Bo Carpelan 100: Carte blanche

Tänään 25. lokakuuta tulee kuluneeksi sata vuotta kirjailija Bo Carpelanin (1926–2011) syntymästä. Päivän kunniaksi Carpelanin jälkeläiset ja Suomalaisen barokkiorkesterin taiteellinen suunnittelija Irma Niskanen ovat kuvitelleet, millaisen konsertin kirjailija olisi halunnut kuulla.

Musiikilla oli tärkeä paikka Carpelanin elämässä ja teoksissa. Hän piti erityisesti jazzista ja klassisesta Bachista Šostakovitšiin; oopperan suuntaan kirjailija ei tosin usein nenäänsä työntänyt. Carpelanin kotona soi, ja hän rakasti tanssia.

*

Wolfgang Amadeus Mozartin (1756–1791) 1. sinfonia (1764) näki päivänvalon, kun 8-vuotias säveltäjä oli kiertueella Lontoossa. Wolfgangin isä, Salzburgin varakapellimestari Leopold poti hengitystieinfektion jälkioireita, ja poikaa sekä tytärtä Nannerlia oli kielletty soittamasta asunnossa. Niinpä Wolfgangilla oli aikaa melko laajaan sävellysprojektiin. Kopistina toimi 5 vuotta viisi vuotta vanhempi sisar ja kollega Nannerl, jonka omia sävellyksiä ei ikävä kyllä ole säilynyt.

Wolfgang vietti lapsuutensa tien päällä ylhäisöä ja kuninkaallisia viihdyttäen. Hän hengitti musiikkia sisään ja ulos, ja sinfonia oli pojalle sopiva askare. Siskoaan hän tosin kehotti ”muistuttamaan, että antaisi käyrätorvelle jotakin järkevää tekemistä”.

Sinfonian ensimmäisessä osassa karaktäärien vastakkaisuus on selvää. Toisen osan orkestraation palaset ovat paikoillaan, ja rytmi vaihtelee affektiivisesti. Kolmannessa osassa kuullaan leikkiä ja syöksyviä kuvioita. Tutkijat ovat nostaneet esiin varsinkin lontoolaisen Johann Christian Bachin, Johann Sebastianin pojan, vaikutuksen nuoreen Mozartiin.

Jousikvintetto D-duuri (K. 593) on teos Mozartin kuolemaa edeltäneeltä vuodelta 1790. Nyt kuultava ensimmäinen osa alkaa hitaasti leijailevalla tanssilla. Allegro on leikkiä täynnä. Jokainen tahti henkii kypsää, romantiikkaan osoittavaa yksilöllisyyttä, ja kaksi alttoviulua antavat kokoonpanolle lumoavan värin. Kvintetto saattoi olla sävelletty unkarilaistaustaiselle viulistille Johann Tostille. Hän soitti aiemmin Haydnin orkesterissa Esterházyn hovissa.

*

Bo Carpelanin romaani Axel (1986) kertoo kirjailijan isoisän veljestä. Vapaaherra Axel Carpelan on jäänyt historiaan Jean Sibeliuksen (1865–1957) ystävänä, kirjeenvaihtotoverina ja puolestapuhujana. Sibeliuksen ja Carpelanin ystävyys kesti yhdeksäntoista vuotta. Carpelanin kuoltua säveltäjä ihmetteli päiväkirjassaan, kelle nyt säveltäisi.

Bo Carpelan seuraa Axelin vaiheita päiväkirjamerkintöjen ja unensekaisten mielenmaisemien kuvausten välillä vaihdellen. Axelille musiikki on lapsesta asti vapauttava pakopaikka, mutta muiden edessä myös alemmuudentuntoa aiheuttava kauhistus.

Kun ahdistunut päähenkilö pettyy viulistina, köyhtyy eikä löydä rakkautta, tulee Sibeliuksesta yksi hänen elämänsä kiintopisteistä. Kuultuaan Tuonelan joutsenen Sibeliuksen Lemminkäisestä vuonna 1897 Axel kirjoittaa: ”Siinä olin kotonani, ja olen, ja sen kaiken olin jo nähnyt, tuttua kaikki!” Kolme vuotta myöhemmin Sibelius saa ensimmäisen kirjeen.

*

Sibeliuksen varhaisimpana säilyneenä sävellyksenä on pidetty Vesipisaroita (JS 216) viululle ja sellolle. 24-tahtisen fragmentin löydyttyä 1980-luvulla se sijoitettiin vuoteen 1875. Sittemmin pizzicato-miniatyyrin on ajateltu olevan peräisin vuodelta 1881, jolloin Sibelius aloitti viuluopintonsa Hämeenlinnassa.

Lääketieteen tohtorin poika Janne menetti isänsä nuorena ja muutti äidinäitinsä luokse. Kesät Loviisassa olivat luonnosta kiinnostuneelle Sibeliukselle tärkeitä. Alkaessaan esiintyä muusikkona hän otti merikapteenisetänsä nimen Jean. Juristin yliopisto-opinnot Helsingissä jäivät pian kesken musiikkiopiston eduksi.

*

Sarja viululle ja jousiorkesterille d-molli (JS 185, 1929) on Sibeliuksen viimeinen valmistunut orkesteriteos. Se syntyi keskellä niin kutsuttua Ainolan hiljaisuutta. Tämä niukka ja itsekritiikin korventama tuotantokausi alkoi vuoden 1926 Tapiolan ja 1928 Myrsky-näytelmämusiikin jälkeen.

Sibelius kirjoitti viulusarjan Yhdysvaltojen markkinoille, mutta sai sikäläiseltä kustantajaltaan kohteliaan kielteisen vastauksen: markkinat eivät olleet suotuisat sen luokan musiikille. Niinpä Sibelius hylkäsi teoksen, ja se kantaesitettiin vasta vuonna 1990.

