Mysteerien ja myyttien Requiem

Artikkeli Kirjoittanut Auli Särkiö 06-04-2014

Mozartin Requiemin asema kirkkomusiikin kuolemattomana peruskivenä on ainakin osittain yhteydessä siihen, että teos on musiikinhistorian makoisimpien legendojen syntypesäke: murhattiinko Mozart, ajatteliko hän kirjoittavansa sielunmessua itselleen, oliko teos alusta alkaen kirottu...? 

Wolfgang Amadeus Mozart: Requiem (täydentänyt R. Levin)

Mozartin Requiemin asema kirkkomusiikin kuolemattomana peruskivenä on ainakin osittain yhteydessä siihen, että teos on musiikinhistorian makoisimpien legendojen syntypesäke: murhattiinko Mozart, ajatteliko hän kirjoittavansa sielunmessua itselleen, oliko teos alusta alkaen kirottu...? Vaikka anekdootit ovat vain anekdootteja, ne muistuttavat salaperäisyydellään, ettei kyseessä ole sävellys, vaan musiikillinen arvoitus, sillä suurteos jäi pahasti kesken Mozartin kuollessa 5.12.1791. Kaikki ne Mozartin Requiemit, joita nykyään kuulemme, ovat vastauksia ja ratkaisuyrityksiä tähän arvoitukseen.

Ensimmäinen täydennetty versio syntyi vain muutamia kuukausia Mozartin kuoleman jälkeen, sillä teoksella oli tilaaja, ja asiakkaan tielle ei kuolemankaan sovi tulla. Säveltäjän apulainen ja yhteistyökumppani Franz Xaver Süssmayr kirjoitti vain muutamassa kuukaudessa valmiin partituurin, jossa hän on säveltänyt requiem-sirpaleet ehjäksi teokseksi. Näin kreivi von Walsegg sai requieminsä.

Myös meidän aikanamme on tehty useita vaihtoehtoisia Requiem-versioita, joita valitettavan harvoin esitetään. Nyt Tapiolan Kamarikuoro ja Suomalainen barokkiorkesteri tulkitsevat Robert D. Levinin version, jonka ensiesitys oli 1991 Stuttgartissa Kansainvälisen Bach-akatemian tilauksesta. On tärkeää esittää muitakin kuin Süssmayrin versiota, sillä näin muistutetaan, että ”Mozartin Requiem” on identiteetiltään liikkuva, arvoituksellinen olento eikä kiinteä teos.

Pianisti, säveltäjä ja Mozart-ekspertti Robert Levin on editoinut käsikirjoituksia, kirjoittanut kadensseja ja tutkinut wieniläisklassistisia periodisoittotapoja. Levinin erinomaiset tiedot Mozartin sävellystyylistä ja aikakauden musiikista mahdollistavatkin jännittävän Mozartin kädenjäljen imitoimisen. Levin on pyrkinyt palauttamaan liian süssmayrilaisiin kohtiin mozartiaanisen hengen hienosäätämällä orkestrointia sekä muokkaamalla yksittäisten osien rakenteita. ”Sanctuksessa”,  ”Benedictuksessa” ja ”Agnus Deissä”, jotka ovat kokonaan Süssmayrin työtä, alkuperäinen kiiltokuvamainen tyyli muuttuu Levinin myötä taidokkaasti Mozartin nokkeluutta jäljitteleväksi harmoniseksi kirpeydeksi ja vauhdikkuudeksi.

Yksi näkyvimpiä muutoksia on ”Lacrimosan” loppu: Süssmayrin äkillinen, tylppä ja ankea ”Aamen” korvataan vaikuttavalla fuugalla, jonka luonnos löydettiin 1960-luvulla. Ehkä Mozartin muistilappuja on yhä löytämättä? Silloin kuvamme Requiemistä muuttuisi ja kehittyisi tulevaisuudessa edelleen. Täydennysten tarkoituksena ei ole rekonstruoida ”Mozartin tahtoa”, sillä siitä emme voi mitään tietää. Kaikki sovitukset ovat vaihtoehtoja ja liikkuvia osia, jotka tekevät Requiemistä yhä puoleensavetävämmän.                                  

Auli Särkiö

Lähetä kommenttisi