DER FRÜHLING
1. Einleitung und Rezitativ
(Die Einleitung stellt den Übergang vom Winter zum Frühling vor.)
Simon:
Seht, wie der strenge Winter flieht,
zum fernen Pole zieht er hin.
Ihm folgt auf seinen Ruf
der wilden Stürme brausend Heer
mit gräßlichem Geheul.
Lukas:
Seht, wie vom schroffen
Fels der Schnee
in trüben Strömen sich ergießt!
Hanne:
Seht, wie von Süden her,
durch laue Winde sanft gelockt,
der Frühlingsbote streicht.
2. Chor des Landvolks
Landvolk:
Komm, holder Lenz!
des Himmels Gabe, komm!
aus ihrem Todesschlaf erwecke die Natur!
Mädchen und Weiber:
Er nahet sich, der holde Lenz,
schon fühlen wir den linden Hauch,
bald lebet alles wieder auf.
Männer:
Frohlocket ja nicht allzufrüh,
oft schleicht, in Nebel eingehüllt,
der Winter wohl zurück und streut auf Blüt
und Keim sein starres Gift.
Landvolk:
Komm, holder Lenz!
des Himmels Gabe, komm!
auf unsre Flure senke dich,
o komm, holder Lenz, o komm
und weile länger nicht!
3. Rezitativ
Simon:
Vom Widder strahlet jetzt
die helle Sonn’ auf uns herab.
Nun weichen Frost und Dampf,
und schweben laue Luft
umher; der Erde Busen ist gelöst,
erheitert ist die Luft.
4. Arie
Simon:
Schon eilet froh der Ackermann
zur Arbeit auf das Feld,
in langen Furchen schreitet
er dem Pfluge flötend nach.
In abgemeßnem Gange dann
wirft er den Samen aus,
den birgt der Acker treu und
reift ihn bald zur gold’nen Frucht.
5. Rezitativ
Lukas:
Der Landmann hat sein Werk vollbracht
und weder Müh’ noch Fleiß gespart;
den Lohn erwartet er
aus Händen der Natur
und fleht darum den Himmel an.
6. Terzett und Chor
Lukas und Chor:
Sei nun gnädig, milder Himmel!
öffne dich und träufe Segen
über unser Land herab!
Lukas:
Laß deinen Tau die Erde wässern!
Simon:
Laß Regenguß die Furchen tränken!
Hanne:
Laß deine Lüfte wehen sanft,
laß deine Sonne scheinen hell!
Alle drei:
Uns sprießet Überfluß alsdann,
und deiner Güte Dank und Ruhm.
7. Rezitativ
Hanne:
Erhört ist unser Fleh’n; der laue West erwärmt
und füllt die Luft mit feuchten Dünsten an.
Sie häufen sich; nun fallen sie, und gießen in
der Erde Schoß den Schmuck und
Reichtum der Natur.
8. Freudenlied
Hanne:
O wie lieblich ist der Anblick
der Gefilde jetzt!
Kommt, ihr Mädchen,
laßt uns wallen auf der bunten Flur!
Lukas:
O wie lieblich ist der Anblick
der Gefilde jetzt!
Kommt, ihr Bursche, laßt uns wallen
zu dem grünen Hain!
Beide:
O wie lieblich ist der Anblick der Gefilde jetzt!
Hanne:
Kommt, ihr Mädchen,
Lukas:
Kommt, ihr Bursche,
Beide:
Laßt uns wallen auf der bunten Flur!
O wie lieblich ist der Anblick
der Gefilde jetzt!
Hanne:
Seht die Lilie, seht die Rose,
seht die Blumen all!
Lukas:
Seht die Auen, seht die Wiesen,
seht die Felder all!
Mädchen und Bursche:
O wie lieblich ist der Anblick der Gefilde jetzt!
Mädchen:
Laßt uns wallen auf der bunten Flur!
Bursche:
Laßt uns wallen zu dem grünen Hain!
Alle:
O wie lieblich ist der Anblick der Gefilde jetzt!
Hanne:
Seht die Erde, seht die Wasser,
seht die helle Luft!
Lukas:
Alles lebet, alles schwebet,
alles reget sich.
Hanne:
Seht die Lämmer, wie sie springen!
Lukas:
Seht die Fische, welch’ Gewimmel!
Hanne:
Seht die Bienen, wie sie schwärmen!
Lukas:
Seht die Vögel, welch’ Geflatter!
Chor:
Alles lebet, alles schwebet,
Alles reget sich.
Mädchen:
Welche Freude, welche Wonne
schwellet unser Herz!
Bursche:
Süße Triebe, sanfte Reize
heben unsre Brust.
Simon:
Was ihr fühlet, was euch reizet,
ist des Schöpfers Hauch.
Chor:
Last uns ehren, laßt uns loben,
laßt uns preisen ihn!
Männer:
Laßt erschallen, ihm zu danken,
eure Stimmen hoch!
Chor:
Es erschallen, ihm zu danken,
unsre Stimmen hoch!
Ewiger, mächtiger, gütiger Gott!
Hanne, Lukas, Simon:
Von deinem Segensmahle hast du gelabet uns.
Männer:
Mächtiger Gott!
Hanne, Lukas, Simon:
Vom Strome deiner Freuden
hast du getränket uns. Gütiger Gott!
Simon:
Ewiger!
Lukas:
Mächtiger!
Hanne:
Gütiger Gott!
Chor:
Ehre, Lob und Preis sei dir, ewiger, mächtiger,
gütiger Gott!
DER SOMMER
9. Einleitung und Rezitativ
(Die Einleitung stellt die Morgendämmerung vor.)
Lukas:
In grauem Schleier rückt heran
das sanfte Morgenlicht;
mit lahmen Schritten weicht vor ihm die träge Nacht zurück.
Zu düst’ren Höhlen flieht
der Leichenvögel blinde Schar;
ihr dumpfer Klageton
beklemmt das bange Herz nicht mehr.
Simon:
Des Tages Herold meldet sich;
mit scharfem Laute rufet er
zu neuer Tätigkeit
den ausgeruhten Landmann auf.
10. Arie
Simon:
Der munt’re Hirt versammelt nun
die frohen Herden um sich her,
zur fetten Weid’ auf grünen Höh’n
treibet er sie langsam fort.
Nach Osten blickend steht er dann,
auf seinem Stabe hingelehnt,
zu seh’n den ersten Sonnenstrahl,
welchem er entgegen harrt.
Rezitativ
Hanne:
Die Morgenröte bricht hervor;
wie Rauch verflieget das leichte Gewölk;
der Himmel pranget in hellem Azur,
der Berge Gipfel in feurigem Gold.
11. Terzett und Chor
Hanne, Lukas, Simon:
Sie steigt herauf, die Sonne, sie steigt,
sie naht, sie kommt,
sie strahlt, sie scheint.
Chor:
Sie scheint in herrlicher Pracht,
in flammen der Majestät!
Heil, o Sonne, Heil!
des Lichts und Lebens Quelle, Heil!
O du, des Weltalls Seel’ und Aug’,
der Gottheit schönstes Bild!
Dich grüßen dankbar wir!
Hanne, Lukas, Simon:
Wer spricht sie aus,
die Freuden alle,
die deine Huld in uns erweckt?
Wer zählet sie, die Segen alle,
die deine Mild’ auf uns ergießt?
Chor:
Die Freuden, o wer spricht sie aus?
Die Segen, o wer zählet sie?
Wer spricht sie aus? Wer zählet sie? Wer?
Hanne:
Dir danken wir, was uns ergötzt.
Lukas:
Dir danken wir,
was uns belebt.
Simon:
Dir danken wir,
was uns erhält.
Alle Drei:
Dem Schöpfer aber danken wir,
was deine Kraft vermag.
Chor mit Soli:
Heil, o Sonne, Heil!
Des Lichts und Lebens Quelle, Heil!
Dir jauchzen alle Stimmen,
Dir jauchzet die Natur.
12. Rezitativ
Simon:
Nun regt und bewegt sich alles umher;
ein buntes Gewühl bedecket die Flur.
Dem braunen Schnitter neiget sich
der Saaten wallende Flut,
die Sense blitzt, da sinkt das Korn;
doch steht es bald und aufgehäuft
in festen Garben wieder da.
Lukas:
Die Mittagssonne brennet jetzt in voller Glut,
und gießt durch die entwölkte Luft ihr
mächtiges Feu’r in Strömen hinab.
