La 21.3.2015 klo 9.05 Ruoholahden asema (lähtöpaikka)
La 21.3.2015 klo 11.05 Ruoholahden asema (lähtöpaikka)
La 21.3.2015 klo 14.05 Ruoholahden asema (lähtöpaikka)
La 21.3.2015 klo 15 Itäkeskuksen asema (lippuhallitaso)
La 21.3.2015 klo 16 Itäkeskuksen asema (lippuhallitaso)

BACHIA METROSSA

Osa kansainvälistä Bach-tempausta

Bach

Suomalaisen barokkiorkesterin muusikoita: Louna Hosia, Vappu Helasvuo, Markus Hohti

×

Helsingin metrossa on mahdollista kuulla kyseisenä päivänä kello 9:n ja 17:n välisenä aikana esimerkiksi Bachin inventioita ja sinfonioita sello-alttoviulu-duolla sekä soolosellosarjoja. Muusikot hyppäävät metron kyytiin Ruoholahden asemalta kello 9.05, 11.05 ja 14.05. Lisäksi Itäkeskuksen metroaseman lippuhallitasolla voi kuulla Bachia kello 15:n ja 16:n tietämillä.

Bach in the Subways -projekti ajoittuu itseoikeutetusti Johann Sebastian Bachin (1685–1750) syntymäpäivään, joka sattuu tänä vuonna olemaan säveltäjämestarin syntymän 330-vuotisjuhlavuoden takia esillä tavallista laajemmin. 2010-luvun alussa New Yorkista alkunsa saanut tapahtuma syntyi sellisti Dale Hendersonin ideasta tuoda Bachin musiikkia paikkoihin, jossa sitä ei koskaan kuulla. Tämänvuotiseen tapahtumaan osallistuu muusikoita ainakin 129 kaupungissa 39 maassa. Johann Sebastian Bach on barokin ajan säveltäjistä kuuluisimpia ja tärkeässä asemassa myös Suomalaisen barokkiorkesterin ohjelmistossa. Kevään 2015 konserteissa kuullaankin Bachin suurista teoksista h-molli-messu, Matteus-passio ja Johannes-passio mutta myös muuta säveltäjämestarin musiikkia.

Bachin ystävien kannattaa ajaa metrolla siis erityisesti lauantaina 21. maaliskuuta mutta toki muutenkin!

Tempaus järjestetään yhteistyössä Café Barockin kanssa.

Lue lisää Bach in the Subways -tapahtumasta.

Tempaukseen osallistuva sellisti Markus Hohti (kuvassa; kuvaaja Tuomo Eerikäinen) pitää musiikillista videopäiväkirjaa, jossa julkaistaan yksi osa Bachin soolosellosarjasta kerran viikossa.