Sarja on kirkaskatseinen myöhäisdokumentti Sibeliuksen suhteesta omaan soittimeensa viuluun. Hengeltään uusklassistinen teos on täyttä Sibeliusta, kypsää ja kepeääkin musiikkia. Välillä tyyli tuntuu tosin viittovan jonnekin Bartókin tai Coplandin suuntaan.

Maalaisnäkymän yksinkertaisuudessa välähtää muistutuksia modernista, ja Kevätilta saa mietteliääksi. Osa Kesällä on pieni virtuoosikappale.

*

Johann Sebastian Bachin (1685–1750) viulukonsertto a-molli (BWV 1041) syntyi joko 1720-luvun alussa säveltäjän toimiessa Köthenin hovikapellimestarina tai vuoden 1729 jälkeen Leipzigin Collegium Musicumin käyttöön. Tunnettu käsikirjoitusmateriaali on kuitenkin Leipzigista.

Collegium Musicum esiintyi Gottfried Zimmermannin kahvilassa talvikautena perjantai-iltaisin. Kesäkautena konsertit olivat puolestaan keskiviikkoiltapäivisin erillisessä puutarhakahvilassa. Orkesterin muusikot ja Zimmermannin omistamat soittimet avustivat Bachia myös kirkollisissa esityksissä.

A-molli-konsertto osoittaa, kuinka Bach muuntaa ritornello-muodon konventiot hienostuneeksi vaihteluksi. Hidas osa korostaa solistin lyyrisiä avuja, ja viihdyttävä finaali on kuulijallekin älyllinen haaste.

*

”Mitä enemmän kuuntelee Mozartia, sitä enemmän osaa arvostaa Haydnia”, kerrotaan Bo Carpelanin tokaisseen Claes Anderssonille – jazzmuusikolle, psykiatrille, kirjailijalle ja poliitikolle.

Joseph Haydnin (1732–1809) sinfonia nro 22 Es-duuri (1764) on samalta vuodelta kuin kuulemamme Mozartin vastaava ensiyritys. 32-vuotiaan Haydnin teos on jo mestarin työtä. Kaksi englannintorvea herättävät huomiota sen soitinnuksessa.

Sinfonian aloitusosaa hallitsee oppinut tyyli, kuin barokin polyfonia karsittuna ja läpivalaistuna. Sordinoidut jouset ylevöittävät bassolinjaa. Teoksessa kohdataan kuitenkin myös viihteellisiä karaktäärejä ja jahtitunnelmaa. Lisänimensä Filosofi teos on saanut ensimmäisestä osasta. Nimi on peräisin aikaisintaan vuonna 1780 kirjoitetuista jousistemmojen kopioista.

Haydn sävelsi sinfonian joitakin vuosia ennen ylennystään Esterházyn hovin varakapellimestarin paikalta päävastuuseen. Muusikon tuotannon keskiössä oli vielä soitinmusiikin säveltäminen noin viisitoistahenkiselle orkesterilleen. Ooppera nosti asemaansa hovissa vasta 1770-luvun jälkipuoliskolla.

Kaikkiaan Haydn työskenteli ruhtinaan hovissa Eisenstadtissa 29 vuotta. Paikka tarjosi hänelle työrauhan, jota Wienissä ei olisi ollut. Haydnin yksityiselämä ei sen sijaan ollut seesteistä. Hänen Wienissä solmitusta avioliitostaan peruukintekijän tyttären Maria Annan kanssa tuli vaikea ja viileä.

Haydn eli kymmenisen vuotta rakkaussuhteessa alaisensa, mezzosopraano Luigia Polzellin kanssa. Laulajakin oli tahollaan naimisissa hoviorkesterin viulistin kanssa. Polzellin miehen kuoltua Haydnista tuli sekä heidän yhteisen että Polzellin aiemman lapsen huoltaja. Lopulta Polzelli kuitenkin palasi kotimaahansa Italiaan.

Vanhoilla päivillään säveltäessään oratoriota Luominen (1798) Haydn kuvaili työmoraaliaan sisäisenä äänenä. Se sanoi:
”Tässä maailmassa vain harva on onnellinen tai tyytyväinen; – – kenties uurastuksesi voi antaa huolten painamalle tai työn rasittamalle hetken rauhan ja levon.”

Justus Pitkänen

Bo Carpelanille (1926–2011) musiikki oli äärimmäisen tärkeää. Erityisesti klassinen musiikki mutta myös jazz ja nykymusiikki olivat merkittäviä inspiraation lähteitä hänen kirjailijantyölleen.

Säveltäjien ja teosten valitseminen tämän illan konserttiin yhdessä FiBOn kanssa ei ollut helppo tehtävä. Koska orkesterin ohjelmisto koostuu kuitenkin pääasiassa barokin ja klassismin ajan musiikista, valintamme kohdistui Johann Sebastian Bachiin ja Joseph Haydniin. Myös Jean Sibelius oli meille luonteva valinta, sillä Bo ihaili hänen musiikkiaan.

Haluamme myös lämpimästi suositella uunituoretta kirjaa, jota myydään konsertin yhteydessä. Runsaasti kuvitetussa teoksessa Samtal om Bo Mårten Westö on haastatellut Bon sukulaisia, ystäviä ja kollegoita. Tuloksena on viihdyttävä ja moniulotteinen muotokuva isästämme, yhdestä sodanjälkeisen ajan merkittävimmästä suomenruotsalaisesta kirjailijasta.

Tänä iltana Bo Carpelanin satavuotispäivänä toivomme konsertin välittävän jotakin siitä ilosta ja inspiraatiosta, jota musiikki hänelle antoi.

Anders ja Johanna Carpelan