Kuva: Sanna Saastamoinen-Barrois
La 1.10.2022 Tapulin asukastila, Helsinki

Tule.Tunne. -live

Alttoviulisti Laura Kajander tarjoilee noin vartin kestäviä henkilökohtaisia musiikkihetkiä Tapulin asukastilalla klo 11-15. Piipahda yksin tai kaksin. Tule.Tunne. on Sanna Saastamoinen-Barroisin ja Anna Moilasen kuratoima esitys, jossa yksi muusikko antaa lahjan yhdelle kuulijalle kerrallaan. Musiikkilahjan lisäksi vaihdetaan kuulumisia, jos jututtaa. 

×

Tapahtuma on Helsinki Early Music Festivalin (6.-16.10.) ennakkotapahtuma ja Silta Sanattomaan -äänitilaveistoksen live-versio. Äänitilaveistos on nähtävissä asukastalolla Paikallismaisemat-festivaalista alkaen ja eri kirjastoissa. Lue lisää.

"Olemme eläneet kaksi vuotta hiljaisuutta ja tukahdutettuja tunteita. Tunteet kuten säveletkin kuitenkin elävät sisällämme ja voivat saada aikaan pakahduttavan suuren sisäisen tanssin. On olo, että kaikki se haluaa ulos elämään, sulkemaan silmät ja lentämään. Musiikki, silta sanattomaan, antaa tilan ja siivet sielun lennolle.Ajattelin tätä vuosi sitten, kun FiBO tilasi minulta videoteoksen. Sukelsin barokkiin ja sen pakahduttavaan ja parantavaan voimaan tutkimaan katsojaa, kuulijaa, kokijaa, jolle soittaja antaa lahjan, yhden kappaleen soitettuna katsojan edessä.Ennen kuin soittaja aloitti kappaleen soittamisen, pyysin muusikkoa ja kuuntelijaa katsomaan 2 minuutin ajan puhumatta toisiaan silmiin, antamaan mahdollisuuden sielujen kohdata, ja vasta sen jälkeen muusikko antoi lahjan, elävänä soitetun kappaleen, kuulijalle.Silta Sanattomaan -äänitilaveistos koostuu ruudusta, jolla pyörivät nämä ohjaamani kuusi kolmen minuutin Tule. Tunne  -barokkiperformanssia, tuolista, kuulokkeista, katsojasta, kanssakulkijoista ja julkisesta tilasta, jossa veistos on.Silta Sanattomaan -äänitilaveistos on jatkumo, joka käsittelee katsojaa julkisessa tilassa ja samalla antaa yhteiskunnan kulkijalle hetken sukelluksen sävelten sanattomaan lentoon."

×
Tämä sivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen saavuttamiseksi.

Välttämättömät  ja toiminnalliset evästeet vaaditaan sivuston toimimiseksi. Tilastollisia evästeitä käytetään anonyymin käyttötilaston keräämiseksi.  Markkinoinnillisilla evästeillä tehostetaan konserttien näkyvyyttä sivustoilla. Voit päättää itse mitä evästeitä sallit käytettäväksi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen saavuttamiseksi.

Välttämättömät  ja toiminnalliset evästeet vaaditaan sivuston toimimiseksi. Tilastollisia evästeitä käytetään anonyymin käyttötilaston keräämiseksi.  Markkinoinnillisilla evästeillä tehostetaan konserttien näkyvyyttä sivustoilla. Voit päättää itse mitä evästeitä sallit käytettäväksi.

Evästeasetuksesi on tallennettu.