Ob den gesengten Flächen schwebt,
in nieder’n Qualm, ein blendend Meer
von Licht und Widerschein.
13. Cavatine
Lukas:
Dem Druck’ erlieget die Natur; welke Blumen,
dürre Wiesen, trock’ne Quellen,
alles zeigt der Hitze Wut,
und kraftlos, schmachten
Mensch und Tier
am Boden hingestreckt.
14. Rezitativ
Hanne:
Willkommen jetzt, o dunkler Hain,
wo der bejahrten Eiche Dach
den kühlenden Schirm gewährt,
und wo der schlanken Espe Laub
mit leisem Gelispel rauscht!
Am weichen Moose rieselt da
in heller Flut der Bach,
und fröhlich summend irrt und wirrt
die bunte Sonnenbrut.
Der Kräuter reinen Balsamduft
verbreitet Zephyrs Hauch,
und aus dem nahen Busche
tönt des jungen Schäfers Rohr
15. Arie
Hanne:
Welche Labung für die Sinne,
welch’ Erholung für das Herz!
Jeden Aderzweig durchströmet,
und in jeder Nerve bebt
erquickendes Gefühl.
Die Seele wachet auf
zum reizenden Genuß,
und neue Kraft erhebt
durch milden Drang die Brust.
16. Rezitativ
Simon:
O seht! es steiget in der schwülen Luft,
am hohen Saume des Gebirgs,
von Dampf und Dunst ein fahler Nebel auf.
Empor gedrängt, dehnt er sich aus,
und hüllet bald den Himmelsraum
in schwarzes Dunkel ein.
Lukas:
Hört, wie vom Tal ein dumpf Gebrüll
den wilden Sturm verkünd’t!
Seht, wie von Unheil schwer
die finst’re Wolke langsam zieht,
und drohend auf die Eb’ne sinkt!
Hanne:
In banger Ahnung stockt
das Leben der Natur;
kein Tier, kein Blatt bewegt sich,
und Todesstille herrscht umher.
17. Chor:
Ach, das Ungewitter naht!
Hilf uns, Himmel!
O, wie der Donner rollt!
O, wie die Winde toben!
Wo flieh’n wir hin?
Flammende Blitze durchwühlen die Luft;
den zackigen Keilen berstet die Wolke
und Güße stürzen herab. Wo ist die Rettung?
Wütend ras’t der Sturm.
Der weite Himmel entbrennt.
Weh’ uns Armen!
Schmetternd krachen, Schlag auf Schlag,
die schweren Donner fürchterlich.
Weh’ uns, weh’ uns!
Erschüttert wankt die Erde
bis in des Meeres Grund.
18. Terzett mit Chor
Lukas:
Die düst’ren Wolken trennen sich;
gestillet ist der Stürme Wut.
Hanne:
Vor ihrem Untergange
blickt noch die Sonn’ empor,
und von dem letzten Strahle glänzt
mit Perlenschmuck geziert die Flur.
Simon:
Zum langgewohnten Stalle kehrt
gesättigt und erfrischt das fette Rind zurück.
Lukas:
Dem Gatten ruft die Wachtel schon.
Hanne:
Im Grase zirpt die Grille froh.
Simon:
Und aus dem Sumpfe quakt der Frosch.
Alle Drei:
Die Abendglocke tönt.
Von oben winkt der helle Stern
und ladet uns zur sanften Ruh’.
Männer:
Mädchen, Bursche, Weiber, kommt!
unser wartet süßer Schlaf,
wie reines Herz, gesunder Leib,
und Tages Arbeit ihn gewährt.
Mädchen, Bursche, Weiber, kommt!
Mädchen:
Wir geh’n, folgen euch.
Alle:
Die Abendglocke hat getönt,
von oben winkt der helle Stern,
und ladet uns zur sanften Ruh’.
DER HERBST
19. Einleitung und Rezitativ
(Der Einleitung Gegenstand ist des Landmanns freudiges Gefühl
über die reiche Ernte.)
Hanne:
Was durch seine Blüte
der Lenz zuerst versprach,
was durch seine Wärme
der Sommer reifen hieß,
zeigt der Herbst in Fülle
dem frohen Landmann jetzt.
Lukas:
Den reichen Vorrat fährt er nun
auf hochbelad’nen Wagen ein.
Kaum faßt der weiten Scheune Raum,
was ihm sein Feld hervorgebracht.
Simon:
Sein heit’res Auge blickt umher,
es mißt den aufgetürmten Segen ab,
und Freude strömt in seine Brust.
20. Terzett und Chor
Simon:
So lohnet die Natur den Fleiß;
ihn ruft, ihn lacht sie an,
ihn muntert sie durch Hoffnung auf,
ihm steht sie willig bei;
ihm wirket sie mit voller Kraft.
Hanne und Lukas:
Von dir, o Fleiß, kommt alles Heil.
Die Hütte, die uns schirmt,
die Wolle, die uns deckt,
die Speise, die uns nährt,
ist deine Gab’, ist dein Geschenk.
Simon:
O Fleiß, o edler Fleiß!
Von dir kommt alles Heil.
Hanne:
Du flößest Tugend ein,
und rohe Sitten milderst du.
Lukas:
Du wehrest Laster ab,
und reinigest der Menschen Herz.
Simon:
Du stärkest Mut und Sinn
zum Guten und zu jeder Pflicht.
Alle Drei und Chor:
O Fleiß, o edler Fleiß,
von dir kommt alles Heil.
Die Hütte, die uns schirmt,
die Wolle, die uns deckt,
die Speise, die uns nährt,
ist deine Gab, ist dein Geschenk.
21. Rezitativ
Hanne:
Seht, wie zum Haselbusche
dort die rasche Jugend eilt!
An jedem Aste schwinget sich
der Kleinen lose Schar,
und der bewegten Staud’ entstürzt
gleich Hagelschau’r die lock’re Frucht.
Simon:
Hier klimmt der junge Bau’r
den hohen Stamm entlang,
die Leiter flink hinauf.
Vom Wipfel, der ihn deckt,
sieht er sein Liebchen nah’n,
und ihrem Tritt’ entgegen
fliegt dann in trautem Scherze
die runde Nuß herab.
Lukas:
Im Garten steh’n um jeden Baum
die Mädchen groß und klein,
dem Obste, das sie klauben,
an frischer Farbe gleich.
22. Duett
Lukas:
Ihr schönen aus der Stadt, kommt her;
blickt an die Töchter der Natur,
die weder Putz noch Schminke ziert.
Da seht mein Hannchen, seht!
Ihr blüht Gesundheit auf den Wangen;
im Auge lacht Zufriedenheit,
und aus dem Munde spricht das Herz,
wenn sie mir Liebe schwört.
Hanne:
Ihr Herrchen süß und fein, bleibt weg!
Hier schwinden eure Künste ganz,
und glatte Worte wirken nicht;
man gibt euch kein Gehör.
Nicht Gold, nicht Pracht kann uns verblenden,
ein redlich Herz ist, was uns rührt;
und meine Wünsche sind erfüllt,
wenn treu mir Lukas ist.
Lukas:
Blätter fallen ab,
Früchte welken hin,
Tag und Jahr vergeh’n,
nur meine Liebe nicht.
Hanne:
Schöner grünt das Blatt,
süßer schmeckt die Frucht,
heller glänzt der Tag,
wenn deine Liebe spricht.
Beide:
Welch’ ein Glück ist treue Liebe!
Unsre Herzen sind vereinet,
trennen kann sie Tod allein.
Lukas:
Liebstes Hannchen!
Hanne:
Bester Lukas!
Beide:
Lieben und geliebet werden,
ist der Freuden höchster Gipfel,
ist des Lebens Wonn’ und Glück
23. Rezitativ
Simon:
Nun zeiget das entblößte Feld
der ungebet’nen Gäste Zahl,
die an den Halmen Nahrung fand,
und irrend jetzt sie weiter sucht.
Des kleinen Raubes klaget nicht
der Landmann, der ihn kaum bemerkt;
dem Übermaße wünscht er doch nicht ausgestellt zu sein.
Was ihn dagegen sichern mag,
sieht er als Wohltat an,
und willig frönt er dann zur Jagd,
die seinen guten Herrn ergötzt.
24. Arie
Simon:
Seht auf die breiten Wiesen hin!
Seht, wie der Hund im Graße streift.
