista valtaa kuvaavat ylivoimaisen taiturilliset laulusoolot ja vihollisia tallaava rytmiikka. Cantus firmuksena kuultava melodia toistuu myös teoksen päätösosassa.

Virgam virtutis on lempeäsävyinen alttoaaria, joka kuvaa Messiaan odotusta. Vaativat juoksutukset maalailevat vihamielisessä maastossa hallitsemista. Sitten sopraanoaaria Tecum principium antaa äänen Maria-hahmolle. Hitaasti kadenssiin etenevä musiikillinen ajatus sopii Vapahtajan ja lapsen odotuksen tunnelmiin.

Juravit Dominus ottaa kaikki kuoron äänikerrat käyttöön. Ravisuttava harmonia ja korkea laulurekisteri ilmaisee inhimillisen voiman ylittämistä. Seuraava fuuga puolestaan antaa valoisan lupauksen Kristuksen vallasta. Dominus a dextris tuis on vaikuttavien duojen ja bassosoolon osa, jossa kuoro kasvattaa tekstuurin kaikkivoipaiseksi ja kuninkaat kukistuvat. Judicabit in nationibus alkaa vankkumattomalla lauluäänten ahtokululla ja etenee teoksen alusta muistuttaviin murtosointuihin. Ne kuvaavat hävitystä. Päiden murskaamista kuvaava musiikki on teoksen järkyttävintä: pistävät iskut, katkotut sanat ja askelmittain etenevä harmonia ovat väkivaltaisia ja vastaansanomattomia.

Seuraava sopraanoduetto on aivan toista maata. Sanomattoman hellän melodiikan taustalla kuoron tenoreiden ja bassojen unisono nostaa päätään, ja matalat bassosoittimet vaikenevat. Jos Dixit Dominus on taistelumusiikkia, tässä osassa muistetaan kaatunutta. Psalmin liturginen päätös Gloria Patri palaa ylivoiman kuvaukseen. Häkellyttävän vaikean teeman jäljittelyyn yhdistyy cantus firmus. Aamen ei tahdo loppua, ja nuori Händel päättää psalminsa näytöstyyliin.

*

Dixit Dominusin taistelullinen julistus on armotonta ja huumaavaa. Sen äärellä tekee mieli kysyä, mikä olisi se voitto, jota meidän kaikkien tulisi tavoitella. Kuinka yksilö tai yhteisö voi puolustaa oikeutta ja heikompia aikana, jona kansainvälinen järjestys murenee?

Yhdysvaltojen New Mexicossa keskellä autiomaata on paikka, jossa ensimmäinen ydinpommin koelaukaisu suoritettiin vuonna 1945. Koska räjäytys osui Karmelvuoren Neitsyen juhlan päivälle, melkiittiläis-kreikkalaiskatolisen kirkon pappi aloitti vuonna 1990 perinteen. Räjäytyspaikalla rukoillaan vuosittain 24 tuntia rauhan puolesta.

Justus Pitkänen