Juurilla ja muita konsepteja

 

JUURILLA KAARELASSA

Luovan tekemisen ja taiteen kokemisen tulee olla mahdollista lähellä ihmisten arkea. Helsingin malli on alueellisen ja osallistavan kulttuurityön toimintamalli, joka tuo kulttuurilaitoksia eri puolille Helsinkiä.

Suomalainen barokkiorkesteri (FiBO) on yksi Helsingin mallin toimijoista vuosina 2019-2021. Orkesterin filosofian mukaan kaikilla on oikeus kokea upeita musiikkielämyksiä kuulijoina tai tekijöinä. Tekemisen muodot orkesterilla ovat monet ja orkesteri onkin kaikkialla kotonaan, nyt myös Kaarelan alueen eri tiloissa.

Kaarela on historiallisesti merkittävä alue Helsingissä. Useimmat Helsingin vanhimmista kivikautisista löydöksistä sijoittuvat Kaarelan alueelle kuten myös Helsingin vanhin asutus. Historia on jättänyt jälkiä alueelle muutenkin pitkin matkaa. Kustaa III:n istuttamaa tammea voi vieläkin käydä ihailemassa. Niinpä kekseliäistä toimintatavoistaan tunnetun vanhan musiikin taiturin Suomalaisen barokkiorkesterin on luontevaa rakentaan vanhoille juurille elävää kulttuuria tämän päivän asukkaiden kera ja heitä varten. Samalla pohditaan itse kunkin juuria, sukujuuria tai vaikkapa juurtumista Kaarelan alueelle uutena asukkaana.

Kaarelan toimintaa ovat mm. avoimet harjoitukset, Soitto kotiin -kotitapahtumat, lauluja juurilta, kantaattiprojekti, Barokin juurilla -luentosarja, pieni iltasoitto -konserttisarja sekä kohtaamiset aluealtistin kanssa. Suomen Kansallisetatterin Kaarella -hankkeen kanssa toteutuvia yhteistyöprojekteja ovat mm. Naapuripöytä, Ihme arki, Räpätätiivi-nuorisoprojekti ja Ihme?! -perhetapahtuma.

VALTAKUNNALLISET JA KANSAINVÄLISET PROJEKTIT

Kaarelan juuret levittäytyvät myös alueen ulkopuolelle ja osa projekteista löytää tiensä uusina variaatioina myös valtakunnan muille kolkille sekä kansainvälisessä yhteistyössä toteutettaviin projekteihin. Kaarelan alueella kuullaan orkesterin kansainvälisiä vieraita ja toisaalta juuriversot päätyvät kansainvälisille näyttämöille.

Tapahtumien ajat ja paikat löytyvät tapahtumakalenterista, projektiselostukset välilehdiltä.