Helsingissä sijaitseva Suomen Ritarihuone on paikka, jossa itsenäisen Suomen kulttuurihistoria kytkeytyy aikakausiin Ruotsin kuningaskunnan itäosana ja Venäjän suuriruhtinaskuntana. Samalla se liittyy eurooppalaiseen valtiomuodon historiaan. Uusgoottilaisen Ritarihuoneen valmistuttua vuonna 1862 aateli käytti rakennusta säätyvaltiopäivien kokoontumispaikkana. Muiden säätyjen vakituinen kokoontumispaikka Säätytalo valmistui vasta vuonna 1891.
Täkäläisen Ritarihuoneen perustaminen tuli ajankohtaiseksi Venäjän vallan myötä. Tukholmaan Ritarihuone on sen sijaan perustettu vuonna 1626, 400 vuotta sitten. Silloin Kustaa II Aadolf määritteli ritarihuonejärjestyksessä kolme aatelin luokkaa. Niiden sisällä oli keskeistä jako ylhäis- ja alhaisaateliin.
Ruotsalaisen aatelin oma kokoontumispaikka rakennettiin vuosina 1641–1674. Tukholman Ritarihuoneen seinillä on peräti 2 332 aatelisvaakunaa. Rakennuksen merkittävin yksittäinen taideteos on David Klöcker Ehrenstrahlin barokkinen kattomaalaus vuodelta 1675. Se kuvaa suurvalta-ajan kukoistuksessa patsastelevaa Svea-äitiä, Ruotsin henkilöitymää, hyveiden seurassa. Julkinen konserttitoiminta alkoi Ritarihuoneella vuonna 1731 hovikapellimestari Johan Helmich Romanin aloitteesta.
*
Pohjola oli pitkään hovi- ja kirkkomusiikin takamaata. Sen valtioiden kehitys noudatti kuitenkin eurooppalaisia virtauksia, ja Itämeri yhdisti sen kulttuurit Keski- ja Etelä-Eurooppaan. Ruotsin ritarihuonejärjestyksen asettamisesta alkanut ajanjakso hovikapellimestari Romanin kauteen asti tarjoaa mahdollisuuden tarkastella pohjoismaisen barokkimusiikin kehitystä.
Tanska-Norjan kuningas Kristian IV kruunattiin 11-vuotiaana, ja hän johti maataan tosiasiallisestikin viitisenkymmentä vuotta (1596–1648). Kristian rakasti musiikkia ja kokosi hoviinsa parhaimmillaan peräti 80 muusikon kapellin.
Kuningas lähetti tanskalaisia säveltäjiä opintomatkoille ja toi hoviin alansa huippuja ympäri Euroopan. Kööpenhaminassa työskentelivätkin esimerkiksi englantilainen luuttulaulun mestari John Dowland vuosina 1598–1606 ja saksalaisen varhaisbarokin suuri nimi Heinrich Schütz vuosina 1633–1635 ja 1640–1642.
Melchior Borchgrewinck (1572–1632) toimi vuodesta 1618 alkaen Tanskan hovikapellimestarina. Myös hänen alankomaalainen isänsä oli toiminut tehtävässä. Borchgrewinckin sävellyksissä ilmenevät erilaiset eurooppalaiset tyylit. Pavana ja gagliarda (1607) edustavat englantilaista consort-musiikkia, jossa kuuluu vielä 1500-luvun polyfonian logiikka.
Amatemi, ben mio (1605) on italialainen madrigaali. Runoa kuvaavat figuurit piirtyvät kirkkaina, ja eri stemmat keskustelevat kuin monikuoromusiikissa. Tähän tyyliin Borchgrewinck syventyi Venetsiassa Giovanni Gabrielin johdolla.
