To 16.10.2014 klo 19 Kanneltalo, Helsinki
Su 26.10.2014 klo 16 Lapinjärven kirkko

CARL PHILIP EMMANUEL 300 VUOTTA

Carl Philip Emmanuel Bach

FiBO Players: Annamari Pölhö, Petra Aminoff, Maria Pulakka, Lauri Pulakka

Tänä vuonna 300-vuotis syntymäpäiviään juhliva Carl Philipp Emanuel Bach  viitoittaa tunteikkaalla musiikillaan tietä Beethovenille ja romantikoille. Suomalaisen barokkiorkesterin jäsenistä koostuva barokkiyhtye Kuopukset tarjoilee mehevän kattauksen “Hampurin Bachin” kamarimusiikkia.

×

 

Tänä vuonna 300-vuotissyntymäpäiviään juhliva Carl Philipp Emanuel Bach (1714-1788) oli Johann Sebastianin säveltävistä pojista toiseksi vanhin ja jo omana aikanaan kaikkein kuuluisin. Hän syntyi Weimarissa ja sai toisen nimensä kummisedältään säveltäjä Georg Philipp Telemannilta. Musiikillista koulutusta Emanuel sai isältään Leipzigin Tuomas-koulussa, mutta ryhtyi opiskelemaan lakia Leipzigin yliopistossa 1731. Musiikin pariin hän palasi 24-vuotiaana 1738, jolloin Preussin musikaalinen kruunuprinssi Fredrik kiinnitti Emanuelin kamaricembalistikseen. Emanuel viihtyi virassaan 30 vuotta; olihan Preussin hovi täynnä loistavia muusikoita ja taiteilijoita, lehdistönvapaus kukoisti ja 1740 kuninkaaksi kruunattu Fredrik II Suuri oli itsekin taitava huilisti, jota hovissa niin ikään työskennellyt huilisti Johann Joachim Quantz opetti. Fredrikin rakennuttamassa rokokoopalatsissa Sansoucissa (sananmukaisesti “huoletonna”) Potsdamissa pidettiin konsertteja kolmasti viikossa, joten todennäköisesti kuningas on esittänyt Emanuelin huilusonaatteja säveltäjän itsensä säestyksellä. 

Emanuel oli yksi aikansa kuuluisimpia kosketinsoitintaitureita ja sinetöi maineensa perusteellisella opuksellaan “Tutkielma oikeasta tavasta soittaa klaveeria” (1753), joka seikkaperäisesti analysoi niin klaveerinsoiton kulmakivet kuin aikansa tyylin koukerot. Emanuel kun edustaa jo selkeästi uutta aikaa: vaikka hänen juurensa ovat barokissa, viitoittaa hän rohkeasti tietä klassismiin ja suorastaan varhaisromantiikkaan tunteellisella Empfinsamkeit-tyylillään. Tämän tyylin tarkoitus oli syvällisen tunteikkuuden välittäminen kuulijoille äärimmäisyydestä toiseen vaihtuvien tunnelmien, kiihkeän kromatiikan ja yllättävien harmonioiden avulla. Emanuel kirjoittaa oppikirjassaan: “ Koska muusikko ei voi liikuttaa yleisöään muuten kuin olemalla itse liikutettu, hänen tulee kyetä saattamaan itsensä kaikkien niiden affektien valtaan, joita hän haluaa kuulijoissaan herättää. Hän pukee tunteensa muotoon, jossa nämä saattavat ne ymmärtää ja aktivoi heidät näin parhaiten myötätuntemiseen.” (Suom. Paavo Soinne)

Uudet tuulet eivät kuitenkaan hallitse kaikkia C. Ph. E. Bachin sävellyksiä, sillä monet hänen kamarimusiikkiteoksistaan  pysyivät pitempään kiinni vanhoissa arvoissa ja uutta tyyliä edusti ainoastaan sonaattien kolmiosaisuus (nopea-hidas-nopea tai hidas-nopeampi-nopea) entisen neliosaisuuden sijaan. Esimerkiksi triosonaatin C-duuri nopeissa ääriosissa paistavat isän ja Preussin hovin konservatiiviset vaikutteet; Empfindsamkeit välähtää vain hetkittäin hivelevän kauniin hitaan osan koukeroissa. Tätä triosonaattia esitetään usein myös huilun ja cembalon duona, jolloin cembalon oikea käsi huolehtii viulustemmasta.

Isänsä tavoin Emanuel kirjoitti kolmea sonaattia viola da gamballe, joista 2 continuosäestyksellistä kuten D-duuri sonaatti Wq 137 vuodelta 1746 ja yksi duo cembalon kanssa. Potsdamin hovinorkesterissa soitti tuolloin huima gamabvirtuoosi Christian Ludwig Hesse (1716–72), jonka isä oli opiskellut kuuluisan ranskalaisen gambistin Antoine Forquerayn johdolla. Emanuel kirjoittikin sonaattiinsa teknisesti todella vaativan, gamban mahdollisuuksien äärirajoilla liikkuvan gambaosuuden korkeine nauhojen yläpuolella liikkuvine sävelineen ja nopeastivaihtuvine paksuine sointuineen.