Am Boden suchet er die Spur
und geht ihr unabläßig nach.
Jetzt aber reißt Begierd’ ihn fort,
er horcht auf Ruf aund Stimme nicht mehr;
er eilet zu haschen
da stockt sein Lauf,
und steht er unbewegt wie Stein.
Dem nahen Feinde zu entgehn,
erhebt der scheue Vogel sich;
doch rettet ihn nicht schneller Flug.
Es blitzt, es knallt, ihn erreichet das Blei
und wirft ihn tot aus der Luft herab.
25. Rezitativ
Lukas:
Hier treibt ein dichter Kreis
die Hasen aus dem Lager auf.
Von allen Seiten hingedrängt,
hilft ihnen keine Flucht.
Schon fallen sie, und liegen bald
in Reihen freudig hingezählt.
26. Chor
Männer:
Hört, hört das laute Getön,
das dort im Walde klinget!
Weiber:
Welch’ ein lautes Getön durchklinget
den ganzen Wald!
Alle:
Es ist der gellende Hörner Schall,
der gierigen Hunde Gebelle.
Männer:
Schon flieht der aufgesprengte Hirsch;
ihm rennen die Doggen und Reiter nach.
Alle:
Er flieht, er flieht, o wie er sich streckt!
Ihm rennen die Doggen und Reuter nach.
O wie er springt! O wie er sich streckt!
Da bricht er aus den Gesträuchen hervor,
und läuft über Feld in das Dickicht hinein
Männer:
Jetzt hat er die Hunde getäuscht;
zerstreuet schwärmen sie umher.
Alle:
Die Hund sind zerstreut;
sie schwärmen hin und her.
Jäger:
Tajo! Tajo! Tajo!
Männer:
Der Jäger Ruf, der Hörner Klang
versammelt auf’s Neue sie.
Jäger:
Ho! Ho! Tajo! Tajo!
Männer und Weiber:
Mit doppeltem Eifer stürzet nun
der Haufe vereint auf die Fährte los.
Jäger:
Tajo! Tajo!
Weiber:
Von seinen Feinden eingeholt,
an Mut und Kräften ganz erschöpft,
erlieget nun das schnelle Tier.
Männer:
Sein nahes Ende kündigt
an des tönenden Erzes Jubellied,
der freudigen Jäger Siegeslaut:
Alle:
Halali, halali, halali!
27. Rezitativ
Hanne:
Am Rebenstocke blinket jetzt
die helle Traub’ in vollem Safte
und ruft dem Winzer freundlich zu,
daß er zu lesen sie nicht weile.
Simon:
Schon werden Kuf’ und Faß
zum Hügel hingebracht,
und aus den Hütten strömet
zum frohen Tagewerke
das munt’re Volk herbei.
Hanne:
Seht, wie den Berg hinan
von Menschen alles wimmelt!
Hört, wie der Freudeton
von jeder Seit’ erschallet!
Lukas:
Die Arbeit fördert lachender Scherz
vom Morgen bis zum Abend hin,
und dann erhebt der brausende Most
die Fröhlichkeit zum Lustgeschrei.
28. Chor
Alle:
Juchhe! Juchhe! der Wein ist da,
die Tonnen sind gefüllt,
nun laßt uns fröhlich sein
und juchhe, juchhe, juch!
aus vollem Halse schrei’n.
Männer:
Laßt uns trinken!
trinket, Brüder,
laßt uns fröhlich sein.
Weiber:
Laßt uns singen! singet alle,
laßt uns fröhlich sein.
Alle:
Juchhe, juch! es lebe der Wein!
Männer:
Es lebe das Land, wo er uns reift!
Es lebe das Faß, das ihn verwahrt!
Es lebe der Krug, woraus er fließt!
Kommt, ihr Brüder,
füllt die Kannen,
leert die Becher,
laßt uns fröhlich sein!
Alle:
Heida! laßt uns fröhlich sein,
und juchhe, juchhe, juch!
aus vollem Halse schrei’n!
Weiber:
Nun tönen die Pfeifen
und wirbelt die Trommel.
Hier kreischet die Fidel,
da schnarret die Leier,
und dudelt der Bock.
Männer:
Schon hüpfen die Kleinen
und springen die Knaben.
Dort fliegen die Mädchen,
im Arme der Bursche,
den ländlichen Reih’n.
Weiber:
Heisa, hopsa, laßt uns hüpfen!
Männer:
Ihr Brüder, kommt!
Weiber:
Heisa, hopsa, laßt uns springen!
Männer:
Die Kannen füllt!
Weiber:
Heisa, hopsa, laßt uns tanzen!
Männer:
Die Becher leert!
Alle:
Heida, laßt uns fröhlich sein!
Heida! und juchhe!
Aus vollem Halse schrein!
Männer:
Jauchzet, lärmet,
springet, tanzet,
lachet, singet!
Nun faßen wir den letzten Krug,
Alle:
und singen dann im vollen Chor
dem freudenreichen Rebensaft!
Heisa, hei, juchhe, juch!
Es lebe der Wein, der edle Wein,
der Grillen und Harm verscheucht!
Sein Lob ertöne laut und hoch
in tausendfachem Jubelschall!
Heida, laßt uns fröhlich sein!
Und juchhe, juchhe, juch,
aus vollem Halse schrein!
DER WINTER
29. Einleitung und Rezitativ
(Die Einleitung schildert die dicken Nebel, womit der Winter anfängt.)
Simon:
Nun senket sich das blaße Jahr,
und fallen Dünste kalt herab.
Die Berg’ umhüllt ein grauer Dampf,
Bergen är omgivna der endlich
auch die Flächen drückt,
und am Mittage selbst
der Sonne matten
Strahl verschlingt.
Hanne:
Aus Lapplands Höhlen schreitet her
der stürmisch düst’re Winter jetzt.
Vor seinem Tritt’ erstarrt
in banger Stille die Natur.
30. Cavatine
Hanne:
Licht und Leben sind geschwächet,
Wärm’ und Freude sind
verschwunden.
Unmutsvollen Tagen folget
schwarzer Nächte lange Dauer.
31. Rezitativ
Lukas:
Gefesselt steht der breite See,
gehemmt in seinem Laufe der Strom.
Im Sturze vom türmenden Felsen hängt,
gestockt und stumm der Wasserfall.
Im dürren Haine tönt kein Laut;
die Felder deckt, die Täler füllt
ein’ ungeheure Flockenlast.
Der Erde Bild ist nun ein Grab,
wo Kraft und Reiz erstorben liegt,
wo Leichenfarbe traurig herrscht,
und wo dem Blicke weit umher
nur öde Wüstenei sich zeigt.
32. Arie
Lukas:
Hier steht der Wand’rer nun,
verwirrt und zweifelhaft,
wohin den Schritt er lenken soll.
Vergebens suchet er den Weg;
ihn leitet weder Pfad noch Spur.
Vergebens strenget er sich an,
und watet durch den tiefen Schnee,
er find’t sich immer mehr verirrt.
Jetzt sinket ihm der Mut,
und Angst beklemmt sein Herz,
da er den Tag sich neigen sieht, und
Müdigkeit und Frost
ihm alle Glieder lähmt.
Doch plötzlich trifft
sein spähend Aug’
der Schimmer eines nahen Lichts.
Da lebt er wieder auf,
vor Freude pocht sein Herz.
Er geht, er eilt der Hütte zu,
wo starr und matt er Labung hofft.
33. Rezitativ
Lukas:
So wie er naht, schallt in sein Ohr,
durch heulende Winde nur erst geschreckt,
heller Stimmen lauter Klang.
Hanne:
Die warme Stube zeigt ihm dann
des Dörfchens Nachbarschaft,
vereint im trauten Kreise,
den Abend zu verkürzen
mit leichter Arbeit und Gespräch.
Simon:
Am Ofen, schwatzen hier
von ihrer Jugendzeit die Väter,
zu Körb’ und Reusen flicht die Weidengert,
und Netze strickt der Söhne
munt’rer Haufen dort.
Am Rocken spinnen die Mütter, am laufenden
Rade die Töchter; und ihren Fleiß belebt
ein ungekünstelt frohes Lied.
34. Lied mit Chor
Weiber und Mädchen:
Knurre, schnurre, knurre, schnurre,
Rädchen, schnurre!
Hanne:
Drille, Rädchen, lang und fein,
drille fein ein Fädelein
mir zum Busenschleier!
