Tapiolan kamarikuoro. Kuva: Magi Viljanen.
To 22.3.2018 klo 19 Tuomiokirkko, Espoo

Johannes-passio

Bachin ensimmäinen passio

J. S. Bach

Niall Chorell, tenori (evankelista)
Jyrki Korhonen, basso (Jeesus)
Tuuli Lindeberg, sopraano
Teppo Lampela, altto
Jere Martikainen, tenori
Sampo Haapaniemi, basso
Tapiolan kamarikuoro
Suomalainen barokkiorkesteri
Hannu Norjanen, johtaja

×

J. S. Bachin Johannes-passio on dramaattisempi ja kiihkeämpi kuin sen sisarteos Matteus-passioJohannes-passio kertoo ilmaisuvoimaisesti pääsiäisen tapahtumat Jeesuksen vangitsemisesta hautaamiseen taidokkaiden aarioiden, hartaiden koraalien ja mahtipontisten kuorokohtausten kautta. Teksti perustuu nimensä mukaisesti Johanneksen evankeliumiin, mutta Bach käytti teksteinä myös monia muita tekstejä.

Passiossa on kaksi osaa, sillä se oli alun perin tarkoitettu pitkäperjantain hartauteen. Osien välillä kuultiin saarna, ja on mahdollista, että seurakunta lauloi koraaleissa mukana. Bachin tiedetään muokanneen ja uudistaneen Johannes-passiotaan useita kertoja elämänsä aikana. Tuttua, taidokasta Bachia teos on alusta loppuun. 

Tapiolan kamarikuoro pääsee tulkitsemaan teosta ensimmäistä kertaa Tapiolan kamarikuorona. Useimmat kuorolaiset ovat esittäneet sitä aiemminkin joko Peter Schreier -kuoron kanssa Savonlinnassa 1995 tai muiden kuorojen tuotannoissa. Hannu Norjasen johdolla Tapiolan kamarikuoro ei ole teosta esittänyt.

Kuorolaiselle Bachin Johannes-passio on mielenkiintoista laulettavaa. Bach osaa yllättää. Monessa kohtaa Johannes-passion ovat sävelkulut kromaattisempia kuin esimerkiksi Matteus-passiossa, ja rytmiset kuviot ovat välillä yllättäviä. Basson Wohin-aaria on todellinen taidonnäyte niin kuorolle, orkesterille kuin bassosolistillekin. Johannes-passio ei tosiaankaan jätä esittäjiään eikä kuulijoitaan välinpitämättömiksi.

Liput 27/20*/13* € + mahdollinen palvelumaksu 2,50–3 €: Ticketmasterin lipunmyyntipisteet, Ticketmaster.fi ja ovimyynti.

* alennusryhmät