D-duuri sonaatti huilulle ja cembalolle vuodelta 1747 edustaa Emanuelin Potsdamin ajan kukkeinta duokirjallisuutta. Ensimmäisen osan positiivinen dialogi vaihtuu Largon syvälliseen tunteikkuuteen, jonka levollisuus unohtuu viimeisen Allegron riemukkaassa ilonpidossa.

H-molli sonaatin viululle ja cembalolle vuodelta 1763 ensimmäinen osa tuntuu kuuluisan varhaisemman triosonaatin "Sangviininen ja melankolinen" sisarteokselta: cembalo-osuus tikuttaa ja rönsyilee dramaattisesti viulun vastatessa läpeensä lyyrisin kommentein. Yhteinen tunnelma löytyy vasta laulavassa hitaassa osassa ja teos päättyy kepeästi keinahtelevaan Sicilianoon.

 

Emanuelin yli neljäänsataan klaveerikappaleeseen kuuluu sonaattien lisäksi myös rondoja ja fantasioita, joissa hänen mielikuvituksensa ja kekseliäisyytensä pääsevät ehkä parhaiten oikeuksiinsa. Osa on niin täynnä ja tiheästi erilaisia äänenvoimakkuusmerkkejä, että voi päätellä Emanuelin tarkoittaneen ne joko klavikordille tai fortepianolle, joilla moiset toiveet helposti pystyy toteuttamaan. Tyypillisiä ovat myös improvisatoriset kadenssijaksot ja villit modulaatiot, joita löytyy runsaasti myös kesäisen kepeästä D-duuri Rondosta vuodelta 1778, jolloin Emanuel oli jo muuttanut Hampuriin perittyään kummisetänsä G.Ph.Telemannin pestin kirkkomusiikkitirehtöörinä.

Triosonaatti A-duuri  Wq. 146 on mahdollisesti sävelletty jo 1731 Emanuelin valmistuttua  Leipzigin Tuomas-koulusta, mutta hän teki siitä uudistetun version Berliinissä 1747. Tyylillisesti se edustaakin galanttia makua trioleineen, huokauksineen ja yllättävine sävellajivaihdoksineen.

Carl Philipp Emanuel Bachin omana aikanaan nauttima arvostus jatkui 1800-luvun alkuun asti; Joseph Haydn ja Ludwig van Beethoven opiskelivat hänen teoksiaan ja kuuluisin kommentti tulee  W.A. Mozartilta, joka totesi Emanuelista: "Hän on isä, me hänen lapsiaan. Ne meistä, jotka tekevät jotain oikein, oppivat sen häneltä”.  Hänen teoksensa on luetteloitu sekä Alfred Wotquennen (1906) että Eugene Helmin (1989) toimesta.

 

Annamari Pölhö

 

Petra Aminoff aloitti poikkihuilunsoiton 11-vuotiaana Helsingin Konservatoriossa. Rinnalla kulki myös nokkahuilu, jonka rooli kasvoi Sibelius-Akatemian nuoriso-osaston ja Sibeliuslukion aikana kun vanhan musiikin puolelta löytyi tärkeitä soittokavereita. Esimerkiksi yhteistyö cembalisti Annamari Pölhön kanssa juontaa juurensa näiltä ajoilta asti. Traversoon tutustuttuaan 22-vuotiaana Petra heitti lopulliset hyvästit modernille poikkihuilulleen, suoritti pikaisesti nokkahuiludiplomin ja lähti Hollantiin opiskelemaan 1986–87. Siellä alkoivat myös traverso- opinnot, joihin hän palasi vuodeksi 1989–90. Petra Aminoff valmistui lopullisesti Sibelius-Akatemiasta 1991 ja sai samoihin aikoihin nokkahuilunsoiton lehtorin paikan Espoon musiikkiopistosta. Siitä lähtien Petran elämä onkin koostunut sekä opettamisesta (myös Helsingin Konservatorio, Sibelius-Akatemia) että soittamisesta vanhan musiikin orkestereissa (Suomalainen Barokkiorkesteri, Helsingin Barokkiorkesteri) ja yhtyeissä (mm. Battalia, Opus X, folkbarokkiyhtye SAMA), keskittyen erityisesti traversonsoittotaidon jalostamiseen ja repertuaarin laajentamiseen myös klassismiin ja uuteen musiikkiin. Hänen soitinvalikoimaansa kuuluu pillejä renessanssista nykyaikaan viritystasojen vaihdellessa 392–442 hz.

Kaustislaissyntyinen Maria Pulakka aloitti viulunsoiton opinnot 1972 Keski-

Pohjanmaan musiikkiopistossa Juha Kankaan oppilaana. Jo varhain Corellin viulusonaatit tulivat tutuiksi ja kiinnostus barokkimusiikkiin heräsi.

1980-luvun puolivälissä soitettu Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin konserttisarja Händelin Concerto grossoista op. 6 oli lopullinen kimmoke oman barokkisoittimen hankintaan.

