Muusikkoesittely: Anni Elonen

Muusikkohaastattelu 22-03-2018

Viulisti Anni Elosen suvusta löytyy muusikkoja aina runonlaulajattarista lähtien, joten ei ole ihmekään, että Annilla itsellään on musiikin parissa monta rautaa tulessa!

Kuva: Chris-Tomas Konieczny Photography

Nimi
Anni Elonen

Soitin
Barokkiviulu

Lyhyt esittely
FiBOssa ja FiBO Collegiumissa toimimisen lisäksi soitan myös Helsingin Barokkiorkesterissa sekä monissa eri yhtyeissä, joiden musiikkigenret vaihtelevat vanhasta musiikista aina lastenmusiikkiin ja pop-rockiin saakka.  Viulunsoiton lisäksi minut voi nähdä lavalla myös laulamassa esimerkiksi Soria Duo & Bandin keikoilla sekä juontamassa ja näyttelemässä erilaisissa lastenproduktioissa. Aiemmin toimin useita vuosia peruskoulun ja lukion musiikinopettajana ja nykyisin pyöritän freelancemuusikontyöni ohessa yhtiökumppaneideni kanssa myös omaa kulttuurialan yritystä, Kipinä Productions Oy:tä.

Kerro itsestäsi.
Sukuni ja juureni ovat vahvasti Pohjois-Karjalassa, jossa ”ei oo meillä rikkautta eikä maamme viljavaa, vaan on laulun runsautta, kylvämättä kasvavaa”. Laulu ja musiikki on ollut suvussani ja perheessäni aina vahvasti läsnä. Suvun musiikillista verenperintöä on toivottavasti minuun siirtynyt aikojen saatossa niin Kantelettaren runoista tunnetulta runonlaulajatar-esiäidiltäni Mateli Kuivalattarelta, oopperalaulaja Maikki Järnefelt-Palmgrenilta kuin säveltäjä-muusikko Toivo Kärjeltäkin sekä monilta lähisukuni taitavilta harrastajamuusikoilta.

Vanhempani kuskasivat lapsena minua ja sisaruksiani ahkerasti muskariin, soittotunneille, kuoroihin ja orkestereihin, ja meistä kaikista kolmesta tuli lopulta ammattimuusikoita ja musiikinopettajia. Viulunsoiton harjoittelu ei minulle tosin aina maistunut, ja esimerkiksi turhan innokkaasti harjoittelustani laulamaan inspiroitunut labradorinnoutajamme sai useammankin kerran minulta jousesta päähänsä, kunnes oppi menemään pöydän alle ulvomistaan jatkamaan ja harjoittelun aiheuttamia temperamenttipuuskiani piiloon.

Asuinpaikkakunnat vaihtelivat lapsuudessani Kuopiosta Joensuuhun ja takaisin Kuopioon, ja lopulta perheemme päätyi Helsinkiin, missä olen asunut 11-vuotiaasta saakka. Helsingissä opiskelin peruskoulun jälkeen Kallion ilmaisutaidon lukiossa ja Sibelius-Akatemiassa, jossa opiskelin sekä vanhaa musiikkia että musiikkikasvatusta.

FiBOssa (tai silloisessa Kuudennen kerroksen orkesterissa) soitin ensimmäisen keikkani opiskeluaikojeni alkuvaiheessa, kun olin juuri saanut hankittua oman barokkiviulun. Englannista hiljattain Suomeen saapunut soittimeni kirjaimellisesti räjähti jo valmiiksi jännityksestä vapiseviin käsiini ensimmäisissä harjoituksissa, kun vasta laitetun kielenpitimen kiinnike yllättäen katkesi ja viulun osat lentelivät pitkin Finlandia-talon lattioita. Se oli aika kaamea, mutta ainakin ikimuistoinen aloitus barokkimuusikon uralleni.