Gabrielin oppilas oli myös Heinrich Schütz (1585–1672). Hän teki valtaosan elämäntyöstään Saksin hovikapellimestarina Dresdenissä. 1600-luvun alkupuoli oli jatkuvien murheiden ja verenvuodatuksen aikaa, ja 30-vuotinen sota (1618–1648) näkyi myös Schützin käytettävissä olleiden muusikoiden pääluvussa.
Schützin sävellyskokoelmat Cantiones Sacrae (1625) ja Kleine Geistliche Konzerte (1636, 1639) heijastavat hänen vierailujaan Venetsiassa. Dulcissime et benignissime Christe (SWV 67) edustaa kiihkeän ekspressiivistä madrigaalityyliä, jonka Schütz oli omaksunut ensimmäisellä vierailullaan vuosina 1609–1613. Rakkausmusiikin kieli kääntyy kiihkeän rukoilun sävelmaalailuksi ja erotiikka hengelliseksi kilvoitteluksi.
Was hast du verwirket (SWV 307) on esimerkki barokkimusiikin siirtymisestä continuo-soitinten säestämään monodiaan eli soololauluun. Käydessään Venetsiassa toisen kerran vuosina 1628–1629 Schütz saapui keskelle monodian kukoistuskautta. Schützin tyyli on silti persoonallista ja perustuu saksan kielen mestarilliseen käsittelyyn. Syntisen tunnustus saa sydäntäkouraisevan asun, ja piinaa maalaavat pitkät äänet. Lopussa Kristuksen nöyryytys ylevöitetään.
*
Franz Tunder (1614–1667) syntyi keskellä Itämerta Fehmarnin saarella, joka on eri historiansa vaiheissa kuulunut slaaveille, tanskalaisille ja saksalaisille. Opiskeltuaan Kööpenhaminassa Tunder sai uransa alkupuolen merkittävimmän viran Holstein-Gottorpin herttuakunnasta. Herttuatar Marie Elisabeth oli suopea musiikille: Saksin vaaliruhtinaan tytär oli itse opiskellut kapellimestari Schützin johdolla.
Vuodesta 1641 kuolemaansa asti Tunder työskenteli Lyypekin Mariankirkon musiikinjohtajana. Hän aloitti vilkkaassa satamakaupungissa porvariston rahoittaman Abendmusik-perinteen. Tunderin vokaalimusiikki on säilynyt Ruotsin hovikapellimestari Dübenin kokoelmassa Uppsalan yliopiston kirjastossa. Ack Herre, låt dina helga änglar on ruotsinkielinen versio hengellisestä konsertosta laulajalle ja jousiyhtyeelle. Alun raskas affekti vaihtuu lopulta ylösnousemusta kuvaavaan elämäniloiseen käyntiin.
Dietrich Becker (1623–1679) toimi toisen merkittävän satamakaupungin Hampurin kapellimestarina. Becker johti nk. Ratsmusikia eli kaupunginvaltuuston orkesteria. Uransa lopulla hän osallistui myös Hampurin oopperan toimintaan.
Vuosina 1654–1655 Becker ahersi Tukholmassa kreivi De la Gardien leivissä. Merkittävä valtiomies oli kenttämarsalkan ja kuningatar Kristiinan hovineidon Ebban – Suomen kenraalikuvernööri Pietari Brahen serkun – poika.
Musikalische Frühlings-Früchte (Kevään musiikillisia hedelmiä) vuodelta 1668 on merkkinä Beckerin uudesta asemasta Hampurin musiikkielämässä. Aaria-nimellä otsikoitu osa muistuttaa muodoltaan jo täysbarokin konsertto-osia. Baletti on sekin konsertoivaa, hillityn ponnekasta musiikkia.
*
Tanskan Helsingørissä latinakoulua käynyt Dietrich Buxtehude (1637–1707) oli sukupolvensa merkittävimpiä pohjoissaksalaisia säveltäjiä ja urkureita. Parikymppisenä hän työskenteli myös Helsingborgissa. Samoihin aikoihin Tanska joutui luovuttamaan sen Ruotsille osana Roskilden rauhaa.