Weiber und Mädchen:
Knurre, schnurre, knurre, schnurre,
Rädchen, schnurre!
Hanne:
Weber, webe zart und fein,
webe fein das Schleierlein
mir zum Kirmesfeier.
Außen blank und innen rein
muß des Mädchens Busen sein,
wohl deckt ihn der Schleier.
Weiber und Mädchen:
Knurre, schnurre, knurre, schnurre,
Rädchen, schnurre!
Hanne:
Außen blank und innen rein,
fleißig, fromm und sittsam sein,
locket wack’re Freier.
Alle:
Außen blank und innen rein,
fleißig, fromm und sittsam sein,
locket wack’re Freier.
35. Rezitativ
Lukas:
Abgesponnen ist der Flachs,
nun steh’n die Räder still.
Da wird der Kreis verengt
und von dem Männervolk umringt,
zu horchen auf die neue Mär,
die Hanne jezt erzählen wird.
36. Lied mit Chor
Hanne:
Ein Mädchen, das auf Ehre hielt,
liebt’ einst ein Edelmann,
da er schon längst auf sie gezielt,
traf er allein sie an.
Er stieg sogleich vom Pferd’ und sprach:
komm, küße deinen Herrn!
Sie rief vor Angst und Schrecken:
Ach! Ach ja, von Herzen gern!
Chor:
Ei, ei, warum nicht nein?
Hanne:
Sei ruhig, sprach er, liebes Kind,
und schenke mir dein Herz!
Denn meine Lieb’ ist treu gesinnt,
nicht Leichtsinn oder Scherz.
Dich mach’ ich glücklich: nimm dies Geld,
den Ring, die gold’ne Uhr;
und hab’ ich sonst, was dir gefällt,
o sag’s und ford’re nur!
Chor:
Ei, ei, das klingt recht fein!
Hanne:
Nein, sagt sie, das wär’ viel gewagt,
mein Bruder möcht’ es sehn,
und wenn er’s meinem Vater sagt,
wie wird mir’s dann ergehn!
Er ackert uns hier allzu nach’,
sonst könnt’ es wohl geschehn.
Schaut nur, von jenem Hügel,
da könnt ihr ihn ackern sehn.
Chor:
Ho, ho! was soll das sein?
Hanne:
Indem der Junker geht und sieht,
schwingt sich das lose Kind
auf seinen Rappen und entflieht
geschwinder als der Wind.
Lebt wohl, rieft sie, mein gnäd’ger Herr!
so räch’ ich meine Schmach.
Ganz eingewurzelt stehet er
und gafft ihr staunend nach.
Chor:
Ha, ha, das war recht fein!
37. Rezitativ
Simon:
Von dürrem Osten dringt
ein scharfer Eishauch jetzt hervor.
Schneidend fährt er durch die Luft,
verzehret jeden Dunst,
und hascht des Tieres Odem selbst.
Des grimmigen Tyranns,
des Winters Sieg ist nun vollbracht,
und stummer Schrecken drückt
den ganzen Umfang der Natur.
38. Arie und Rezitativ
Simon:
Erblicke hier, betörter Mensch,
erblicke deines Lebens Bild!
Verblühet ist dein kurzer Lenz,
erschöpfet deines Sommers Kraft.
Schon welkt dein Herbst dem Alter zu,
schon nah’t der bleiche Winter sich,
und zeiget dir das off’ne Grab.
Wo sind sie nun, die hoh’n Entwürfe,
die Hoffnungen von Glück,
die Sucht nach eitlem Ruhme,
der Sorgen schwere Last?
Wo sind sie nun, die Wonnetage,
verschwelgt in Üppigkeit?
Und wo die frohen Nächte,
im Taumel durchgewacht?
Verschwunden sind sie, wie ein Traum.
Nur Tugend bleibt.
Rezitativ
Simon:
Sie bleibt allein,
und leitet uns, unwandelbar,
durch Zeit und Jahreswechsel,
durch Jammer oder Freude
bis zu dem höchsten Ziele hin.
39. Terzett und Doppelchor
Simon:
Dann bricht der große Morgen an,
der Allmacht zweites Wort
erweckt zum neuem Dasein uns,
von Pein und Tod auf immer frei.
Lukas und Simon:
Die Himmelspforten öffnen sich,
der heil’ge Berg erscheint.
Ihn krönt des Herren Zelt,
wo Ruh’ und Friede thront.
Erster Chor:
Wer darf durch diese Pforte gehn?
Hanne, Lukas und Simon:
Der Arges mied und Gutes tat.
Zweiter Chor:
Wer darf besteigen diesen Berg?
Hanne, Lukas und Simon:
Von dessen Lippen Wahrheit floß.
Erster Chor:
Wer darf in diesem Zelte wohnen?
Hanne, Lukas und Simon:
Der Armen und Bedrängten half.
Zweiter Chor:
Wer wird den Frieden dort genießen?
Hanne, Lukas und Simon:
Der Schutz und Recht der Unschuld gab.
Erster Chor:
O seht, der große Morgen naht!
Zweiter Chor:
O seht, er leuchtet schon!
Beide Chöre:
Die Himmelspforten öffnen sich,
der heil’ge Berg erscheint!
Erster Chor: Vorüber sind,
Zweiter Chor: verbrauset sind
Erster Chor:
die leidenvollen Tage,
Zweiter Chor:
des Lebens Winterstürme.
Beide Chöre:
Ein ew’ger Frühling herrscht;
und grenzenlose Seligkeit
wird der Gerechten Lohn!
Hanne, Lukas und Simon:
Auch uns werd’ einst ein solcher Lohn!
Laßt uns wirken, laßt uns streben!
Erster Chor:
Laßt uns kämpfen,
Zweiter Chor:
laßt uns harren,
Beide Chöre:
zu erringen diesen Preis.
Uns leite deine Hand, o Gott!
verleih’ uns Stärk’ und Mut.
Dann singen wir, dann gehn wir ein
in deines Reiches Herrlichkeit.
Amen.
Gottfried van Swieten
KEVÄT
1. Alkusoitto ja resitatiivi
(Johdanto kuvaa talven taittumista kevääksi.)
Simon:
Katsokaa, miten ankara talvi pakenee,
kiiruhtaa kohti kaukaista pohjoisnapaa.
Hänen käskystään seuraa häntä hurjien
myrskyjen pauhaava joukko
hirveästi ulvoen.
Lukas:
Katsokaa, miten jyrkiltä kalliolta
sulava lumi valuu alas
valtoimenaan kuohuvina virtoina.
Hanne:
Katsokaa, miten etelästä, leutojen
tuulten lempeästi houkuttelemana,
lähestyy kevään airut!
2. Kuoro ja maalaisväki
Maalaisväki:
Tule, suloinen kevät, taivaan lahja, tule!
Tule ja herätä
luonto kuolonunestaan!
Tytöt ja naiset:
Se lähestyy meitä, suloinen kevät, voimme
jo tuntea sen vienon henkäyksen,
pian kaikki virkoaa eloon uudestaan.
Miehet:
Älkää iloitko liian aikaisin!
usein hiipii sumuverhon suojassa,
talvi takaisin ja sirottelee kukkien ja itujen
päälle tappavaa myrkkyään.
Kaikki:
Tule, suloinen kevät,
taivaan lahja, tule,
asetu meidän vainioillemme.
Tule, suloinen kevät, tule,
äläkä enää viivyttele!
3. Resitatiivi
Simon:
Oinaan merkissä säteilee
nyt kirkas aurinko alas puoleemme.
Nyt väistyvät pakkaset
ja kylmät huurut, ja leudot tuulet
puhaltavat. Maan povi on taas vapaa
hengittämään; ilma on kuulas ja kirkas.
4. Aaria
Simon:
Jo rientää maamies iloisena
pellolle työhönsä,
pitkiä vakoja myöten
hän astelee vihellellen auransa jäljessä.
Sitten hän tarkasti mitoitetuin askelin
kulkien kylvää siemenen; pelto ottaa sen
huomaansa ja kypsyttää
aikanaan kultaiseksi hedelmäksi.
5. Resitatiivi
Lukas:
Maamies on saanut työnsä valmiiksi,
vaivojaan säästämättä hän on ahkeroinut.
Palkan hän toivoo saavansa
luonnon anteliaasta kädestä.