Kuinka päädyit soittimeesi? Kuka tai mikä tekijä sen valitsi?
Oikeastihan olisin halunnut soittaa vetopasuunaa, joka näytti lapsena mielestäni todella puoleensavetävältä soittimelta, mutta en tainnut oikein 3–4-vuotiaana osata ilmaista toivettani vanhemmilleni ääneen. Noh, viulu oli ihan hyvä vaihtoehto myös ja tuli tutuksi jo vauvasta saakka, kun minua roudattiin kantokopassa mukana siskon soittotunneille ja annettiin heti viulu omaan käteen, kun se siinä jotenkuten pysyi.

Vanhaan musiikkiin sain kosketuksen jo musiikkiopistoaikoinani, kun Länsi-Helsingin musiikkiopistossa oli paljon vanhan musiikin yhtyeopetusta. Sain teini-ikäisenä viulunsoiton opettajakseni Kreeta-Maria Kentalan, jonka kanssa soitettiin paljon vanhan musiikin repertuaaria ja kokeiltiin välillä barokkijoustakin. Varsinaista barokkiviulua aloin soittaa melkein heti Sibelius-Akatemiassa opintoja aloittaessani, kun muutamien mutkien jälkeen Kreeta-Mariasta tuli siellä uudelleen opettajani ja hän houkutteli minut välittömästi vanhan musiikin tutustumiskurssille. Totesin kurssin jälkeen, että yhtyesoitto ja koko vanhojen instrumenttien ja unohdettujen säveltäjien maailma sekä aina minua erityisesti puhutelleen barokkimusiikin soittaminen on niin kivaa, että päätin vaihtaa pääinstrumentikseni kokonaan barokkiviulun.

Mikä sinua inspiroi muusikkona ja muutenkin?
Erilaiset taiteidenväliset projektit ovat minulle aina mieluisia ja huomaan inspiroituvani niistä kaikista eniten. Myös ainainen omien musiikillisten rajojen koetteleminen ja niiden ylittäminen yhdessä maailman parhaiden muusikkokollegoiden kanssa on mahtavaa!

Mikä muu taiteeenlaji on itsellesi läheisin?
Ehdottomasti teatteri. Suren sitä, etten oikein ehdi nykyisin käydä teatterissa kuin kerran tai pari vuodessa, jos sitäkään (tai sitten olen lippujen hankkimisen kanssa niin viime tingassa, että esitykset jäävät minulta siitä syystä näkemättä). Rakastan teatterin illuusiota ja koko sitä lavan, valojen, lavasteiden, pukujen, teatterisavun ja maskien luomaa maailmaa, jossa voi upota tarinoihin ja roolihahmoihin. Lukioaikanani haaveilin hetken Teatterikorkeakouluun hakemisesta, mutta lopulta musiikki vei ammattihaaveissa voiton. Musikaalit ovat erityisiä suosikkejani, ja toivon vielä joskus pääseväni mukaan musikaaliin mukaan jossakin roolissa.

Mikä on suurin musiikillinen unelmasi?
Joka pääsiäinen haaveilen siitä, että esittäisimme vielä joskus Bachin Matteus-passion niin, että orkesteri saisi myös laulaa kaikki parhaat kohdat, sekä kuoro-osuuksissa että sooloaarioissa. Se olisi mahtavaa.

Mikä on lempimatkakohteesi ja miksi?
Lempimatkakohteeni on joku sellainen, jossa en ole vielä käynyt! Maailmassa on niin paljon hienoja ja mielenkiintoisia paikkoja ja rakastan matkailua. Todennäköisimmin minut, ikuisen vilukissan, löytää kuitenkin jostain lämmöstä palmun alta kuin jäätiköltä.

Millaisessa paikassa sielusi lepää?
Pohjois-Karjalan Rääkkylässä sijaitsevaa perheemme mökkiä ympäröi metsän ja järven rauha, joka on sieluni lepokoti. Jos elämä ja kiire ahdistaa, on mökille puusaunan lämpöön ja hiljaisuuteen pakeneminen paras rentoutumiskeinoni. Myös koti on minulle tärkeä paikka, jossa on oltava rauhaa ja kauneutta reissaamisen ja hektisen keikkailu- ja yrittäjäelämän keskellä.