Maria Pulakka on opiskellut barokkiviulunsoittoa mm. Monica Huggettin ja Reinhard Goebelin johdolla. Hän soittaa useissa vanhan musiikin yhtyeissä (Suomalainen Barokkiorkesteri sekä Barocco Boreale), ja on esiintynyt monilla festivaaleilla, mm. Kuhmon kamarimusiikki, Vantaan barokki sekä Kaustisen Kamarimusiikkiviikko.

Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin II-viulussa hän on soittanut vuodesta 1982 toimien ajoittain stemman äänenjohtajana sekä varaäänenjohtajana.

Hän on v. 1994 perustetun Chydenius-kapelli ry:n aktiivijäsen ja on soittanut useissa eri kamarimusiikkikokoonpanoissa sekä mm. Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin solistina.

Pelimannimusiikki on lähellä hänen sydäntään ja kaustislaista kansanmusiikkia hän soittaa Nikulan pelimanneissa sekä Akkapelimanneissa

Lauri Pulakka on kasvanut muusikoksi Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterissa, jossa hän on soittanut sen ensimmäisestä toimintavuodesta lähtien ja toimii tällä hetkellä 1. soolosellistinä sekä ohjelmistokoordinaattorina. Pitkänlinjan muusikkouden täydentävät Sibelius-Akatemian tohtoritutkintoon johtaneet perusteelliset opinnot. Hän on opiskellut sellon- ja barokkisellon soittoa mm. Iso-Britanniassa ja Pariisissa. Perehtyminen vanhan musiikin esittämiskäytäntöihin toi soitinvalikoimaan myös viola da gamban.

Päätyönsä Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin lisäksi Lauri Pulakka toimii ehtiessään muusikkona mm. Suomalaisessa barokkiorkesterissa sekä Barocco Boreale -yhtyeessä. Kamarimusiikkia hän soittaa mm. The Jones Bandissa, jonka muut jäsenet ovat viulutaiteilija Kreeta-Maria Kentala ja Berliinin musiikkikorkeakoulun professori, cembalisti Mitzi Meyerson.

Pulakka on toiminut monipuolisesti musiikin parissa mm. orkesteri- ja kamari­muusikkona, solistina, orkesterin johtajana, sovittajana, musiikkikirjoittajana, äänitystuottajana, sekä opettajana alkeistasolta yliopistoon. Tällä hetkellä hän opettaa Keski-Pohjanmaan Konservatoriossa ja Yrkeshögskola Noviassa. Hän on Hetan musiikkipäivien taiteellinen johtaja.

Annamari Pölhö opiskeli cembalonsoittoa Sibelius-Akatemiassa Elina Mustosen ja Anssi Mattilan johdolla sekä Utrechtin Konservatoriossa Glen Wilsonin ja Siebe Henstran oppilaana valmistuen maisteriksi molemmista opinahjoista 1989. Myöhemmin hän jatkoi opintojaan vielä Mitzi Meyersonin ja Jesper Christensenin johdolla ja valmistui Sibelius-Akatemiasta musiikin tohtoriksi 1994 aiheenaan italialainen ja ranskalainen kenraalibassonsoittotyyli.

Annamari kuuluu La Compagnie Inégale ja Battalia – yhtyeiden perustajajäseniin. Hän toimii lisäksi Suomalaisen barokkiorkesterin kosketinsoittajana, duona Petra Aminoffin kanssa sekä free-lance muusikkona erilaisissa pienyhtyeissä ja orkestereissa ja on konsertoinut kotimaassa pääkaupunkiseudulta napapiirille, eri puolilla Eurooppaa, Egyptissä sekä The Harp Consortin kiertueilla Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Italiassa.  Hän on myös tehnyt lukuisia soolo- ja yhtyenauhoituksia Yleisradiolle sekä levyttänyt Alba- Ondine- ja Polyhymnia Records –yhtiöille.

Annamari on kokenut ja kysytty pedagogi ja hän on toiminut cembalon- ja continuosoiton opettajana useissa Helsingin seudun musiikkioppilaitoksissa sekä Sibelius-Akatemiassa. Metropolia AMK:n vanhan musiikin lehtorina hän aloitti 2001. Lisäksi hän vierailee ahkerasti luennoitsijana ja kouluttajana eri puolilla Suomea, vuodesta 2009 alkaen toimien myös Suomalaisen barokkiorkesterin koulutustyöryhmän Fibo Collegiumin aktiivisena  jäsenenä.

Carl Philipp Emanuel Bach (1714–1788):

Triosonaatti huilulle, viululle  ja continuolle C-duuri Wq 149
Allegretto di molto
Andante
Allegretto

Sonaatti gamballe ja continuolle D-duuri Wotq 137
Adagio, ma non tanto
Allegro di molto
Arioso

Sonaatti huilulle ja cembalolle D-duuri Wotq 83
Allegro un poco
Largo
Allegro

VÄLIAIKA

Sonaatti viululle ja cembalolle h-molli  Wotq 76
Allegro moderato
Poco andante
Allegretto siciliano

Triosonaatti  huilulle, viululle  ja continuolle A.duuri Wq 146
Allegretto
Andante
Vivace

Liput alk. 9/13 €