Ja niin hän kääntyy rukouksineen
taivaan puoleen.
6. Tertsetti ja kuoro
Lukas ja kuoro:
Ole armollinen, laupias taivas!
avaudu meille ja vuodata siunauksesi
maamme ylle!
Lukas:
Anna kasteesi kostuttaa maata!
Simon:
Anna sateen juottaa kylvöstämme!
Hanne:
Anna tuultesi tuulla leppeämmin,
anna aurinkosi paistaa kirkkaasti!
Kaikki:
Että me saisimme tarpeemme täytetyiksi,
ja kiittäisimme ja ylistäisimme sinun hyvyyttäsi.
7. Resitatiivi
Hanne:
Rukouksemme on kuultu. Lempeä länsituuli
tuo lämpöä ja kostuttaa ilman.
Pilvet kerääntyvät – nyt ne alkavat sataa
ja vuodattavat maan syliin luonnon
ihanimmat aarteet.
8. Riemulaulu
Hanne:
Miten ihanalta näyttää
nyt kaikkialla luonnossa!
Tulkaa, tytöt,
vaelletaan kukkivilla vainioilla!
Lukas:
Miten ihanalta näyttää
nyt kaikkialla luonnossa!
Tulkaa, pojat, retkeillään
vihreässä lehdossa!
Molemmat:
Miten ihanalta näyttää nyt kaikkialla luonnossa!
Hanne:
Tulkaa, tytöt!
Lukas:
Tulkaa, pojat!
Yhdessä:
Nyt vaelletaan kukkivilla vainioilla!
Miten ihanalta näyttää
nyt kaikkialla luonnossa!
Hanne:
Katsokaa liljaa, katsokaa ruusua,
katsokaa kaikkia kukkia!
Lukas:
Katsokaa niittyjä, katsokaa nurmikoita,
katsokaa kaikkia peltoja!
Tytöt ja nuorukaiset:
Miten ihanalta näyttää nyt kaikkialla luonnossa!
Tytöt:
Vaelletaan kukkivilla vainioilla!
Pojat:
Retkeillään vihreässä lehdossa!
Kaikki:
Miten ihanalta näyttää nyt kaikkialla luonnossa!
Hanne:
Katsokaa maata, katsokaa vettä,
katsokaa kirkasta taivasta!
Lukas:
Kaikki elää, kaikki väreilee,
kaikki herää kevään riemuun.
Hanne:
Katsokaa karitsoita, miten ne kirmaavat!
Lukas:
Katsokaa kaloja, voi sitä vilinää!
Hanne:
Katsokaa mehiläisiä, miten ne parveilevat!
Lukas:
Katsokaa lintuja, voi sitä siipien läiskettä!
Kuoro:
Kaikki elää, kaikki väreilee,
kaikki herää kevään riemuun.
Tytöt:
Mikä riemu, mikä onni
täyttää sydämemme!
Pojat:
Suloiset vietit, vieno kaipaus
täyttävät rintamme riemulla.
Simon:
Mitä te tunnette, mikä teitä viehättää,
se kaikki on peräisin Luojaltamme.
Kuoro:
Kunnioittakaamme, kiittäkäämme,
ylistäkäämme häntä!
Miehet:
Kiittäkää häntä
voimakkaalla laululla!
Kuoro:
Kiittäkäämme häntä
voimakkaalla laululla!
Iankaikkinen, väkevä, laupias Jumala!
Hanne, Lukas, Simon:
Siunauksellasi sinä olet meidät ravinnut.
Miehet:
Väkevä Jumala!
Hanne, Lukas, Simon:
Ilosi virroista sinä olet meitä juottanut.
Laupias Jumala!
Simon:
Iankaikkinen!
Lukas:
Väkevä!
Hanne:
Laupias Jumala!
Kuoro:
Kunnia, kiitos ja ylistys sinulle, iankaikkinen,
väkevä, laupias Jumala!
KESÄ
9. Johdanto ja resitatiivi
(Johdanto kuvaa aamun sarastusta.)
Lukas:
Harmaan pilvihunnun suojassa
valkenee aamu vähitellen,
ja lamaantunein askelin väistyy
sen tieltä synkkä yö.
Hämäriin luoliinsa pakenee
kalmanlintujen sokaistunut parvi;
niiden kaamea valitus
ei enää pidä vallassaan arkaa sydäntä.
Simon:
Aamun airut ryhtyy toimeensa,
kirkkaalla äänellään se kutsuu
uuden päivän tehtäviin
levosta virkistyneen maamiehen.
10. Aaria
Simon:
Hilpeä paimen kerää nyt
iloiset laumansa ympärilleen;
rehevälle laitumelle vihreillä kukkuloilla
hän johdattaa ne kaikessa rauhassa.
Sitten hän seisoo itään katsoen, sauvaansa
nojaten, nähdäkseen ensimmäisen
auringonsäteen,
jota hän kiihkeästi odottaa.
Resitatiivi
Hanne:
Aamurusko puhkeaa esiin; kevyet pilvet
haihtuvat pois kuin savu.
Taivas hohtaa kirkkaan sinisenä, vuorten
huiput tulenkarvaisessa kullassa.
11. Tertsetti ja kuoro
Hanne, Lukas, Simon:
Se kohoaa esiin, aurinko, se nousee,
se lähestyy, se tulee esille, se säteilee,
se paistaa.
Kuoro:
Se paistaa ihanassa loistossaan liekehtivänä,
majesteetillisena. Terve sinulle, aurinko, terve,
valon ja elämän lähde, terve!
Sinua, maailmankaikkeuden sielua ja silmää,
jumaluuden ihaninta vertauskuvaa,
sinua me tervehdimme
täynnä kiitollisuutta!
Hanne, Lukas, Simon:
Kuka pystyisi kuvailemaan kaikki ne riemut,
joita sinun suosiosi meissä herättää?
Kuka pystyisi kirjaamaan kaiken
sen siunauksen, jota hyvyytesi vuodattaa
yllemme?
Kuoro:
Riemut, kuka ne kuvailee?
Siunaus, kuka sen kirjaa?
Kuka ne kuvailee? Kuka sen kirjaa? Kuka?
Hanne:
Sinua me kiitämme kaikesta,
mikä meitä ilahduttaa.
Lukas:
Sinua me kiitämme kaikesta,
mikä meitä virkistää.
Simon:
Sinua me kiitämme kaikesta,
mikä meitä ylläpitää.
Kaikki kolme:
Mutta Luojaa me kiitämme, kaikesta,
minkä sinä pystyt meille antamaan.
Kuoro ja solistit:
Terve sinulle, aurinko, terve,
valon ja elämän lähde, terve!
Sinua tervehtivät riemuhuudoin kaikki ihmiset,
Sinua tervehtii riemuhuudoin koko luonto.
12. Resitatiivi
Simon:
Nyt alkaa kaikkialla tapahtua;
koko vainio on täynnä kirjavaa vilinää.
Ruskeaksi paahtuneen leikkuumiehen edessä
lakoaa aaltoileva tähkien meri, viikate välähtää
– ja vilja kaatuu; mutta
pian se on taas pystyssä kuhilaissa
taitavasti sidottuina lyhteinä.
Lukas:
Keskipäivän aurinko polttaa
nyt täydessä hehkussaan ja valaa pilvettömältä
taivaalta mahtavaa tultaan lakkaamattomana
virtana. Matalalla kärventyneiden kenttien yllä
leijuva usva välkkyy merenpinnan lailla valoa ja
sen heijastuksia.
13. Cavatina
Lukas:
Tämän paineen alla luonto kärsii tappion.
Nuutuneet kukat, kulottuneet niityt,
kuivuneet lähteet: kaikki todistaa
kuumuuden vimmasta, ja voimattomina
nääntyvät ihmiset ja eläimet
maata vasten painautuneina.
14. Resitatiivi
Hanne:
Juuri nyt on mukava astua varjoisaan lehtoon,
jossa tuhatvuotisten tammien lehväkatto
viilentäen suojaa paahteelta,
ja hoikan haavan lehvät havisevat
kuin kuiskaten hiljaa!
Pehmeässä sammalikossa solisee
tuolla kirkkaana virtaava puro,
ja iloisesti suristen hyörii ja pyörii auringon
herättämä hyönteisparvi.
Yrttien puhdas balsamintuoksu
leviää leudon länsituulen henkäyksissä,
ja jossain lähellä pensastossa
soi nuoren paimenen ruokopilli.