Miten koet oman taiteen parissa työskentelysi vaikuttavan laajemmin yhteiskuntaan? 
Musiikkipedagogina koen tärkeäksi musiikin ilosanoman levittämisen kaikenikäisten ja kaikista taustoista tulevien ihmisten ulottuville. Etenkin FiBO Collegiumin erilaisissa yleisötyöprojekteissa toimiminen on työtä, jolla koen ja näen olevan suurta merkitystä. Toivon, että oman työni kautta mahdollisimman moni ihminen saisi kokea musiikin kautta sen ilon, mitä itse olen musiikista elämäni aikana saanut. Samalla teen mielelläni vanhaa musiikkia tunnetummaksi kaikille ihmisille, olivat he sitten lapsia, nuoria tai aikuisia.

Parhaita hetkiä omassa taiteellisessa työssäni ovat myös ne esiintymisten aikana koetut hetket, kun yleisön voi aistia elävän ja hengittävän samassa rytmissä ja kokevan musiikkia vahvasti meidän muusikoiden kanssa: se tekee musiikin meille kaikille yhteiseksi, siinä hetkessä syntyväksi ainutlaatuiseksi kokemukseksi ja herättää sen aivan erityisellä tavalla eloon.

Miksi koet mielekkääksi soittaa yli 300 vuotta vanhaa musiikkia? 
Barokkimusiikkiin ja sen harmonioihin ja muotoihin on aina liittynyt jotain sieluani erityisesti puhuttelevaa. Minua sykähdyttävät soitetuimmatkin teokset Vivaldin Vuodenajoista ja Pachelbelin Kaanonista lähtien kerta toisensa jälkeen, enkä tunnu kyllästyvän näiden ns. perusrepertuaariin kuuluvienkaan teosten soittamiseen koskaan. Toisaalta myös uudet musiikilliset löydöt, harvoin kuullut ja osin unohdetut teokset ovat aina mielenkiintoista soitettavaa.

On myös välillä kiinnostavaa heittää romukoppaan sääntöjä ja traditioita ja keskittyä tekemään uusia, omia ja tuoreita tulkintoja vanhasta musiikista.

Valitse suosikkisi FiBOn kevään 2018 konserttitarjonnasta ja kerro perustelut valinnallesi. 
Odotan tältä keväältä erityisesti Dido & Aeneas -konserttia. Vaikka tällä kertaa ooppera esitetäänkin konserttiversiona eikä dramatisoituna, on Purcellin musiikin draama ja sen sisältämä tunteiden skaala vertaansa vailla.

Onko sinulla jokin ”salainen” erikoistaito?
Salainen erikoistaitoni on kummallinen raajojen vääntely. Olen saanut järkytettyä montaa pahaa-aavistamatonta ihmistä esittelemällä erinäisiä asentoja, joihin saan esim. yliliikkuvilla nivelillä varustetut jalkateräni tai käsivarteni väännettyä. Luulen, että minulla olisi voinut olla uramahdollisuuksia myös sirkuksen puolella. Tämä taito on todettu myös ehdottoman hyväksi keskustelunavaajaksi sosiaalisesti jäykähköiksi havaituissa tilanteissa.

Jos sinun pitäisi juosta Cooperin testi tai leipoa tarjottavat 30 hengen kesteille, kumman tehtävän valitsisit?
Muutama vuosi sitten olisin ehdottomasti valinnut leipomisen ilman epäilyn häivääkään, mutta pari vuotta sitten opin yllättäen pitämään juoksemisesta, minkä en ikimaailmassa olisi uskonut tapahtuvan! Mutta myönnettäköön rehellisyyden nimessä, että Cooperia en silti lähde vetämään, jos vaihtoehtona on kutsua kesteille 30 rakasta ystävää ja perheenjäsentä ja leipoa heille ainakin sen seitsemän sortin tarjottavat (sekä syödä niitä siinä samalla itsekin). Nam!

Lähetä kommenttisi