Konserttimestarin mietteitä tulevasta konsertista
Muusikkohaastattelu Kirjoittanut L. K. 6.2.2015
Keskustelimme Cibrán Sierra Vázquezin kanssa sunnuntain 8.2.2015 konsertista Ritarihuoneella. Cibrán kertoo konserttiin liittyvistä teemoista.
Mietteitä musisoinnista FiBOn konserttimestarina jälleen:
” Se, että saan jälleen musisoida yhdessä FiBOn kanssa on luksusta ja kerrassaan miellyttävää. Kyseessä on hyvin ainutlaatuinen yhtye, jonka kanssa soittaessani opin itsekin valtavasti. Yhtyeen laatu ja asialle omistautuneisuus ilmaisevat musikaalista älykkyyttä, luovuutta ja rohkeutta. Erittäin hienoa tämä on myös siksi, että työilmapiiri on herkullisen inhimillinen, muusikoista henkii syvä yhteistyöhalukkuus ja kumppanuus. Kokemus rikas kaikilla tasoilla siis.”
Ajatuksia konserttiohjelmasta:
"Sunnuntain konserttiohjelma on hyvin kiinnostava monessa mielessä, ensinnäkin teostensa tähden. Vastakkain ovat Mozartin ja Mendelssohnin varhaiset sinfoniat eli lasten 8 ja 12 vuoden iässä kirjoittamat teokset (Mozartin Sinfonia KV 16 ja Mendelssohnin Jousisinfonia) sekä samojen säveltäjien aikuisena kirjoittamat teokset (Mozartin sinfonia nro 41 ja Mendelssohnin viulukonsertto). On huikeaa nähdä nuoren Mendelssohnin älykkyys ja kyvykkyys ja toisaalta nuoren Mozartin luonnollisuus, syvyys, yksinkertaisuus ja inhimillisyys. Vielä erityisempää on nähdä, kuinka nämä säveltäjät kehittyivät säveltäjinä aina nerouteen asti. Ja silti molemmat säveltäjät säilyttivät aikuisinakin lapsuuteen kuuluvan luonteenomaisen ja liikuttavan röyhkeänkin uteliaisuuden ja luonnollisuuden."
Mietteitä maestro Meisslistä:
"Tuleva konsertti on upea myös siksi, että sen johtaa suuri maetsro, Johannes Meissl, jonka kaltaisia muusikoita on harvassa. Hänellä on syvällinen ote musiikin kielen eri ulottuvuuksiin. Hänen käsissään musiikki on, niin kuin pitääkin, kommunikaatioväline, joka rakentuu rehellisyydestä ja uteliaisuudetsa, ajattelusta, keskustelusta ja reaktioista, sekä myös rohkeudesta ja huumorista."
Antti Tikkasen viulismista:
"Konsertissa nautitaan myös Antti Tikkasen sooloviulismista. Kyseessä on taituri, joka ei pelkästään hallitse soitintaan äärimmäisen suvereenisti ja rakkaudella, vaan hän, kuten maestro Meissl, hengittää ja puhuu musiikkia jokaisella jousen vedolla ja joka eleellä. Musiikin sanoman ja kertomuksen kuuntelemiseen uppoutuessa unohtuu, että kuuntelemme viulun ääntä."
Suhteesta Mendelssohnin viulukonserttoon:
"Kaikki viulistithan olemme soittaneet Mendelssohnin viulukonserttoa jossain vaiheessa opintojamme ja itsekin olen sitä esittänyt. Kenties on niin, että kun kappaletta on soitettu paljon, sillä on vaarana menettää tuoreutta. Uskon, että sunnuntain konsertissa on mahdollista löytää teos uudelleen ja tutustua siihen uudesta perspektiivistä, tässä tapauksessa historiallisest informoidusta näkökulmasta. Samalla ainesosina ovat perusasiat kuten yllätys ja Mendelssohnin musiikillisen nerouden ihailu."
Cibrán Sierra Vázquez, (Galicia, 1979), violinist, founding member of the renowned spanish string quartet Cuarteto Quiroga, recently appointed quartet-in-residence in charge of the Royal Collection of decorated Stradivarius at Madrid’s Royal Palace, and internationally acclaimed by critics and audiences alike for its distinctive personality as well as its bold and original approach to the string quartet repertoire, performs regularly worlwide both with his string quartet, and as guest leader of several orchestras and historical performance ensembles. Besides his performing career, he holds the chamber music and string quartet chair of the Aragón Music Conservatory in Zaragoza (Spain) and has published several articles about chamber music, as well as being the author of a comprehensive book about string quartet as genre, recently published by one of Spain's most important publishers, Alianza Editorial. He also founded and directed the chamber music season “Sen Batuta” in Ourense (Galicia).
*********
-Estar tocando de nuevo con FiBO es un auténtico lujo y un auténtico placer. Un lujo porque es una agrupación extraordinaria, llena de músicos maravillosos, con los que aprendo muchísimo, cuya calidad y compromiso están puestas al servicio de una aproximación musical inteligente, creativa y audaz. Y es también un placer porque el ambiente de trabajo es humanamente delicioso, acogedor, de espíritu colaborativo y camerístico. Enriquecedor, pues, a todos los niveles. Un auténtico regalo!! :-)
-El programa que presentamos este domingo es fascinante desde muchos puntos de vista.
*Primero, y fundamentalmente, por las obras. Contrapone dos obras tempranas de Mozart (Sinfonía K16) y Mendelssohn (Sinfonía de cuerdas nº1), escritas por dos niños de 8 y 12 años de edad, con dos obras de plena madurez de esos mismos niños, ya adultos (Sinfonía nº41 y Concierto para violín). Es fascinante ver la inteligencia, habilidad e ingenio creativo del joven Mendelssohn y la apabullante naturalidad, la profundidad, sencillez y humanidad del niño Mozart. Pero resulta aún más fascinante ver cómo esos mismos compositores, con el tiempo, si bien desarrollaron su ciencia de la composición hasta límites verdaderamente monumentales de genialidad sublime, mantuvieron –incluso en su madurez– la frescura, naturalidad y curiosidad que hacen de todo lo infantil algo realmente emocionante y conmovedor.
*Paralelamente, este programa está dirigido por un gran maestro, Johannes Meissl, que conoce como muy pocos músicos hoy en día los secretos del lenguaje musical y sabe entender que toda gran obra es, o debería ser, en esencia, un ejercicio de comunicación, cuyos ingredientes combinan honestidad y curiosidad, pensamiento, discurso y reflexión, pero además, audacia, humor y desinhibición. Y el concierto de Mendelssohn está tocado por un auténtico maestro del violín como Antti Tikkanen, que no sólo domina su instrumento con un facilidad que embruja y enamora sino que, al igual que el director Johannes Meissl, respira y habla música en cada gesto de su arco y entre cada nota, haciendo que nos olvidemos del violín y del virtuosismo para simplemente escuchar a un cuentacuentos (storyteller) maravilloso y único.
-Todos los violinistas hemos estudiado y tocado Mendelssohn en algún momento de nuestra formación y en ocasiones, como es mi caso, pudimos interpretarlo en concierto. Pero quizás por ser una obra muy tocada, y muy vinculada al mundo académico y al repertorio violinístico más “tradicional”, se ha perdido la frescura con la que debe ser presentado. Creo que en el concierto de este domingo muchos van a poder re-descubrir esta obra de nuevo, con una perspectiva diferente, basada en criterios interpretativos históricamente informados, pero al mismo tiempo, con una lectura musical en la que prima, como ingredientes fundamentales, la sorpresa, la creatividad y la fascinación por el genio musical de Mendelssohn.