15. Aaria
Hanne:
Mitä virkistystä aisteille,
mitä piristystä sydämelle!
Kaikissa suonissa virtaa
ja jokaista hermoa kiihottaa
virvoittava tunne.
Sielussa syttyy
mielihyvän tunne,
ja uusi voima täyttää rinnan
suloisella kiihkolla.
16. Resitatiivi
Simon:
Katsokaa! Hiostavassa säässä nousee
korkean vuoriston reunalla
kosteista höyryistä harmaata usvaa.
Se tunkeutuu ylöspäin,
se levittäytyy ja pimentää pian
koko taivaan mustilla pilvillä.
Lukas:
Kuulkaa, miten laaksosta kantautuva kumea
jyminä enteilee hurjaa myrskyä! Katsokaa,
kuinka vaarallisen näköinen
tumma pilvi hitaasti liikkuen laskeutuu
uhkaavana alas tasangolle!
Hanne:
Pelokkaan odotuksen vallassa jähmettyy
luonnossa kaikki elämä. Yksikään eläin,
yksikään lehti ei liikahda,
ja kaikkialla vallitsee kuolemanhiljaisuus.
17. Kuoro:
Voi, rajuilma lähestyy!
Auta meitä, taivas!
Oi, miten ukkonen jyrisee!
Oi, miten tuuli pauhaa!
Minne me pakenemme?
Leimuavat salamat halkovat ilmaa;
haaraiset vasamat puhkaisevat pilven,
ja rankkasade lankeaa maahan.
Missä olemme turvassa?
Raivoissaan ärjyy myrsky; koko taivas liekehtii.
Voi meitä raukkoja!
Jyristen iskee yhä uudestaan ja uudestaan
raju ukkonen kammottavalla voimalla.
Voi meitä, voi meitä!
Maa järisee ja vapisee
meren syvyyksiä myöten.
18. Tertsetti ja kuoro
Lukas:
Synkät pilvet hajoavat,
myrskyn vimma on tyyntynyt.
Hanne:
Ennen laskuaan
aurinko pilkistää vielä esiin,
ja koristaa viimeisten säteittensä
kimalluttamilla vesihelmillä koko tienoon.
Simon:
Tuttuun navettaansa palaa, kylläisenä
ja virkistyneenä, tuottoisa karja.
Lukas:
Viiriäinen kutsuu jo puolisoaan.
Hanne:
Ruohossa sirittää iloinen sirkka
Simon:
Ja suolta kantautuu sammakon kurnutus.
Kaikki kolme:
Iltakello soi.
Korkealla tuikkii kirkas tähti
kutsuen meitä yön suloiseen rauhaan.
Miehet:
Tytöt, pojat, naiset, tulkaa,
makea uni odottaa meitä, puhdas mieli,
terve ruumis
ja uuttera työ takaavat sen meille.
Tytöt, pojat, naiset, tulkaa!
Tytöt:
Tullaan, mennään yhdessä.
Kaikki:
Iltakello on soinut.
Korkealla tuikkii kirkas tähti kutsuen meitä
yön suloiseen rauhaan.
SYKSY
19. Johdanto ja resitatiivi
(Johdanto kuvailee maamiehen iloisia tunteita runsaan sadon johdosta.)
Hanne:
Kaiken, minkä kukoistuksellaan
kevät ensin lupasi,
kaiken, minkä lämmöllään
kesä sitten kypsytti,
kaiken sen syksy antaa nyt
iloisen maamiehen nautittavaksi.
Lukas:
Runsaan sadon hän ajaa
korkeina kuormina sisään varastoon.
Töin tuskin mahtuu avaraan latoon,
kaikki se, mitä pelto hänelle tuottaa.
Simon:
Iloisin mielin hän katselee ympärilleen,
saamansa runsauden hän ottaa vastaan
siunauksena, ja ilo tulvii hänen rintaansa.
20. Tertsetti ja kuoro
Simon:
Näin palkitsee luonto ahkeruuden,
kääntyy sen puoleen hymysuin,
rohkaisee sitä antamalla toivoa,
auttaa sitä halukkaasti,
toimii sen tukena koko voimallaan.
Hanne ja Lukas:
Sinulta, ahkeruus, on peräisin kaikki hyvä:
Maja, joka suojaa meitä,
villa, joka lämmittää meitä,
ruoka, joka ravitsee meidät,
kaikki tulee sinulta, sinun lahjanasi.
Simon:
Oi ahkeruus, jalo ahkeruus!
Sinulta tulee kaikki hyvä.
Hanne:
Sinä ohjaat meitä hyveen teille
ja parannat raa'at tapamme.
Lukas:
Sinä torjut paheet
ja puhdistat ihmissydämen.
Simon:
Sinä annat meille rohkeutta ja voimaa
tehdä oikein ja täyttää velvollisuutemme.
Kaikki kolme ja kuoro:
Oi ahkeruus, jalo ahkeruus!
Sinulta tulee kaikki hyvä.
Maja, joka suojaa meitä,
villa, joka lämmittää meitä,
ruoka, joka ravitsee meidät,
kaikki tulee sinulta, sinun lahjanasi.
21. Resitatiivi
Hanne:
Katsokaa tuonne pähkinälehtoon
rientäviä reippaita nuoria!
Joka oksalla kiipeilee pieniä veitikoita,
ja heiluvilta oksilta syöksyvät
kypsät pähkinät maahan
raekuuron tavoin.
Simon:
Tässä kiipeää nuori talonpoika
korkeaan runkoon nojaavia
tikkaita ketterästi ylös.
Latvan suojasta poika näkee
kultansa tulevan,
ja tytön lähestyessä lentää häntä kohti
leikkisän hellästi heitetty
pyöreä pähkinä.
Lukas:
Puutarhassa seisoo jokaisen puun ympärillä
suuria ja pieniä tyttöjä,
yhtä terveenvärisinä
kuin hedelmät, joita he keräävät.
22. Duetto
Lukas:
Te kaupungin hienohelmat tulkaapa tänne!
Katsokaa Luonnon tyttäriä, joiden kauneus ei
ole hepenien tai sminkkien varassa!
Katsokaa vaikka minun Hanneani, katsokaa!
Hänen poskensa uhkuvat terveyttä, hänen
katseessaan nauraa tyytyväisyys, ja hänen
suunsa puhuu sydämen valtuuttamana,
kun hän vannoo minulle rakkauttaan.
Hanne:
Te imelät ja hienot herrat, pysykää
te vain poissa! Teidän temppunne
eivät päde täällä, ja lipevät sananne eivät
tehoa; eihän teitä edes kuunnella.
Ei meitä hämätä kullalla eikä loistolla, vain
rehellinen mieli merkitsee meille jotakin; ja
minulle riittää, muuta en toivo,
kuin että Lukas on minulle uskollinen.
Lukas:
Lehdet putoavat puista,
hedelmät nahistuvat,
päivät ja vuodet haihtuvat ajan virtaan,
mutta minun rakkauteni ei haihdu eikä lakastu.
Hanne:
Ihanammin viheriöi lehti,
makeammalta maistuu hedelmä,
kirkkaammin paistaa päivä,
kun tiedän sinun rakastavan.
Molemmat:
Millainen onni onkaan uskollinen rakkaus,
meidän sydämemme kuuluvat yhteen,
vain kuolema voi ne erottaa.
Lukas:
Rakas Hanne!
Hanne:
Lukas-kulta!
Molemmat:
Rakastaa ja tulla rakastetuksi
tuottaa korkeimman mahdollisen ilon,
siinä on elämän onni ja autuus
23. Resitatiivi
Simon:
Nyt paljastuu alastomaksi riisutusta pellosta
kutsumattomien ruokavieraiden joukko, joka
sai ravintonsa korsien seasta, ja nyt harhailee
ympäriinsä löytääkseen sen jostain muualta.
Pikku näpistelystä ei piittaa maamies,
joka sitä tuskin huomaakaan; mutta
kohtuuttomille tappioille hän ei toivo joutuvansa alttiiksi.
Kaikkea, mikä voisi olla tässä avuksi,
hän pitää hyvänä työnä,
ja niinpä hän kernaasti osallistuu jahtiin,
joka hänen herraansa suuresti miellyttää.
24. Aaria
Simon:
Katsokaa tuonne niittyjen suuntaan,
katsokaa, miten koira häärii ruohikossa,
se vainuaa maasta jäljen
ja seuraa sitä sitkeän itsepintaisesti.
