Muusikkoesittely: Markus Sarantola

15-12-2016

FiBOn alttoviulisteista pääsee ensimmäisenä avaamaan ajatuksiaan Markus Sarantola, jolle Händelin Messias on erityisen läheinen teos.

Kuva: Simo Sarantola

Nimi
Markus Sarantola

Soitin
Alttoviulu

Lyhyt esittely
Soitan Lappeenrannan kaupunginorkesterissa, Opus X -yhtyeessä (perustajajäsen), Suomalaisessa barytontriossa, Avantissa ja joskus jossakin muuallakin. 

Kerro itsestäsi.
Olen kotoisin Helsingistä, nuoruuteni vietin Kulosaaren pappilassa. Perhe oli kulttuurisesti monipuolinen, jokainen meistä oli keskittynyt erilaiseen osa-alueeseen. Se on aika mainiota, kun nyt jälkeen päin ajattelee. Oli hyvä, että kotona oli monta isoa kirjahyllyä. Ja oli siellä joitakin LP-levyjäkin. 

Kuinka päädyit soittimeesi? Kuka tai mikä tekijä sen valitsi?
Viulu eräistä syistä kiinnosti. Tosin sen soittaminen ei aluksi ollut kummoista. Puolalainen opettaja kehotti vaihtamaan alttoviuluun, kun olin 13. Siitä lähtien olen ollut hyvin inspiroitunut. 

Mikä sinua inspiroi muusikkona ja muutenkin?
Kyllä se on tämä musiikki, joka on niin älyttömän hyvää. Sitä on kiva soittaa, kuunnella, tutkia ja löytää aina vain lisää. Tämä säteilee sitten muillekin elämänalueille. 

Mikä muu taiteenlaji on itsellesi läheisin?
Luen runsaasti. Yleensä on monta kirjaa samanaikaisesti kesken. Kuvataide kiinnostaa kovasti myös; sen historiaan olisi kiva tutustua enemmänkin. Siinä olisi vanhaan musiikkiin verrattuna se kätevä puoli, että ne fyysiset taideteokset ovat edelleen oikeasti olemassa. Musiikista kun ei ole ennen noin 1890-lukua äänitteitä tehty, niin tämä HIP-juttu (HIP = historically informed performance) tuppaa olemaan semmoista arvailua. Ihan kivaa arvailua, toki. No – tyhmäähän se olisi vain äänitteitä kuuntelemalla soittaa. Teatteria olen aina pitänyt tärkeänä, ja tänä vuonna olen käynyt kolme kertaa oopperassakin. Minusta on myös tullut jonkinlainen filosofian kevytharrastaja – käyn kansalaisopiston ryhmässä, ja siinä on kyllä pointtina taidenäkökulma.

Mikä on suurin musiikillinen unelmasi?
Voida jatkaa niin kuin nyt.

Millaisessa paikassa sielusi lepää?
Esimerkiksi peltoaukean laidalla läntisen Uudenmaan suunnalla. Tähän voisi kyllä vastata monella muullakin tavalla. 

Miten koet oman taiteen parissa työskentelysi vaikuttavan laajemmin yhteiskuntaan?
Kenties ihmisten ajanvietteeksi riittää, että harvakseltaan hieman silmäilee MV-lehteä. Mitä tässä muunlaista hengentuotetta muka enää tarvitaan lisäksi? Minusta kuitenkin toisenlaistakin sisältöä olisi hyvä olla. Vanhemman musiikin parissa työskentely on aika erilaista. Se on extreme-laji, josta yleisökin näyttää saavan paljon. On tärkeää voida sanoa, että tätä tehdään nimenomaan kuulijoille, ettei ole kysymys pelkästä itsensä toteuttamisesta. Jotain kiehtovaa on myös siinä,  että ikivanha musiikki pitää pintansa aina vaan. Kannattaa pyrkiä analysoimaan sitä musiikkia, että mikä siinä yleisöä niin viehättää. Miksi sitä halutaan kuulla?

Miksi koet mielekkääksi soittaa yli 300 vuotta vanhaa  musiikkia?
Corelli on ehdoton lemppari.

Musiikin uutuus tai vanhuus ei ole minulle kriteeri. Upouudessa musiikissa ei ole mitään kiinnostavaa pelkästään sen vuoksi, että se on uutta. Ihan samoin, jos vanhassa sävellyksessä ei ole substanssia, niin sitten sitä vaan ei ole. En ole avantgardisti siinä mielessä, että uutta pitäisi luoda vanhan tilalle pelkän periaatteen vuoksi. (Avantgardistien toiminta ja mielipiteet kyllä kiinnostavat kovasti.) Esittämiskäytäntöjä tulee sen sijaan tutkia ja kyseenalaistaa, se on ihan eri asia – ja aivan välttämätön. Tällainen jatkuva päivittäminen koskee sekä 1970-luvun Sallista, Mahleria että mainittua Corellia. Enkä ole ihan varma, että riittääkö historiallisen musiikin esittämisen päivittämiseksi YouTuben kuuntelu. 

Valitse suosikkisi FiBOn syyskauden 2016 konserttitarjonnasta ja kerro perustelut valinnallesi.
Elämäni suurin tai tärkein konserttielämys oli, kun kuulin Händelin Messiaan ensi kertaa. Istuin yleisön puolella, kun Eric-Olof Söderström, Helsingin kamarijouset ja Tapiolan kamarikuoro esittivät teoksen käänteentekevästi joulukuussa 1986. Niinpä Messiaalla on erityispaikka sydämessäni – ja näin ollen on suurenmoista päästä esittämään sitä tänä jouluna solakkana one-per-part-versiona. Suosittelen tätä Ritarihuoneen konserttia lämpimästi.

Messias on neronleimaus. Taideteoksista ehkä vain Veikko Huovisen Lampaansyöjät yltää sujuvuudessa vastaavaan. Kumpikin teos vaikuttaa niin itsestäänselvältä ja ylhäältä annetulta.

Kerro jokin paheesi?
Ihmisten paheet taitavat yleensä olla aika samantyyppisiä. Harvempi tosin nykyään polttaa enää ”keijoa”. 

Jos sinun pitäisi juosta Cooperin testi tai leipoa tarjottavat 30 hengen kesteille, kumman tehtävän valitsisit?
Kyllä valitsisin Cooperin. Se onnistui 23 vuotta sitten armeijassa niin hyvin (vähän yllättäen tosin), että olisi kiinnostavaa päivittää nykytilanne.

Kommentit

Lähetä kommenttisi