Buxtehude seurasi Tunderia Lyypekin Mariankirkon musiikinjohtajana vuonna 1668. Viran ehtona oli edesmenneen muusikon tyttären Anna Margarethen kanssa avioituminen, mikä ei ollut epätyypillistä. Buxtehude jatkoi Abendmusik-perinnettä ja laajensi sitä suuriin kirkkomusiikkiteoksiin.
Buxtehuden soolokantaatista kuullaan nyt ruotsinkielinen versio Loffwa Herran, min siäl (BuxWV 71, 1684). Se on Ruotsin hovikapellimestari Dübenin kokoelmasta, kuten valtaosa Buxtehuden säilyneestä vokaalimusiikista. Huomion voi kiinnittää sanamaalailuun, kuten rikkomuksia kuvaavaan arabeskiin, ja ylelliseen halleluja-osaan, jossa teksti vapauttaaorkesterin aiempaa itsenäisemmäksi.
Johann Valentin Meder (1649–1719) aloitti muusikonuransa laulajana ja työskenteli Buxtehuden kanssa Lyypekissä. Kanttorina, kapellimestarina ja säveltäjänä hän vaikutti myös Riiassa, Danzigissa ja Königsbergissä.
Ruotsiin kuuluneen Räävelin eli Tallinnan kimnaasin kanttorina Meder toimi vuosina 1674–1680. Hänen Tallinnassa esitetty oopperansa Die beständige Argenia aiheutti myös diplomaattista hämmennystä. Oopperan juoni nimittäin samaistettiin vastikään käytyyn Ruotsin ja Tanskan väliseen Skoonen sotaan. Niinpä Meder joutui vakuuttamaan Ruotsin Kaarle XI:n vilpittömyydestään.
Mederin tiedetään toivoneen Ruotsin hovikapellimestarin virkaa, ja 13 hänen teostaan sisältyy Dübenin kokoelmaan. Ach Herr, strafe mich nicht (1679) on täynnä säveltäjän retorisia kikkoja ja yksityiskohtia. Se loppuu vitsikkään äkillisesti.
*
Gustaf Düben (1628–1690) opiskeli Saksassa ja seurasi isäänsä Ruotsin hovikapellimestarina, kuten poikansa hänen jälkeensä. Düben soitti hovikapellissa jo Kristiinan valtakaudella ja nousi kapellimestariksi Kaarle XI:n aikana. Kapellimestarin kauaskantoisin saavutus oli suuren nuottikokoelman kerääminen. Siihen sisältyy yli 2 000 käsikirjoitusta. Nyt kuultavat Dübenin kappaleet ovat oppinutta ja virkistävää tanssimusiikkia.
Johan Helmich Romanin (1694–1758) hovikapellimestarikausi ajoittuu Fredrik I:n valtakaudelle ja nk. vapauden ajalle (1719–1772). Suurvalta-ajan nöyryyttävää päätöstä seurasi aatelin ja muiden säätyjen vaikutusvallan kasvu. Romanin aloittamat Ritarihuoneen konsertit heijastivat aikansa Ruotsin henkeä. Toisaalta muusikko oli saanut mallia julkiseen konserttitoimintaan oleskellessaan Englannissa vuosina 1715–1721.
Roman on varhaisin kansainvälisesti tunnettu ruotsalaissäveltäjä. Tyylillisesti hän sijoittuu myöhäisbarokin ja galantin välimaastoon. Sinfonia G-duuri on nokkelaa ja veikeää musiikkia. Se lähestyy jo varhaisklassismia. Kantaatti Statt up, du trogna folck (1730) syntyi kuningatar Ulriika Eleonooran 39-vuotissyntymäpäiväksi. Resitatiivi kehottaa ruotsalaisia juhlimaan, ja näyttävä aaria on varsin barokkinen. Lopussa kuningattaren kunniakkuutta ylistetään korein kuvioin.
Justus Pitkänen