Mutta nyt se joutuu kiihkon valtaan,
se ei enää kuuntele kutsuja eikä käskyjä.
Se syöksyy eteenpäin käydäkseen kiinni –,
jähmettyy paikoilleen kesken juoksun,
ja seisoo liikkumattomana, kuin kivettyneenä.
Väistääkseen lähelle päässyttä vihollista,
kohottautuu pelästynyt lintu siivilleen,
mutta hätäinen lentoonlähtö ei sitä pelasta.
Välähtää, pamahtaa, luoti tavoittaa linnun
ja pudottaa sen kuolleena maahan.
25. Resitatiivi
Lukas:
Ajomiesten tiivis joukko
pakottaa jänikset esiin piilostaan.
Kun ne on saarrettu joka taholta,
eivät pakoyritykset auta.
Ne kaatuvat jo ja makaavat pian riveissä
iloista saaliinjakoa odottamassa.
26. Kuoro
Miehet:
Kuuletteko tuon voimakkaan äänen,
joka kaikuu tuolla metsässä!
Naiset:
Mikä voimakas ääni
kiirii läpi koko metsän!
Kaikki:
Se on torvien räikeää toitotusta,
koirien kiivasta haukuntaa.
Miehet:
Tuossa pakenee haavoitettu hirvi,
sen kintereillä kiitävät koirat ja ratsastajat.
Kaikki:
Se pakenee, se pakenee! Kylläpä se laukkaa!
Sen kintereillä kiitävät koirat ja ratsastajat.
Kylläpä se hyppii! Kylläpä se laukkaa!
Nyt se murtautuu pensaikon läpi, juoksee yli
pellon ja katoaa tiheikköön.
Miehet:
Nyt se sai eksytettyä koirat;
ymmällään ne hajoavat ympäriinsä.
Kaikki:
Koirat ovat hajallaan,
ne parveilevat edestakaisin.
Metsästäjät:
Tajo! Tajo! Tajo!
Miehet:
Metsämiesten huudot ja torvien raikuna
keräävät ne kokoon uudestaan.
Metsästäjät:
Ho! Ho! Tajo! Tajo!
Miehet ja naiset:
Kaksinkertaisella innolla syöksyy
koiralauma jatkamaan ajoa.
Metsästäjät: Tajo! Tajo!
Naiset:
Vihollistensa saavuttamana, rohkeutensa ja
voimansa loppuun kuluttaneena
uljas eläin kohtaa matkansa pään.
Miehet:
Sen kuolinkamppailua kuuluttavat
raikuvien vaskien riemulaulu
ja metsästäjien iloiset voitonhuudot.
Kaikki:
Halali, halali, halali!
27. Resitatiivi
Hanne:
Viiniköynnöksissä loistavat nyt kypsät
ja mehukkaat rypäletertut
kuin kutsuen ystävällisesti viinitarhuria,
että hän viivyttelemättä aloittaisi korjuutyön.
Simon:
Jo tuodaan sammioita
ja tynnyreitä kohti kukkulaa,
ja majoista virtaa hilpeään
urakkaan valmistautuvaa
reipasta väkeä.
Hanne:
Katsokaa, miten koko vuori
vilisee täynnä ihmisiä!
Kuulkaa, miten riemukkaat laulut
kaikuvat joka taholta!
Lukas:
Työtä vauhdittavat ystävälliset pilapuheet,
joita riittää aamusta iltaan asti, ja illan tultua
saa kuohuva rypälemehu hilpeän tunnelman
puhkeamaan riemunhuudoiksi.
28. Kuoro
Kaikki:
Juhhe! Juhhe! Nyt on viiniä,
tynnyrit ovat täynnä.
Nyt pidetään hauskaa
ja lauletaan ”juhhe, juhhe, juh!”
täyttä kurkkua.
Miehet:
Juodaan,
juokaa, veljet, pidetään hauskaa.
Naiset:
Lauletaan, laulakaa kaikki,
pidetään hauskaa.
Kaikki:
Juhhe, juh! Eläköön viini!
Miehet:
Eläköön maa, jolla se kasvaa meille! Eläköön
tynnyri, joka sen säilyttää ja kypsyttää!
Eläköön tuoppi, josta se virtaa!
Tulkaa, veljet,
täyttäkää kannut,
yhjentäkää pikarit,
pidetään hauskaa!
Kaikki:
Heida! Pidetään hauskaa!
ja lauletaan ”juhhe, juhhe, juh!”
täyttä kurkkua!
Naiset:
Nyt soivat huilut
ja pärisee rumpu.
Täällä vinkuu viulu,
tuolla narisee kampiliira
ja pärisee säkkipilli.
Miehet:
Jo pomppivat pienimmät
ja hyppivät pojat;
tuossa lentävät neidot
nuorukaisten käsivarsilla
tanhun pyörteissä.
Naiset:
Heisa, hopsa, tanssitaan!
Miehet:
Veljet, tulkaa!
Naiset:
Heisa, hopsa, tanssitaan!
Miehet:
Täyttäkää kannut!
Naiset:
Heisa, hopsa, tanssitaan!
Miehet:
Tyhjentäkää pikarit!
Kaikki:
Heida, pidetään hauskaa!
Lauletaan ”Heida ja juhhe!”
täyttä kurkkua!
Miehet:
Iloitkaa ja riemuitkaa,
hyppikää ja tanssikaa,
naurakaa ja laulakaa!
Nyt viimeinen tuoppi kouraan,
Kaikki:
ja lauletaan kaikki yhdessä rypälemehulle,
joka tuo ilon elämäämme!
Heisa, hei, juhhe, juh!
Eläköön viini, jalo viini,
joka karkottaa turhat huolet ja harmit!
Kaikukoon sen ylistys voimakkaana
tuhatkertaisena riemulauluna!
Heida, pidetään hauskaa!
ja lauletaan ”juhhe, juhhe, juh”
täyttä kurkkua!
TALVI
29. Johdanto ja resitatiivi
(Johdanto kuvaa sankkaa sumua, jolla talvi alkaa.)
Simon:
Nyt vaipuu vuosi
kohti synkkää loppuaan,
ja kylmä kosteus valuu maanpintaan.
Vuorten ympärillä leijuu harmaa huuru,
joka lopulta tunkeutuu tasangoillekin
ja jopa keskipäivälläkin
imee itseensä
auringon kalvakat säteet.
Hanne:
Lapin luolista on nyt lähestymässä synkkä
talvi myrskyineen.
Sen tullessa jäykistyy
koko luonto pelokkaana paikalleen.
30. Cavatina
Hanne:
Valo ja elämä ovat
heikentyneet olemattomiin;
lämpö ja ilo ovat kaikonneet.
Alakuloisia päiviä seuraavat
pitkät ja synkät yöt.
31. Resitatiivi
Lukas:
Kahleissaan huokaa järven lakea pinta,
katkennut on virran juoksu.
Jyrkiltä kallioilta riippuu kesken syöksyään
jähmettynyt ja mykistynyt vesiputous.
Alastomasta lehdosta ei kuulu ääntäkään;
Peltoja ja laaksoja peittävät valtavat nietokset.
Koko maailma muistuttaa nyt hautaa,
jossa voima ja kauneus
nukkuvat kuoleman unta,
jossa kalmankalpeus on hallitseva väri,
ja jossa, katsoitpa mihin suuntaan tahansa,
silmä tavoittaa vain tyhjää autiutta.
32. Aaria
Lukas:
Tässä autiudessa seisoo nyt vaeltaja,
eksyksissä ja epäröiden,
mihin askeleensa suuntaisi.
Turhaan hän etsii tietään;
ei ole polkua eikä uraa, jota voisi seurata.
Turhaan hän ponnistelee kahlatessaan
syvässä lumessa; hän huomaa vain olevansa
yhä pahemmin eksyksissä.
Nyt hän tuntee rohkeutensa lannistuvan,
ja pelko kouristaa hänen sydäntään,
kun hän näkee päivän hämärtyvän,
ja väsymys ja pakkanen
lamauttavat kaikki hänen jäsenensä.
Mutta äkkiä hänen etsivä katseensa tavoittaa
valonkajastuksen aivan lähellä.
Silloin hän tuntee jälleen elpyvänsä ilosta
sykkii hänen sydämensä. Hän lähtee taas
liikkeelle, rientää kohti majaa,
josta hän kohmettuneena ja uupuneena
toivoo löytävänsä virvoitusta.
33. Resitatiivi
Lukas:
Kun hän sitä lähestyy, kaikuu hänen korviinsa,
ulvovan tuulen aluksi peittämänä, kirkkaiden
äänten hilpeä sorina.
Hanne:
Lämpimästä tuvasta hän löytää pienen kylän
asukkaat kokoontuneina
ystävien kesken viettämään iltaa
kevyen puhdetyön ja hilpeän
seurustelun merkeissä.
Simon:
Uunin kupeella juttelevat
isät nuoruutensa ajoista. Koreiksi ja rysiksi
punoutuvat pajunvitsat,
ja verkkoja kutoo tuolla poikien iloinen joukko.
Rukkien äärellä kehräävät äidit,
pyörivien rattaiden vierellä tytöt,
ja uutteraa työtä piristää
konstailemattoman hilpeä laulu.
34. Lied ja kuoro
Naiset ja tytöt:
Hyrrää, surraa, hyrrää,
surraa, rukki, surraa!
Hanne:
Pyörittele, pyörä,
puno pitkää ja hienoa
ankaa huntuani varten!
Naiset ja tytöt:
Hyrrää, surraa, hyrrää,
surraa, rukki, surraa!
Hanne:
Kankuri, kudo langasta
jotain hienoa, kudo minulle huntu,
jota voin käyttää markkinoilla.
Ulospäin avoin ja sisältä puhdas
tulisi tytön sydämen olla,
silloin hän on ansainnut huntunsa.
Naiset ja tytöt:
Hyrrää, surraa, hyrrää, surraa,
rukki, surraa!
Hanne:
Kun olet ulospäin avoin ja sisältä puhdas,
ahkera, hurskas ja siveä,
niin kunniallisia kosijoita riittää.
Kaikki:
Kun olet ulospäin avoin ja sisältä puhdas,
ahkera, hurskas ja siveä,
niin kunniallisia kosijoita riittää.
35. Resitatiivi
Lukas:
Pellava on kehrätty loppuun,
rukinrattaat seisovat hiljaa.
Silloin naisten piiri tiivistyy,
ja miehetkin kerääntyvät sen ympärille
kuullakseen uuden tarinan,
jota Hanne juuri alkaa kertoa.
36. Lied ja kuoro
Hanne:
Hyvin kunniallinen tyttö
rakastui kerran aatelismieheen. Kun tämäkin
oli kauan ollut kiinnostunut tytöstä,
ei ollut ihme, että he tapasivat kahden kesken.
Mies nousi heti ratsailta ja sanoi:
”Tule ja suutele herraasi!”
Tyttö huusi kauhuissaan:
”Voi! Voi kyllä!... koko sydämestäni.”
Kuoro:
Aijai, miksei sanonut ”ei”?
Hanne:
”Älä pelkää, rakas lapsi”, mies sanoi,
”vaan lahjoita minulle sydämesi!
Sillä minun rakkauteni on uskollista ja hellää,
en minä leikittele enkä pilaile sinun kanssasi.
Minä teen sinut onnelliseksi: tästä saat rahaa,
sormuksen ja kultaisen kellon! Ja jos minulla
on jotain muuta, joka sinua miellyttää, sinun
tarvitsee vain kertoa ja pyytää!”
Kuoro:
Aijai, sehän kuulostaa ihan hyvältä!
Hanne:
”Ei”, tyttö vastaa, ”se olisi kovin uskallettua,
jos vaikka veljeni sattuisi näkemään,
ja jos hän kertoisi sen isälle,
niin miten minulle silloin käy?
Hän on kyntämässä tässä aivan lähellä...
muuten voisin suostuakin.
Katsokaa itse: tuolta kukkulalta
voitte nähdä hänet kyntämässä.”
Kuoro:
Oho! Mitäs tämä on?
Hanne:
Mutta kun junkkeri menee katsomaan,
heilauttaa reipas tyttö itsensä mustan
hevosensa selkään ja pakenee nopeammin
kuin tuuli. ”Hyvästi”, tyttö huutaa,
”hyvästi, armollinen herra! Näin selviän ilman
häpeää.” Mies seisoo kuin paikalleen
juuttuneena ja tuijottaa ihmeissään
tytön jälkeen.
Kuoro:
Ha, ha, olipa näppärä temppu!
37. Resitatiivi
Simon:
Kolkosta idästä tunkeutuu jäätävän kylmä
henkäys. Purevan kirpeänä tullessaan
se kuivattaa pakkasilman ja
on uhkana kaikelle elolliselle.
Julman tyrannin, talven, voitto
on nyt täydellinen,
ja mykkä kauhu lyyhistää
alleen kaiken,
mitä luonnossa on.
38. Aaria ja resitatiivi
Simon:
Tutki tätä, sokaistunut ihminen, huomaa,
että katsot oman elämäsi kuvaa.
Kuihtunut on lyhyt kevääsi,
ehtynyt kesäsi voima.
Jo lakastuu syksysikin ikäsi karttuessa,
jo lähestyy kalmankalpea talvi
ja näyttää sinulle avointa hautaa.
Missä ovet nyt suuret suunnitelmasi,
onnenhaaveesi, turhan maineen tavoittelusi,
surujesi raskas taakka?
Missä ovat nyt onnesi päivät,
jotka ylimielisyydessäsi olet tuhlannut?
Ja missä hilpeät yöt, jotka olet valvonut
humussa ja sumussa?
Pois ne ovat haihtuneet
niin kuin uni haihtuu.
Vain hyve voi kestää.
Resitatiivi
Simon:
Vain se yksin kestää
ja johdattaa meitä määrätietoisesti
aikojen vaihtuessa, vuosien kierrossa,
surussa ja ilossa
aina Korkeimpaan päämäärään asti.
39. Tertsetti ja kaksoiskuoro
Simon:
Aikanaan koittaa sitten suuri Aamu!
Kaikkivaltiaan toinen luomiskäsky herättää
meidät uuteen elämään,
jossa ei ole sijaa tuskalla eikä kuolemalla.
Lukas ja Simon:
Taivaan portit aukenevat,
pyhä vuori siintää silmiemme edessä.
Sen huipulla on Herran pyhä teltta,
jossa lepo ja rauha vallitsevat.
Ensimmäinen kuoro:
Kuka saa kulkea siitä portista?
Hanne, Lukas ja Simon:
Hän joka vältti pahaa ja teki hyvää.
Toinen kuoro:
Kuka saa nousta sille vuorelle?
Hanne, Lukas ja Simon:
Hän jonka huulilta virtasi silkkaa totuutta.
Ensimmäinen kuoro:
Kuka saa asua siinä teltassa?
Hanne, Lukas ja Simon:
Hän joka auttoi köyhiä ja vainottuja.
Toinen kuoro:
Kuka saa nauttia siitä rauhasta?
Hanne, Lukas ja Simon:
Hän joka antoi viattomalle suojaa ja oikeutta.
Ensimmäinen kuoro:
Katsokaa, suuri Aamu lähestyy.
Toinen kuoro:
Katsokaa, se loistaa jo näkyvissämme.
Molemmat kuorot:
Taivaan portit aukenevat;
pyhä vuori siintää silmiemme edessä.
Ensimmäinen kuoro:
Ohitse ovat,
Toinen kuoro:
tyyntyneet ovat,
Ensimmäinen kuoro:
tuskantäyteiset päivät
Toinen kuoro:
elämän talvimyrskyjen riehuessa.
Molemmat kuorot:
Nyt vallitsee ikuinen kevät,
ja loputon autuus
on vanhurskaiden palkka.
Hanne, Lukas ja Simon:
Sellainen palkka kuuluu meillekin!
Tehkäämme siis työtä, ponnistelkaamme!
Ensimmäinen kuoro:
Taistelkaamme,
Toinen kuoro:
toivokaamme,
Molemmat kuorot:
että saavuttaisimme tämän palkinnon.
Johdattakoon meitä Sinun kätesi, Jumala!
Anna meille voimaa ja rohkeutta,
että laulaen saamme
käydä sisälle Sinun valtakuntasi ihanuuteen.
Aamen.
Erkki Pullinen / Laura-tietokanta
FinnishBaroqueOrchestra
@Fibo6thfloor
finnish_baroque_orchestra